Puutarharetki Hämeen upeisiin pihoihin 12.6. ja 26.6.2020

Lähde mukaan Kotipuutarhan koko päivän pituiselle iloiselle bussiretkelle upeimpiin puutarhoihin Lahden ja Valkeakosken välillä. Näet hienoja suomalaisia yksityispihoja ja keräät samalla ideoita myös omaan puutarhaasi. Teemme kaksi matkaa, joiden ohjelma on lähes samanlainen.

1. retki, perjantai 12.6.

Retki alkaa Lahden matkakeskuksesta, jonka tilausajolaiturilla kokoonnumme aamulla klo 8.15. Ilmoita jo lomakkeella matkaa ostaessasi, jos haluat nousta kyytiin ennen sitä näistä paikoista:

Klaukkalan matkakeskus klo 6.20
Nurmijärven linja-autoasema klo 6.40
Rajamäen linja-autoasema klo 6.55
Hyvinkään Hesburger, Kalevankatu 20 klo 7.15

Ensimmäinen kohteemme on englantilaistyyppinen pionipuutarha Hollolassa. Kesäkuun puolivälissä siellä ovat kukassa jo ainakin pionien luonnonlajit sekä mahdollisesti joitakin hybridejä. Puutarhan omistaja on luvannut kertoa meille pionien kasvattamisesta ja vastata niitä koskeviin kysymyksiin.

Seuraavaksi suuntaamme Hattulaan, Sirpa Mikkolan laajaan ja monipuoliseen, runsaasti kukkivaan puutarhaan. Noin 1,8 hehtaarin kokoiseen hoidettuun alueeseen kuuluu pieni metsäpuutarha, perennaistutuksia, sekä marja- ja hedelmätarha. Puutarhassa on lisäksi lummelampi, majavapuro, metsälampi, puro ja uima-allas sekä muita pienempiä vesiaiheita. Metsäpuutarhasta löytyy lukuisia puulajeja, alppiruusuja sekä  varjon perennoja. Puutarhassa on myös useita paikkoja, joissa voi istahtaa lepäämään ja katselemaan. 

Noin klo 13 nautimme yhteisen matkan hintaan sisältyvän buffet-lounaan Hämeenlinnan keskustassa. Kerrothan matkaa ostaessasi mahdollisista ruokarajoitteista! Ateriaan kuuluu salaatti, lämmin ruoka, leipä, ruokajuomat, kahvi ja jälkiruoka.

Lounaan jälkeen jatkamme Valkeakoskelle, jossa vierailemme noin 1600 neliömetrin kokoisessa yksityispuutarhassa, jonka omistaja rakastaa erityisesti komeita lehtiperennoja ja havuja. Niistä hän on luonut ympäri vuoden kauniin näköisiä istutusryhmiä, jotka täyttävät koko piha-alueen. Havuja on myös leikattu rohkeasti erilaisiin muotoihin, esimerkiksi japanilaistyylisiksi pilvipensaiksi sekä pallon muotoihin. Nautimme puutarhassa iltapäiväkahvit leivonnaisineen.

Kotimatkalla poikkeamme vielä Terolan taimitarhalla Tuuloksessa. Taimisto on tunnettu erityisesti koristeheinistään, mutta myynnissä on myös runsaasti erilaisia perennoja. Vierailumme aikana saamme taimista pienen alennuksen. Taimiston valikoimiin pääset tutustumaan tästä.

Palaamme takaisin Lahden matkakeskukseen noin klo 19.

2. retki, perjantai 26.6.

Ohjelma on muuten sama kuin edellisellä retkellä, mutta aamun ensimmäinen kohteemme vaihtuu ja käymme englantilaisen puutarhan sijasta hienossa Porkkalan kartanon puutarhassa Lammilla. Kartano on yksityisomistuksessa, ja puutarha osittain entistetty 1800 luvun lopun asuunsa, mutta lisäksi siellä on paljon uudempia, vähemmän muodollisia perennaistutuksia. Kuljemme puutarhassa omistajan johdolla noin tunnin mittaisen opastetun kierroksen.

Lammilta matka jatkuu Hattulaan Sirpa Mikkolan puutarhaan ja sieltä eteenpäin edellisen retken ohjelman mukaisesti.

 

Matkan hinta on Kotipuutarhan tilaajille 105 euroa ja muille 115 euroa. Merkitse tilaajanumerosi verkkokaupan lomakkeen lisätietoja-kohtaan. Tilaajanumero löytyy lehden takakannesta osoitteen päältä.

Matkan voi ostaa vain verkkokaupasta www.korsisaari.fi/elamysmatkat  Matka maksetaan varauksen yhteydessä. Peruutusehtoihin voit tutustua täällä.

Mukana bussissa on päätoimittaja Maija Stenman matkanjohtajana ja kasviasiantuntijana. 

Hintaan sisältyy:

  • Ohjelman mukaiset bussikuljetukset.
  • Pääsymaksut puutarhoihin.
  • Kotiruokalounas buffet-ravintolassa.
  • Iltapäiväkahvi tai -tee leivonnaisineen puutarhassa.
  • Matkanjohtajan palvelut.
  • Toimisto- ja palvelumaksut.

Matka toteutuu, jos ilmoittautuneita on vähintään 35 henkeä.

 

 

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.