Suomi 100 – Juhlavuoden puu

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden puu -rekisteri

Juhlapuiden istuttamisella on pitkät perinteet. Niitä ovat istuttaneet niin tavalliset suomalaiset kuin merkkihenkilöt tärkeiden tapahtumisen kunniaksi ja muistoksi. Puun istuttaminen on aina merkittävä teko, jonka sanoma välittyy sukupolvelta toiselle. Vanhan kiinalaisen sanonnan mukaan jokaisen meistä tulisi istuttaa puu elinaikanamme. Oiva viisaus, sillä oman puun istuttamisella voimme parantaa sekä ilmastoa että tehdä ympäristöstämme viihtyisämmän. Puut tarjoavat suojaa ja elinympäristön myös linnuille ja lukuisille hyönteisille. Juhlapuun kasvun seuraaminen on aina mielenkiintoista ja sen juurelle on mukavaa kokoontua vuosienkin päästä.

Jokaisella istutetulla puulla juhlistetiin Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä, mutta tämän lisäksi juhlan aiheina olivat esimerkiksi syntymäpäivät, valmistujaisjuhlat, ystävien tai sukulaisten tapaamiset. Puun istuttaminen on aina mieleenpainuva ja tervetullut juhlaseremonia. 

Rekisteriin tuli yli 1800 rekisteröintiä, puita istutettiin vielä paljon enemmän.
Lista löytyy alta.

Kuvia tapahtumasta löydät somesta #juhlavuodenpuu -merkinnällä.

 

Suomen 100-vuotisjuhlatunnelmin,

Toimitusjohtaja Timo Taulavuori
Puutarhaliitto ry – Trädgårdsförbundet rf

 

”Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä 
vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt.”
 

-kiinalainen sananlasku

Juhlavuoden puu -rekisteri

Istutuspäivä Paikka Kunta Puulaji, lajike Taimien määrä Juhlan aihe
703. 30.5. Juutilan perikunta Seinäjoki/Ylistaro Sinikuusi Baby blue 1 Jorma Juutila istutti sinikuusen syntymäkotinsa puutarhaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Hän on istuttanut tavallisen kuusen taimen myös v. 1967, kun Suomi täytti 50-vuotta. Tällä hetkellä kuusella on pituutta noin 18 metriä.
702. 11.7. Mäkilän rantahuvila Kokemäki Pihta 1 Kaide ja savupiipun korjaus saatu valmiiksi. Pihdan taimen kasvattanut siemenestä Esko Huhtala.
701. 28.5. Juutilan pihapiiri Kauhava/Alahärmä Sinikuusi Baby blue 1 Kunnianosoitus 100-vuotiaalle isänmaallemme. Mukana paappa, mumma ja hänen veljensä sekä tytär lapsensa ja miehensä kanssa.
700. 11.7. Alvettula Hämeenlinna Pylväspihlaja 1 Isovaarin 90 -vuotisjuhla
699. 12.6. Alvajärvi Pihtipudas Kuusi 1 80 v. Juhlapuu
698. 15.7. Lyly, Riston ja Aulikin mökki Juupajoki Punakoivu 1 Risto 70v.
697. 20.6. Kivitasku Paimio Malus domestica, 'Tallinnan päärynäomena' 1 Pojan syntymä
696. 7.5. Kivitasku Paimio Pyrus ’Lada’ 1 2v Syntymäpäivä
695. 20.5. Kivitasku Paimio Prunus cerasus, Sikkola 1 Syntymäpäivä.
694. 10.7. Senioritalo As Oy Kangasalan Hopeaharju Kangasala pilarihopeakuusi 1 Suomi 100 vuotta, Senioritalo Hopeaharju 10 vuotta
693. 7.7. Annen ja Tero-Matin pihalle Turku Punasaarni 1
692. 1.6. Satava Turku Tuohituomi 1 Suomi 100v
691. 10.7. vesialtaan äärelle puutarhaan Kurikka rungollinen pikkusyreeni 2 kpl 2 elämälle
690. 16.6. Tampere Tampere Luumu, Eurazia 1
689. 9.7. Liedenpohja Virrat koristeomenapuu, Wabiskaw 1 Saku Armas Henrik Hokkasen nimiäisjuhlat Villenniityllä. Kylmä ja sateinen alkukesä, mutta pienen "Hemulin" kunniaksi saatiin aurinkoinen ja lämmin heinäkuinen päivä! Juhlia vietettiin mukavissa tunnelmissa perheen kesken.
688. 10.6. Kajaani Kainuu Omenapuu 1 Suomi100
687. 8.7. Lapinneva Parkano Punasaarni 1 Suomi 100 vuotta -puu istutettiin kotipihaan tyttären valmistujaisjuhlassa (metsätalousinsinööri).
686. 7.7. Voltti Kauhava Puistolehmus 1 Suomen 100v:n kunniaksi
685. 21.5. Mökki Pietarsaari Luumupuu, Sinikka 1 Suomi100
684. 21.5. Mökki Pietarsaari Omenapuu, Norland 1 Suomi100