Suomi 100 – Juhlavuoden puu

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden puu -rekisteri

Juhlapuiden istuttamisella on pitkät perinteet. Niitä ovat istuttaneet niin tavalliset suomalaiset kuin merkkihenkilöt tärkeiden tapahtumisen kunniaksi ja muistoksi. Puun istuttaminen on aina merkittävä teko, jonka sanoma välittyy sukupolvelta toiselle. Vanhan kiinalaisen sanonnan mukaan jokaisen meistä tulisi istuttaa puu elinaikanamme. Oiva viisaus, sillä oman puun istuttamisella voimme parantaa sekä ilmastoa että tehdä ympäristöstämme viihtyisämmän. Puut tarjoavat suojaa ja elinympäristön myös linnuille ja lukuisille hyönteisille. Juhlapuun kasvun seuraaminen on aina mielenkiintoista ja sen juurelle on mukavaa kokoontua vuosienkin päästä.

Jokaisella istutetulla puulla juhlistetiin Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä, mutta tämän lisäksi juhlan aiheina olivat esimerkiksi syntymäpäivät, valmistujaisjuhlat, ystävien tai sukulaisten tapaamiset. Puun istuttaminen on aina mieleenpainuva ja tervetullut juhlaseremonia. 

Rekisteriin tuli yli 1800 rekisteröintiä, puita istutettiin vielä paljon enemmän.
Lista löytyy alta.

Kuvia tapahtumasta löydät somesta #juhlavuodenpuu -merkinnällä.

 

Suomen 100-vuotisjuhlatunnelmin,

Toimitusjohtaja Timo Taulavuori
Puutarhaliitto ry – Trädgårdsförbundet rf

 

”Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä 
vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt.”
 

-kiinalainen sananlasku

Juhlavuoden puu -rekisteri

Istutuspäivä Paikka Kunta Puulaji, lajike Taimien määrä Juhlan aihe
283. 2.6. Kotaniementie, Suovanlahti Viitasaari Tammi 1 Ystävyys
282. 24.5. Syvälahden Pajutila Vesanto Douglas kuusi 1 25-vuotta yhteistä kasvua!
281. 7.5. Metsäpuro Inkoo Omenapuut ja kirsikkapuu 2 Uuden kodin pihamaalle istutettiin 2 omenapuuta ja 1 kirsikkapuu.
280. 28.5. As Oy Sompaketo Turku Rusokirsikka 2 Taloyhtiö 50 vuotta ja Suomi 100 vuotta. Kaksi rusokirsikkaa sisäpihalle.
279. 23.5. Eteläinen Hämeenlinna Riipparaita 1 Pieni prinsessa (syntynyt 25.3.2017) sai kasteessa 21.5. nimen Saga Susanna. Istutuksen yhteydessä kastevesi kaadettiin puun juurelle.
278. 27.5. Käpylinnuntie Kempele Omenapuu 1 Suomi 100-vuotta
277. 5.5. Rusakonkatu Iisalmi serbiankuusi 1 suomi 100 vuotta kunniaksi
276. 3.6. Kotipihalle Lapua Mänty 1 Ylioppilaan kunniaksi.
275. 26.5. Tikkakoski Jyväskylä Metsätammi 1 Perhe juhlisti Martti Saarisen 77 vuotisuutta ko päivänä.
274. 26.5. Jokilaakson koulu Kokkola Kuusi 1 Tulevaisuuden puun-kuusen-istutus koko koulun voimin. Juhlapuhe. istutuspaikka valittiin koulun taakse kolmen aikaisemman kaatuneen puun väliin. Suomi 100 vuotta.
273. 3.6. Kotipiha Joensuu Omenapuu, Moskovan päärynäomena 1 Tyttären yo-juhla ja Suomi 100 vuotta
272. 26.5. Halkokarin koulu Kokkola Koivu 1
271. 1.6. Lucina Hagmanin koulu Kokkola kuusi 1 Tulevaisuuden kuusi istutettiín oppilaskunnan toimesta.
270. 2.6. oma piha Rauma suklaakirsikka ja huvimajakirsikka 2 Eläkejuhla
269. 30.5. Koivurinteen päiväkoti Kokkola Kuusi 1 Päiväkodin kevättapahtuma. Lapset vanhempineen istuttivat kuusen päiväkodin pihalle
268. 28.5. Koskenpää, Pitkäjärvi, Eijan takapiha Jämsän Koskenpää Kuusi 1 Suomi 100, isot lapset valmistuivat ammattiin kouluistansa
267. 1.6. Voikkaa Kouvola 3 irlanninkatajaa, kääpiöserbiankuusi, ruotsinpihlaja ja Kevätsuudelma -kirsikka 6 Asunto Oy Voikkaankeskuksen pihan kaunustukseksi
266. 31.5. Haimoonraitti Vihti Luumupuu, kuokkala 1 Toinen kevät maalla!
265. 1.6. Oulu Oulu Kuusi, metsäkuusi 1 Väitöstilaisuus, vastaväittäjän lahja väittelijälle
264. 25.5. Pisan palvelutalo Kuopio Omenapuu , Huvitus 1 Suomi 100 sekä Vaalijala 110 - vuotiaita ! Puun lahjoitti Nilsiän Kehitysvammaisten Tuki ry .