Kevät löytyy kellarista — ja yhdeksän muuta vinkkiä

Lunta on tällä hetkellä enemmän kuin tarpeeksi.

Kunnon lumitalvihan tästä nyt sitten tuli. Oma ennustukseni meni täysin pieleen. Eihän se kyllä perustunutkaan mihinkään muuhun kuin puhtaaseen toiveajatteluun. Todellisuutta ei nyt kuitenkaan kannata kieltää tai jäädä surkuttelemaan vaikka paljasta maata kovin ikävöisikin. Vaan ihanaa sitä totuutta on kyllä välillä päästä pakenemaan. Kipin kapin kellariin kun alkaa lumen määrä ja kylmyys liikaa ahdistamaan.

Vaikka kottikärryt eivät nyt liikukaan, on silti olemassa paljon asioita joita tekemällä voi saada ajan kulumaan kevääseen.

Keinoja joiden avulla selvitä kevääseen

Kaikilla ei kuitenkaan ole kellaria mihin paeta. Muita hyviä pakopaikkoja ovat sellaiset puutarhamyymälät joissa on kasvihuoneita. Koronan vuoksi on nyt Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarhakin suljettu, sieltä olen itse saanut monena talvena lohdutusta. Jotain toiveita sen avautumisesta on kuitenkin heti maaliskuun alussa. Sitä ennen voisin käydä ainakin meidän paikallisessa tai sitten ajella ihan naapurikylälle asti. Olen saanut työni puolesta jo koronarokotteenkin joten hieman paremmin uskaltaa nyt alkaa liikkumaankin. Toki suojaudun ja suojaan muita edelleen desein ja maskein.

Ulkotyöpöydälläni on vielä paksu kerros lunta.
Kasvihuoneelle kannattaa pitää polku avoinna.

Kasvihuoneen ympärivuotista käyttöä kannattaa harkita! Jos se on jäänyt lumen saartamaksi, suosittelen ehdottomasti avaamaan sinne pääsyn tekemällä lumityöt. Viime viikonloppuna ennen kovien pakkasten tuloa tarkeni kasvihuoneella ihan hyvin tehdä kylvöjä. Osallistuinpa siellä myös Teamsin välityksellä uuden puutarharyhmän ”aloituskokoukseenkin”. Voi miten energinen olinkaan tuon tapaamisen jälkeen. Pitkästä aikaa pääsi puhumaan puutarhaa ja suunnittelemaan tulevaa. Kaikki osallistuneet olivat itselleni aivan vieraita mutta heti lähti juttu luistamaan ja tunti hujahti hetkessä. Oli kyllä hurjan kiva juttu!

Päivän viimeiset valonsäteet pellon takana koivikossa.

Jos kasvihuonettakaan ei ole niin suosittelen siinä tapauksessa vain yksinkertaisesti lähtemään ulos. Valitse jokin paikka puutarhasta ja tee lumityöt päästäksesi sinne. Vaikka lunta onkin nyt paljon niin se on ihanan kevyttä höttöä. Eilen lapioin tieni yläpihan puutarhaportista aina pellon reunassa nököttävän tuolin luokse asti. Tänään sitten nautinkin tuolilla istuen joululta jääneet viimeiset glögit. Lämmin glögi ja auringonsäteet saivat mielen iloiseksi. Myös linnut lauloivat ja sirkuttelivat viereisellä lintulaudalla niin ihanasti, että lumiahdistus putosi ainakin puoleen.

Lintujen talviruokinta onkin yksi tärkeimmistä talvisista puuhistani ulkona. Ja nyt kun valoisaa aikaa riittä jo iltaviiteen asti niin ehdin oikein hyvin tarkistaa ruokatilanteen myös iltapäivisin töiden jälkeen. Usein jään silloin hetkeksi myös tarkkailemaan lintuja. Niitä katsellessa talviahdistus lievittyy kummasti. Linnut jos mitkä ovat lupaus tulevasta keväästä ja uudesta kasvukaudesta. Ja siihen asti lumi antaa suojaa arkojen kasvien lisäksi myös noille pienille sirkuttajille. Varsinkin tykkylumen kuorruttamat havupuut ovat selvästi pikkulintujen suosiossa. Pyrähtääpä havujen suojista laudalle myös yksinäinen mustarastaskin. Ja miten onnellinen olinkaan perjantaina kun näin lintulaudalla muutaman pyrstötiaisen! Piti oikein äkkiä kiikarit kaivaa esille ja varmistaa vaikka ei siitä pyrstöstä voinut erehtyä paljainkaan silmin. Kyllä se on niin valtavan pitkä! Harmikseni perjantain jälkeen en kuitenkaan nähnyt pitkäpyrstöjä koko viikonloppuna. Toivottavasti palaavat vielä joskus.

Puiden suojaaminen on yksi tärkeistä talvisista puuhistani. Vaikka asennankin runkosuojat ja verkot jo ennen talven tuloa niin jatkan niiden suojaamista kevääseen asti. Lapioin lumia puiden alta niin etteivät jänikset ylety kaluamaan runkoa tai paksumpia oksiakaan. Oksien kärkiä saavat kuitenkin minun puolestani parturoida sillä siitä on oikeastaan vain hyötyä. Jostain syystä vielä eivät ole kuitenkaan jänikset tulleet napsimaan rautatieomenapuun oksan kärkiä. Lapioin myös enimmät lumet hyötytarhan puiden ympäriltä ja talsin loput matalaksi. Eipähän pääse myyrätkään niin helposti lumen suojissa puita kaluamaan. Homma käy hyötyliikunnasta ja sen tähden auttaa myös lumiahdistukseenkin. Ja saattaapa tuossa lapioidessa vilahtaa myös jokunen vihreä ruohonkorsikin, oi ihanuutta!

Kasvitilaukset kannattaa miettiä hyvissä ajoin ennen kevätkiireitä

Kasvien tilaaminen on itselläni tänä talvena ryöpsähtänyt kellarin vuoksi melkoisesti. Nettikauppojen tarjonnan kahlaaminen on kuitenkin mitä suloisinta lääkettä, eikä aina tarvitse edes tilata, vaan usein myös vain katselen ja etsiskelen uusia varteenotettavia taimistoja. Usein vinkki löytyy jostain somen puutarharyhmästä tai sitten vaikkapa jotakin videota Instagramissa katsellessa. Kävipä minulle taannoin myös niin, että eräs seuraajani oli lukenut vanhan postaukseni jouluruusuista ja vinkkasi nettikaupan, jonka valikoimissa oli postauksessa havittelemani kasvi. Nyt tuo Helleborus thibetanus, Tiibetinjouluruusu on tulossa maaliskuussa, kera muutaman uuden saniaisen. Siihen asti ihailen kellarin eteisessä talveaan viettäviä, joulun alla tulleita Helleboruksia. Niiden nuput eivät ole vielä avautuneet mutta lehtiä on tullut jonkin verran lisää. Kasvivalo on selvästi niiden mieleen, enkä sitä yhtään ihmettelekään, sillä niin ihanalle tuntui auringon valo tänään omillakin kasvoilla.

Tammikuun lopussa saapuneet lumikellot ruukutin kasvihuoneessa ja nyt ne odottelevat kevättä kellarin suojissa.

Kuulisin hirmuisen mielelläni mikäli sinulla on käytössä jokin postauksessa mainitsematon keino torjua lumiahdistusta. Vai kärsitkö moisesta ollenkaan, vaan hiihtelet vain onnellisena kun kerrankin on kunnolla lunta?! Totta puhuakseni kyllä minäkin oikeastaan tänään nautin kauniista talvipäivästä ja poikani punaisista poskista kun hän palasi hiihtämästä. Ei tämä niin kamalaa ole, eihän?

pyöreä tekstillä-blogin-loppuun

12 Comments

  • On se ihan kamalaa silti, mutta mä syön pullaa siihen asti, että aurinko alkaa kunnolla lämmittää 😆

    • Juu, kyllä tässä tosi malttamattomaksi alkaa käydä, varsinkin kun muistelee viime kevättä. Tähän aikaan pääsi jo perennanvarsia katkomaan. Pullalla pääsee ehkä tän helmikuun loppuun mutta sitten tarvitaan jo ainakin pieniä pälvipaikkoja maaliskuussa.

    • No niinhän se pitäisi pystyä kääntämään. Ilon kautta💚 Itsellä on nyt vaan sellainen jumitilanne suunnittelussa. Ei oikein etene suuntaan eikä toiseen. Odotan, että innostus ja ideat iskisivät sitten kun on taas maata näkyvissä😊

  • En ny huraata huura, mutta oli tänäänki nii hianon näkööstä, ku aurinko paistoo huurteesten puiren oksille.

    • Samat fiilikset minullakin. Aikanaan opin tykkäämään syksystä niin nyt kyllä olisi seuraavaksi talven vuoro. Ajattelen kuitenkin, että neljä vuodenaikaa on suuri rikkaus joten nyt vaan siedättämään itseäni tähän lumikaaokseen. Aloitin tänään lapioimalla lunta oikein urakalla. Ihan pikkuisen kuitenkin haaveilin, että se olisi ollut multaa😂

  • Kyllä on kova into jo päällä. Välillä meinaa ihan masentaa, minulle helmi-maaliskuu on vuoden pahinta aikaa.

    • Itselläni väsy iskee yleensä vasta toukokuussa. Pitäisi oppia paremmin jakamaan töitä ja intoa pitkin vuotta. Viime vuosina olenkin löytänyt syksyn ja sen viileydessä on ihanaa tehdä keväältä jääneitä hommia. Kaikkea ei tarvitse rutistaa keväällä👍 Lisääntyvä valokin kyllä vaikuttaa melatoniinin erityksen kautta mielialaan ja unen laatuun.

  • Tekisi mieli hautautua kasvien tavoin lumen alle ja herätä kun lumet sulavat. Sitten helpottaa kun saa tomaatit sisälle kasvamaan ja voi joka päivä seurata taimia ja hoivata niitä. Toivon lumien sulavan nopeasti. Tänään aurinko lämmitti niin paljon että aitan mustalta huopakatolta tippui katon reunasta lumi vetenä alas!!

    • Oi, tippuva vesi on jotain niin ihanaa😍 Minä huomasin yhtenä päivänä, että aurinko oli sulattanut mustan jäteastian kannen päällä olevaa ohutta jääkerrosta vedeksi. Pieniä iloja ihmisellä😊

  • Hiihtelen posket punaisina;)
    Mutta haaveilen kyllä silti jo kovasti keväästä! Nyt alkoi viikon loma ja aika varmasti teen ensimmäiset kylvöt sen aikana:) Ja selaan puutarhablogeja ja katson netistä puutarhaohjelmia!

    • Ihanaa talvilomaa sinulle❄️ Nyt vähän lauhtuukin sopivasti niin tarkenee paremmin hiihdelläkin⛷️

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.