Kurkista heinäkuun Kotipuutarhaan

Kurkista heinäkuun Kotipuutarhaan!
Pääset silmäilemään lehteä tarkemmin klikkaamalla nuolia.
Unelma umpimetsässä
Kun sopiva kesämökkitontti löytyi, paluuta ei enää ollut. Nyt Jaanin pihassa on kaikki, mistä tarhuri aiemmin unelmoi.
Kasvata mansikoita amppelissa, kohopenkissä, parvekelaatikossa tai lavakauluksessa!
Mansikka sopii jokaiseen puutarhaan. Ison pihan omistajat muokkaavat muhevan kohopenkin avomaalle, parvekeviljelijä kerää sadon laatikoista, ruukuista ja amppelista. Poimi talteen lajikevinkkejä ja kasvatusohjeet!
Sisääntulo kukkimaan
Kukkapenkki talon edustalla on huvila-ajalta perityvä klassikko. Heinäkuun numeron valmiissa istutussuunnitelmassa perustetaan läpi kesän kukkiva kukkapenkki!
Kasviesittelyssä pensasangervot
Kestävät, terveet ja tiheäkasvuiset pensasangervot sopivat monenlaisiin puutarhoihin. Isoimmat lajit istutetaan aidanteeksi ja tilanjakajiksi, keskikokoiset ja pienet käyvät maanpeittäjiksi ja ruukkuihin.
30 vinkkiä: Näin syntyy siisti piha!
Löydä puutarhan kriittiset kohdat ja panosta niihin. Hyvä rajaus, huolitellut muodot ja harkitut materiaalit viimeistelevät puutarhan ilmeen.
Yrtit elämäntyönä
Yrttien maailma on niin monimuotoinen, että sieltä löytyy aina uutta. Bertalan Galambosille yrtit ovat elämäntyö, terveyden lähde ja jälkipolville siirrettävää arvokasta perintöä.
Jalosta sato soseiksi ja tahnoiksi
Kesän ensimmäiset juurekset ja harvennusnaatit ovat täällä! Ylenpalttinen ensisato taipuu tahnoiksi, soseiksi ja muuseiksi Kaisan vinkeillä.
Kaikki muuttuu mullaksi
Porilaispihalla ravinteet kiertävät, silppuri laulaa ja komposti höyryää. Hyvin hoidetussa maaperässä kasvit eivät hyysäystä kaipaa.
Hyödynnä helpot ja aromikkaat iisot
Iisojen sukuun kuuluu kauniisti kukkivia ja helppohoitoisia lajeja. Lehtien ja kukkien maku voi muistuttaa anista, minttua tai pippuria, joskus jopa petrolia.

Kotipuutarha 7/2021

      • Mökkipuutarha metsän keskellä Jaani Turusen mökkipuutarhassa on kaikki, mistä hän aiemmin unelmoi
      • Kesä maistuu mansikalta Kasvata mansikoita amppelissa, kohopenkissä, parvekelaatikossa tai lavakauluksessa
      • Sisääntulo kukkimaan Valmiissa istutussuunnitelmassa perustetaan läpi kesän kukkiva kukkapenkki
      • Kasviesittelyssä jokapaikan pensasangervot (Spiraea) Kestävät, terveet ja helppohoitoiset pensasangervot sopivat monenlaisiin puutarhoihin
      • 30 vinkkiä: Näin syntyy siisti piha! Hyvä rajaus, huolitellut muodot ja harkitut materiaalit viimeistelevät puutarhan ilmeen
      • Rakkaudesta yrtteihin Yrttitutkija Bertalan Galambosille yrtit ovat elämäntyö, terveyden lähde ja jälkipolville siirrettävää arvokasta perintöä
      • Jalosta sato soseiksi ja tahnoiksi Kaisa tekee kesän ensisadosta maistuvia soseita
      • Kaikki muuttuu mullaksi Tinan hyötyviljelmällä Porissa ravinteet kiertävät ja komposti höyryää
      • Hyödynnä helpot ja aromikkaat iisot Kasvata aromikkaita iisoja Outi Tynyksen ohjeilla 

 

Lisäksi mm. Kysy meiltä – Neuvot ja niksit – Pintaa syvemmältä –  Kuokalla & kauhalla – Sarjakuva

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.