Suomi 100 – Juhlavuoden puu

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden puu -rekisteri

Juhlapuiden istuttamisella on pitkät perinteet. Niitä ovat istuttaneet niin tavalliset suomalaiset kuin merkkihenkilöt tärkeiden tapahtumisen kunniaksi ja muistoksi. Puun istuttaminen on aina merkittävä teko, jonka sanoma välittyy sukupolvelta toiselle. Vanhan kiinalaisen sanonnan mukaan jokaisen meistä tulisi istuttaa puu elinaikanamme. Oiva viisaus, sillä oman puun istuttamisella voimme parantaa sekä ilmastoa että tehdä ympäristöstämme viihtyisämmän. Puut tarjoavat suojaa ja elinympäristön myös linnuille ja lukuisille hyönteisille. Juhlapuun kasvun seuraaminen on aina mielenkiintoista ja sen juurelle on mukavaa kokoontua vuosienkin päästä.

Jokaisella istutetulla puulla juhlistetiin Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä, mutta tämän lisäksi juhlan aiheina olivat esimerkiksi syntymäpäivät, valmistujaisjuhlat, ystävien tai sukulaisten tapaamiset. Puun istuttaminen on aina mieleenpainuva ja tervetullut juhlaseremonia. 

Rekisteriin tuli yli 1800 rekisteröintiä, puita istutettiin vielä paljon enemmän.
Lista löytyy alta.

Kuvia tapahtumasta löydät somesta #juhlavuodenpuu -merkinnällä.

 

Suomen 100-vuotisjuhlatunnelmin,

Toimitusjohtaja Timo Taulavuori
Puutarhaliitto ry – Trädgårdsförbundet rf

 

”Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä 
vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt.”
 

-kiinalainen sananlasku

Juhlavuoden puu -rekisteri

Istutuspäivä Paikka Kunta Puulaji, lajike Taimien määrä Juhlan aihe
1243. 17.9. Solvikintie Hämeenlinna tammi 1
1242. 17.9. Oma piha Tuusula Omenapuu Pekka 1 Suomi 100
1241. 17.9. kotipiha Kivijärvi kuusi 3 Suomi 100,tyttären kaksoistutkinto, varusmiespalvelu, pojille nimikkopuut
1240. 29.7. Haapastentie Orimattila Punakoivu 1 Isäni kotitilalla istutettiin v. 1967 Suomen itsenäisyyden juhlakuusi. Se oli minulle tärkeä puu, muun muassa siksi, että olen itsenäisyyspäivänä syntynyt. Yhdessä anopin kanssa päätimme istuttaa 100-vuotispuun. Halusimme suomalaisen puun, ja eri vaihtoehtoja miettiessämme muistin punakoivun, mieheni isä kun oli Oulun suunnalta Kiimingistä kotoisin, ja sieltä on punakoivukin aikoinaan löytynyt. istutimme sen vapaa-ajan kotimme metsän reunaan.
1239. 15.9. Hunsala, mökin piha Loppi Vuorimänty 5 Kesäinen mökkikausi siirtyy syyskauteen
1238. 14.9. Hunsala, mökin piha Loppi Pallotuija danica 2 Kesäinen mökkikausi siirtyy syyskauteen
1237. 17.9. Kärkikallionkuja Helsinki Rusokirsikka 1 Pojantyttären Aavan syntymän ja satavuotiaan Suomen kunniaksi.
1236. 17.9. Renko Hämeenlinna Tammi 1 Puun istutus
1235. 1.7. Kotikoivunkuja Lapua Tammi 1 satavuotiaalle Suomelle
1234. 17.9. Kumpulammentie Tikkakoski Omenapuu, Borkovskoje 1 Kihlajaiset, tulevat häät. 1,5v poikamme oma omenapuu.
1233. 17.8. Kumpulammentie Tikkakoski Omena, Sokerimiron 1 Kihlajaiset ja tulevat häät. Häälahja vanhemmilta.
1232. 10.9. Hevonpää Sauvontie Paimio Pilvikirsikka (Prunus pensylvanica) 1 Siskoltani saatu 50v lahjapuu <3
1231. 9.9. Nikulinintie Nousiainen Tuohituomi 1 Suomi 100 vuotta
1230. 1.6. Hiltulanlahti Kuopio Metsäkuusi 12 Suomi 100 , ja 40 vuotta tällä paikalla!
1229. 16.9. Harola Eura Suklaakirsikka 1 Sadonkorjuujuhla
1228. 16.9. Metsäyhtymä Selänpää Jämsä Tuija 1 Suomi 100.v
1227. 12.9. Kyyninkatu Nokia Valkeakuulas ja Pirja 2 Suomi 100v ja rakkaiden ihmisten muistolle.
1226. 27.8. Kesämökki, Iitanrinne Jämsä Omenapuut, Tallinnan päärynäomenapuu ja Sandra 2 Lapsen lapsille oma nimikkopuu mökin pihaan
1225. 12.9. Tenhola Raasepori Lehtikuusi, kuriilien lehtikuusi 1 Suomi 100
1224. 12.9. Tenhola Raasepori Katsura 1 Suomi 100