Suomi 100 – Juhlavuoden puu

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden puu -rekisteri

Juhlapuiden istuttamisella on pitkät perinteet. Niitä ovat istuttaneet niin tavalliset suomalaiset kuin merkkihenkilöt tärkeiden tapahtumisen kunniaksi ja muistoksi. Puun istuttaminen on aina merkittävä teko, jonka sanoma välittyy sukupolvelta toiselle. Vanhan kiinalaisen sanonnan mukaan jokaisen meistä tulisi istuttaa puu elinaikanamme. Oiva viisaus, sillä oman puun istuttamisella voimme parantaa sekä ilmastoa että tehdä ympäristöstämme viihtyisämmän. Puut tarjoavat suojaa ja elinympäristön myös linnuille ja lukuisille hyönteisille. Juhlapuun kasvun seuraaminen on aina mielenkiintoista ja sen juurelle on mukavaa kokoontua vuosienkin päästä.

Jokaisella istutetulla puulla juhlistetiin Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä, mutta tämän lisäksi juhlan aiheina olivat esimerkiksi syntymäpäivät, valmistujaisjuhlat, ystävien tai sukulaisten tapaamiset. Puun istuttaminen on aina mieleenpainuva ja tervetullut juhlaseremonia. 

Rekisteriin tuli yli 1800 rekisteröintiä, puita istutettiin vielä paljon enemmän.
Lista löytyy alta.

Kuvia tapahtumasta löydät somesta #juhlavuodenpuu -merkinnällä.

 

Suomen 100-vuotisjuhlatunnelmin,

Toimitusjohtaja Timo Taulavuori
Puutarhaliitto ry – Trädgårdsförbundet rf

 

”Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä 
vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt.”
 

-kiinalainen sananlasku

Juhlavuoden puu -rekisteri

Istutuspäivä Paikka Kunta Puulaji, lajike Taimien määrä Juhlan aihe
1463. 2.10. Lintuharjuntie Ylöjärvi Kuusi 1 Ei ollut juhlapäivä. Forssalainen isännöinti-ja kiinteistönvälitystoimisto jakoi Suomi-100-vuotta-taimia ilmaiseksi Forssan torilla lauantaina 30.9. Olin asiaa kyllä aiemmin pohtinut mutta taimia oli pihassa jo ennestäänkin. Tämä oli kuitenkin NIIN pieni että siitä nyt voi melko varmuudella sanoa että se on "syntynyt" tänä nimenomaisena juhlavuotena, siksi sen otin. Istutin sen lämpimin ajatuksin ja sille sekä isänmaalleni pitkää ja hyvää elämää toivottaen. Aira Sulander.
1462. 6.9. Läyliäisten koulu / Koulutie Loppi tammi 1
1461. 8.10. Vuorenmaankuja Lapua Mongolianvaahtera 1 Tulevaisuus
1460. 7.10. Vuorenmaankuja Lapua Japaninpihlaja 2 Tulevaisuus
1459. 7.10. Vuorenmaankuja Lapua Tammi 10 Tulevaisuus
1458. 19.9. Oman pihametsän laita Uurainen Serbiankuusi 1 Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi istutettu puu, jonka toivotaan kasvavan ja kukoistavan.
1457. 15.9. Vaivionaho Pyhäjärvi Kuusi 7 Kaarina ja Kari Auvisen viidelle lapsenlapselle + kaksi.
1456. 27.5. Haijaistentie Haijainen, Naantali Kuusi 1 Suomi 100 v - juhlapuu
1455. 10.10. Koria Kouvola Koristeomenapuu Malus Cheal's Weeping 1 Puutarhuri ja pihasuunnittelija Maritta Vuorisen Valon helmet - maisemakuvia ja runoja -kirjan julkistamistilaisuus.
1454. 3.6. Ratasillantie Nurmijärvi kuusi 6 Suomi 100 vuotta -puut pellon yläreunaan.
1453. 8.10. Pitkäsenkylä, Kalajoentie, Purola Kalajoki Mänty 1 Istutimme Purola nimisen mökkimme pihalle männyntaimen Suomi 100- juhlavuoden kunniaksi. Taimi oli itse pienestä pistokkaasta kasvatettu.
1452. 11.10. Tukikoti Syli Turku Tulevaisuuden kuusi 1 Suomi 100 vuotta - Tukikoti Syli 10 vuotta.
1451. 7.10. Herman Renlundinkatu, Kokkola Kokkola Koivu 1 Istutin koivun taimen Suomi 100-vuotta - juhlavuoden kunniaksi.
1450. 10.10. Läyliäinen Loppi Kanadan hemlokki 3
1449. 27.8. Vehmersalmi, Pohjalahti, kesämökin tontti Kuopio kuusi 3 Pojan valmistuminen lääkäriksi, pojan ja miniän 30-vuotispäivien juhlavuosi
1448. 23.9. Kaarina Kaarina Neidonhiuspuu 1 Suomi 100 v
1447. 7.10. Varvanummi Nousiainen Visakoivu 3 Itsenäisen Suomen kunniaksi. Metallilaatalla merkitty. Ilmari, Aaro ja Timo
1446. 8.10. Tohninmäen Talo Alavus Kynäjalava 1 Suomi 100 - juhlavuoden puu. Hirvelän taimistolta saatu kynäjalavan taimi istutettiin entisen Tohnin koulun, nykyisen Tohninmäen Talon pihapiiriin.
1445. 14.9. Senioritalo Kampin Helmen sisäpiha Helsinki HARMAAPIHTA, Abies concolor 1 Kampin Helmi on vuoden 2016 alussa valmistunut senioritalo Helsingissä Pohjoisen Rautatiekadun ja Lapinlahdenkadun kulmassa. Talossa on asukkaita n 130. Kampin Helmessä toimii aktiivinen asukastoimikunta. Talossa järjestetään lähes kuukausittain kaikille asukkaille yhteisiä tilaisuuksia ja tapahtumia. Halusimme näin Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi istuttaa myös oman KAMPIN HELMEN PUUMME juhlistaaksemme asukkaiden viihtymistä ja sosiaalista kanssakäymistä yhteisessä hienossa talossamme. Saamme seurata puun kasvua oman yhteisömme sosiaalisen kasvun ja kehittymisen myötä. Puu tulee toimimaan jouluisin myös valaistuna joulukuusena sisäpihallamme. Puun istutus toteutettiin asukkaiden yhteisessä sadonkorjuujuhlassa 14.9.2017. Hienon ja vaikuttavan juhlapuheen piti talomme asukas Timo Karppinen. Timo toi upeasti esille puun merkityksen ihmisen hyvinvoinnille, Suomelle ja ilmastollisesti globaalisti myös koko maailmalle. Muutama kuva tilaisuudesta löytyy Instagramista tageillä #juhlavuodenpuu ja #kampinhelmi
1444. 6.10. Kytämäentie, Kalanti as Uusikaupunki Tammi 1