Suomi 100 – Juhlavuoden puu

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden puu -rekisteri

Juhlapuiden istuttamisella on pitkät perinteet. Niitä ovat istuttaneet niin tavalliset suomalaiset kuin merkkihenkilöt tärkeiden tapahtumisen kunniaksi ja muistoksi. Puun istuttaminen on aina merkittävä teko, jonka sanoma välittyy sukupolvelta toiselle. Vanhan kiinalaisen sanonnan mukaan jokaisen meistä tulisi istuttaa puu elinaikanamme. Oiva viisaus, sillä oman puun istuttamisella voimme parantaa sekä ilmastoa että tehdä ympäristöstämme viihtyisämmän. Puut tarjoavat suojaa ja elinympäristön myös linnuille ja lukuisille hyönteisille. Juhlapuun kasvun seuraaminen on aina mielenkiintoista ja sen juurelle on mukavaa kokoontua vuosienkin päästä.

Jokaisella istutetulla puulla juhlistetiin Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä, mutta tämän lisäksi juhlan aiheina olivat esimerkiksi syntymäpäivät, valmistujaisjuhlat, ystävien tai sukulaisten tapaamiset. Puun istuttaminen on aina mieleenpainuva ja tervetullut juhlaseremonia. 

Rekisteriin tuli yli 1800 rekisteröintiä, puita istutettiin vielä paljon enemmän.
Lista löytyy alta.

Kuvia tapahtumasta löydät somesta #juhlavuodenpuu -merkinnällä.

 

Suomen 100-vuotisjuhlatunnelmin,

Toimitusjohtaja Timo Taulavuori
Puutarhaliitto ry – Trädgårdsförbundet rf

 

”Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä 
vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt.”
 

-kiinalainen sananlasku

Juhlavuoden puu -rekisteri

Istutuspäivä Paikka Kunta Puulaji, lajike Taimien määrä Juhlan aihe
43. 25.5. Marjaniemi Helsinki Omenapuu, Melba 1 Mauno Koiviston hautajaisten kunniaksi istutin omenapuun puutarhaamme.
42. 12.5. Puhos, Pirttilahti Kitee perheomenapuu 1 Suomi 100 vuotta ja isännän 70-v juhlavuosi
41. 23.5. Oma piha Hämeenlinna Kastanja 1 Lapsi kasvattanut naapurien kanssa heidän puun siemenestä ja nyt puu niin iso että pääsi ruukusta maahan.
40. 23.5. Kiviniemi Oulu Luumupuu 1 Lasten kanssa istutimme luumupuun omakotitalomme pihalle. Sitä käydään nyt joka päivä kastelemassa ja seuraamassa miten kasvu edistyy.
39. 22.5. omakotitalon piha Luhanka omenapuu Huvitus 1
38. 9.5. Eno Joensuu Sinikuusi Picea pungens Baby Blue 1 75 v. syntymäpäivä
37. 23.5. Eno Joensuu Riippapihlaja (Sorbus aucuparia Pendula) 1 Suomi 100 v.
36. 20.5. Koulutie, talon piha Hinthaara, Porvoo Tammi 1 Tämä taimi polveutuu vuonna 1928 Elimäeltä Mustilan taimitarhalta noudetusta tammesta. Tammi on istutettu juhlavuonna syntyneen poikamme nimiäispäivän kunniaksi!
35. 24.5. Korpilahti Jyväskylä Hevoskastanja 1 Suomi100
34. 21.5. Ansala Paimio Kuusi 1 4Hn tulevaisuuden kuusi
33. 21.5. Vanha Kannistontie Vantaa Perheomenapuu 1 Pitkä hometalokiistan jälkeen päästiin omaan pieneen kotiin. Anoppi lahjoitti meille omenapuun näiden vuosien aikana syntyneen tyttäremme kunniaksi.
32. 25.5. Alavirrankuja Aura Omenapuu, huvitus 1 Eino Forsman 8 vuotta
31. 20.1. Kesämökki Mäntyharju Kuusi 2 Kesän avaus' istutimme sireenin taimia ym ja 2 pientä kuusen alkua: Suomi 100v!
30. 20.5. Veikkola, Tuijatie Kirkkonummi Raudus Koivu 1
29. 21.5. Itäharju Turku Omenapuu, Pekka 1
28. 20.5. Kuusankoski Kouvola Kuusi 1 45-vuotis hääpäivä. Istutimme kolme kuusta.
27. 15.5. Etupiha Hyvinkää Tuuren pihlaja 1 Piharemontin valmistumisen kunniaksi.
26. 20.5. Takahuhti Tampere Pihta 1 Suomi 100v, ikivihreä
25. 22.5. Kaustinen Keski-Pohjanmaa Sinikuusi, Baby Blue 1 Kotipihalle, äitienpäivälahjaksi saatu puu istutettiin tyhjälle paikalle.
24. 22.5. Tupatie Kuopio Luumupuu Sinikka 1