Suomi 100 – Juhlavuoden puu

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden puu -rekisteri

Juhlapuiden istuttamisella on pitkät perinteet. Niitä ovat istuttaneet niin tavalliset suomalaiset kuin merkkihenkilöt tärkeiden tapahtumisen kunniaksi ja muistoksi. Puun istuttaminen on aina merkittävä teko, jonka sanoma välittyy sukupolvelta toiselle. Vanhan kiinalaisen sanonnan mukaan jokaisen meistä tulisi istuttaa puu elinaikanamme. Oiva viisaus, sillä oman puun istuttamisella voimme parantaa sekä ilmastoa että tehdä ympäristöstämme viihtyisämmän. Puut tarjoavat suojaa ja elinympäristön myös linnuille ja lukuisille hyönteisille. Juhlapuun kasvun seuraaminen on aina mielenkiintoista ja sen juurelle on mukavaa kokoontua vuosienkin päästä.

Jokaisella istutetulla puulla juhlistetiin Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä, mutta tämän lisäksi juhlan aiheina olivat esimerkiksi syntymäpäivät, valmistujaisjuhlat, ystävien tai sukulaisten tapaamiset. Puun istuttaminen on aina mieleenpainuva ja tervetullut juhlaseremonia. 

Rekisteriin tuli yli 1800 rekisteröintiä, puita istutettiin vielä paljon enemmän.
Lista löytyy alta.

Kuvia tapahtumasta löydät somesta #juhlavuodenpuu -merkinnällä.

 

Suomen 100-vuotisjuhlatunnelmin,

Toimitusjohtaja Timo Taulavuori
Puutarhaliitto ry – Trädgårdsförbundet rf

 

”Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä 
vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt.”
 

-kiinalainen sananlasku

Juhlavuoden puu -rekisteri

Istutuspäivä Paikka Kunta Puulaji, lajike Taimien määrä Juhlan aihe
203. 28.5. Kinnasniemi Tuupovaara Baby blue sinikuusi 1 100-vuotis juhlakuusi muistoksi
202. 25.5. Kinnasniemi Tuupovaara Baby Blue sinikuusi 1 Kummipojalle syntymäpäivälahja, 100-vuotis juhlakuusi.
201. 25.5. Eimisjärvi, mökille Tuupovaara Baby Blue sinikuusi 1 100-vuotis juhlakuusi pojan mökille muistoksi.
200. 11.5. Salojenranta Urjala Kuusi 1 Suomen 100-vuotispuu
199. 28.5. kotipiha Ikaalinen sireeni 1 nimipäivälahja (Ritva)
198. 28.5. Rehtijärvi Jokioinen Kirsikkapuu, Arttulan kirsikka 1 Suomi 100v
197. 16.5. Kotipiha Ypäjä serbiankuusi 1 Suomi 100 v
196. 6.5. Kanervatie Rauma Sateenvarjojalava 1 Uusi puu uuden puutarhan kruunuksi
195. 14.5. Mummun mökki Sastamala, Illo Mänty 1 Lahti2017-kisoista saatu Suomi 100v. -mänty istutettiin suvun äitien voimin äitienpäivänä
194. 27.5. Ahola Hollola kk Hollola Makamik-koristeomenapuu 1 Ei henkilökohtaista juhlan aihetta. Suomi 100 vuotta on hyvä syy istuttaa erilaisia kauniita puita. Ehkä istutan vielä jonkun puun pihalle tänä kesänä, listalla on mm. hevoskastanja.
193. 27.5. Metsäpeltoniementie Jämsä Kartiotuija 1 Kultarannan mökin yks vuotispäivä ja Suomi 100v. kunniaksi.
192. 27.5. Herrala Lempäälä serbiankuusi 1 Suomi 100 v, äiti 85 v, Juha ja Johanna ylioppilaiksi
191. 20.5. Kotipiha Jokioinen Omenapuu 1 Yhteisen pihan laittoa
190. 23.5. Raatala Salo kuusi 1 SUOMI 100, VIRO 100
189. 29.5. Lahti Lahti Pilarikataja 1 Kesän alku
188. 27.5. piha Pudasjärvi omenapuu, Pirja 1 Ylioppilas
187. 27.5. Kotipihanke, Maalarintie Kangasala Päärynäpuu 1 Lahja mummolta eskarin päättymisen ja tulevan koulutie kunniaksi.
186. 10.3. Kuustontie Salo, Perniö Talviomenapuu 1 Nykyisin autioituneen talon pihasta otetun omenan siemenet, jotka kylmäkäsittelyn jälkeen lähtivät itämään somasti, jotka istutetaan ensi keväänä mökillemme Kuustotielle.
185. 28.5. Oma piha Vantaa Omenapuu, punakaneli 1 Hääpäivä
184. 21.5. Koivistonkylä Tampere Kuusi 1 Anniinan yo-juhla