Matarat ja muut luonnonkasvit — tärkeä osa puutarhaa

Lämmin ilma on saanut kaikki puutarhan kasvit hurjaan kasvuun. Ihan vielä ei kuivuuskaan niin paljon rajoita kasvua. Vaan jos ei ensi viikollakaan ala sateita kuulua niin sen jälkeen sitten mennään varmasti kovaa vauhtia kohti kuivuutta. Muistan kesiä kun kallion kasvisto on mäntyjä lukuunottamatta ollut kokonaan ruskeana. Toivottavasti niin ei tapahtuisi tänä vuonna. Vaan vielä en sitä sure, juuri nyt nautin kaikkien kasvien kasvusta. Ja paino tosiaan sanalla kaikkien!

Olen aina ollut tosi kiinnostunut puutarhan ja lähialueen luonnonkasvillisuudesta ja oman niityn myötä on kiinnostus vain lisääntynyt. Niin komea kuin kellarin rinteessä isoja nuppujaan availeva pioni tai idänunikko onkaan, niin viime päivinä huomioni on vienyt täysin kellarin kummulla kasvava paimenmatara. Sen yksittäinen kukka on hyvin pieni valkea tähti mutta yhdessä tuhansien tähtien kanssa, se muodostaa valtavan kauniin valkoisen kasvuston.

Koska kasvusto sijaitsee korkealla kummulla, lähes sen laella, ovat kasvin varret jääneet lyhyemmiksi. Alempana niityn reunassa se kasvaa paljon korkeampana ja rotkottelee vähän mihin sattuu. Sen seurana siellä täällä on myös ahomataraa jonka opin nyt erottamaan tuosta paimenesta. Ahomataralla on varren nivelkohdissa vain neljä lehteä tähtimäisesti kun taas paimenmataralla niitä on selvästi enemmän. Toisaalla pellon reunassa meillä kasvaa myös keltamataraa, jännä nähdä löytääkö sekin joskus paikkansa kellarin luota. Voisihan siitä yrittää kerätä siemeniä ja ripotella ne niitylle.

Ilmeisesti kevättähtimön hentoa kukintaa maata myöten kasvavan villiviinin seassa.

Sinisen ja hopeanharmaan liitto

Harakankello kuuluu yhdessä kissankellon kanssa niihin luonnonkasveihin joita en kitke koskaan pois. Ne saavat kasvaa meillä ihan missä tahtovat ja yleensä ne löytävätkin juuri oikeat paikat. Lammikon takakummulle on tänä vuonna ilmestynyt kunnon puska harakankelloa. Vähän ihmettelen luontoäidin valintaa koska alue on melkoisen varjoinen. Useammin harakankelloa tapaa tontin aurinkoisilta paikoilta kuten niityltä. Vaan onhan se herkullinen yhdistelmä hopeanharmaan kuunliljan kanssa ja sopivasti vielä hortensiapensaan oksat estävät sen venynyttä kasvustoa kaatumasta.

[columns_row width=”half”]
[column]

Harakankelloa lammikon takakummulla.

[/column]
[column]

Hiirenvirnaa kallion rinteessä.

[/column]
[/columns_row]

Hiirenvirna kuuluu myös niihin ”rikkaruohoihin” joista pidän kovasti. Joissain kohdin sen kasvua on kuitenkin pakko hieman rajoittaa tai muuten se varastaa liiaksi tilaa. Vaan tuossa kallion rinteessä yhdessä ystävältä saamani marunan kanssa se on oikeinkin sievä ja paikkansa ansainnut.

Orjanruusun hempeyttä

Orjanruusua on kasvanut tontillamme aina. Suurimmat kasvustot löytyvät pellon reunasta ja pienempiä on melko ylhäällä, jopa lähes kalliolla asti. Tällä hetkellä kuitenkin kaunein kasvusto löytyy lammikon takakummulta minun istuttaman japaninvaahteran ja kuunliljojen takaa.

[columns_row width=”half”]
[column]

Luontoäiti on istuttanut myös orjanruusun erikoisen varjoisaan paikkaan.

[/column]
[column]

Orjanruusun kukka on hennon vaaleanpunainen.

[/column]
[/columns_row]

Ruusussa on hirmuisesti kukkia vaikka se onkin ison kuusen ja alueen tammien varjostama. Myöhään iltapäivällä paikalle paistaa kuitenkin jonkin verran aurinko. Yllättävän varjossa siis tämäkin. Luontoäidin kyvyt löytää kasveille oikeat paikat, ovat kyllä ilmiömäiset. Ja hän näköjään saa ne myös menestymään yllättävissäkin olosuhteissa.

Vihreitä kasvustoja joista pidän

Luonnon omat maanpeittäjät ovat tehokkaita mutta erityisen tervetulleita meille. Käenkaali eli tutummin ketunleipä kuuluu mielestäni kauneimpien aluskasvien joukkoon. Vaikka se puutarhamullassa kasvaakin melko kookkaaksi ja leviää tehokkaasti, ei se kuitenkaan jyrää mitään alleen vaan asettuu sievästi mullan pinnalle kauniiksi ”apiloiksi” joiden seasta nousee keväällä myös kauniita valkoisia kukkia.

Maahumala varmasti jakaa mielipiteitä. Joidenkin mielestä se on mitä viheliäin rikkaruoho kun taas toisten olen kuullut nostavan sitä jopa kesäkukkaruukkuihin. Meillä sitä on eniten alapihalla Marjamäen portilla ja kellarin kummun kivimuurien väleissä. Aikaisemmin keväällä se on mielestäni vielä kauniimpi kun kasvusto on tiiviimpää ja kukinta runsasta. Sen kukat myös houkuttelevat runsaasti pölyttäjiä. Eikä se vieläkään rumaa ole. Seuraavan trimmeröinnin yhteydessä taidan kuitenkin jo vähän sipaista kasvustoja lyhyemmiksi.

[columns_row width=”fourth”]
[column]

Käenkaalia aluskasvina.

[/column]
[column]

Maahumalaa Marjamäen portilla.

[/column]
[column]

Sananjalan leviämistä on vahdittava tarkasti.

[/column]
[column]

Kivikkoalvejuuret saavat kasvaa meillä rauhassa.

[/column]
[/columns_row]

Sananjalkaa ja kivikkoalvejuurta meillä on myös kasvanut aina. Sananjalan kanssa täytyy olla ehkäpä kaikista ankarin ja nyhtää kasvustoa välillä myös ihan kunnolla pois. Jos sitä ei rajoita niin pian koko kellarin kumpu on pelkkää sananjalkaviidakkoa. Kivikkoalvejuuret ovat huomattavasti kesympiä. Ne muodostavat kasvustoja lähinnä kivimuurien rakosiin ja edustoille. Niiden kasvustot hieman hankaloittavat muurien edustojen siistinä pitämistä. Olen sydämmeltäni niin saniaisfani, että en henno trimmeröidä niitä vaan kierrän ne. Pitäisi kuitenkin varmaan vain kovettaa itsensä tuossa kohdin ja vaikka yrittää niiden siirtoa. Se on vaan aina jäänyt kuitenkin vain ajatuksen tasolle.

Vaan mitäpä olette mieltä tästä yhdistelmästä? Tässä kohtaa minullakin taitaa tulla jo raja vastaan. Runsas nokkos- ja vuohenputkipöheikkö alapihalla on päässyt vähän rehahtamaan. Molempia kasveja voisi hyödyntää keittiön puolella mutta ravinnoksi niitä kait pitäisi kerätä jo paljon nuoremmista kasvustoista kuin mitä nämä ovat. Myös nämä kaksi kuuluvat kuitenkin meidän puutarhaan, halusin tai en. Nokkosten ansiosta tuossa työhuoneen ikkunassa läpsyttää parhaillaankin kaunis nokkosperhonen. Molemmat kasvit myös kertovat maan olevan ravinteikasta ja hyvää. Ja taitavatpa nokkosesiintymät paljastaa myös sen, missä kohdin perheen miesväki tykkää käydä suhauttelemassa ;)

Suositko sinä luonnonkasveja puutarhassasi? Siedätkö yhtään nokkosta tai vuohenputkea?

pyöreä tekstillä-blogin-loppuun

  1. Vuohenputkea en siedä mutta nokkosta hieman, juuri jätin kitkemättä kun huomasin nokkosissa nokkosperhosen toukkia. Harakankello saa kasvaa meilläkin missä haluaa enkä kitke sitä pois. Peurankello samoin mutta sitä näkyy ihan liian vähän.

    • Onhan minullakin totta puhuakseni koko ajan vuohenputken näännytystaistelu Kauhurinteessä menossa. Nyppäisen pienimmänkin lehden minkä huomaan. Puutarhan reuna-alueilla annan kasvaa kun en halua siellä lähteä maata kattamaan. Silloin menettäisin myös keväiset sini- ja valkovuokkokasvustot. Vuohenputki oli täällä jo ennen meitä joten se on tavallaan oikeutettukin täällä asumaan Yritän siis tehdä sen kanssa samanlaisen sopparin kuin voikukankin

  2. En varsinaasesti suasi, mutta oon oppinu osaa siätämähän, ku hävittämähänkää en onnistu. Pellonpualen rajaojas kasvaa ihan mitä sattuu. Pujot yritän siitä nyppiä pois.

    • No niinhän se on. Kyllä minäkin vuohenputkesta voisin oikein hyvin luopua. Kasvaisi sitten vaikka tontin rajojen ulkopuolella, vaikkapa kylätien varren lupiinien tilalla kun on kuitenkin maamme alkuperäiskasvi toisin kuin lupiini.

  3. Olen luonnonkasvien ystävä ja jonkun verran niitä olen kerännyt puutarhaankin. Harakan- ja kissankelloa en taida saada tänne kotiutumaan, vaikka yritystä on ollut jo monena vuonna. Moni istuttamistani tai kylvämistäni niittykasveista on sitä paitsi siirtänyt itsensä pois niityiltäni ihan kummallisiin paikkoihin, kuten keskelle kulkuväyliä :D Osasta nokkosista teen lannoitetta ja osan annan olla perhostoukkien ravintona. Kasvusto onkin sopivasti tontin rajalla eikä keskellä pihamaata. Vuohenputkelle annan minäkin lähtöpassit, jos se kukkapenkkeihin tai kasvimaalle eksyy ja marjapensaiden välissä on massiivinen näännytysoperaatio menossa. Se ei leviämistaipumustensa vuoksi minusta sovi puutarhakasviksi sen enempää kuin korte tai juolavehnäkään. Onneksi on niitäkin luonnonkasveja, jotka eivät lähde maailmanvalloitukseen ja tukahduta kaikkia muita siinä samalla. Mukavaa juhannusviikon jatkoa!

    • Hih, vai keskelle kulkuväyliä, onpa ne höperöjä Meilläkin kaikki vaeltelee mutta myös muutamat vakiopuskat ovat säilyneet jo pitkään paikoillaankin. Ai juu meilläkinhän on muuten yksien portaiden edessä kissankellopuska

  4. Ihania! Rakastan luonnonkukkia ja annan niiden touhuta puutarhassani melko vapaasti. Vuohenputkeakaan en inhoa. Nokkosta kasvaa yhdessä kohtaa nokkosperhosia varten. Ahomatara on superlempparini tuoksun vuoksi. Pallomatara on myös kaunis. Matarakasvit rules. Kellot soivat kauniisti puutarhassa, ainoa raskas tapaus on Vuohenkello. Luonnonkasvit kestävät mielestäni paremmin kuivuutta kuin kaupasta ostetut perennat. Ihastuttava tuo kellarin kumpu, tosi kaunis!!

    • Juu vuohenkello on täälläkin nyt pässyt leviämään talon vierestä lammikon taakse. Jotenkin ihmeesti täällä nyt leviävät kaikki auringon kasvit tuonne kosteaan varjoon metsän reunaan.
      Hei kiitos, kellarin kumpu on itsellenikin tällä hetkellä se mieluisin alue meillä. Muutaman vuoden päästä se saa kilpailijan Kauhurinteestä. Muistelin muuten joskus, että eikös sinullakin ollut Kauhurinteen niminen paikka puutarhassasi? Olen tainnut matkia sua

  5. Siedän hyvinkin joitakin luonnonkasveja puutarhassa, sietokyky kasvaa kaiken aikaa;)
    Nokkostakin on ison kivikon takana, oikestaan siis vaarin pellon puolella, jossa siitä ei siis liiemmin ole meille harmia. Vuohenputkelta olemme onneksi välttyneet.
    Pionikaaressa kukkii nyt harakankello ja puna-ailakkia lähes joka penkissä. Puna-ailakki, hiirenviirna ja koiranputki saavat välillä rajuakin käsittelyä, mutta kaikkea en poista;)

    • Se on varmaankin ihan luonnollista, että sietokyky tässäkin asiassa kasvaa kun ikää tulee lisää :) Onpa ihanaa, että saat asua vaarisi pellon reunassa. Onkohan hän sen itse aikoinaan pelloksi raivannutkin?!

  6. Puutarhassa olen kai aika kova kitkemään sitten, kun ehdin kitkeä, mutta onneksi täällä on paljon aluetta, jota en ole valloittanut. Ne alueet kasvavat, mitä luonnostaan kasvavat. Vuohenputki on aurinkoisella paikalla kukkiessaan tosi kaunis, kauniimpi kuin koiranputki.

    • Meillä tuo kallio lisää reilusti luonnontilaista aluetta. Nurmikoita tuskin enää hirveästi niityiksi muutetaan. Nurmisilppu on kuitenkin kasvimaalla niin tärkeää. Nytkin tulee aika niukasti kun on niin helteistä ettei oikein uskalla leikata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt