Perennojen jakaminen

Perennoja voi jakaa ja uudelleenistuttaa varhain keväällä sekä loppukesällä ja alkusyksystä. Tärkeää on, että ne ehtivät juurtua kasvualustaansa ennen kuin kasvin maanpäälliset versot kuolevat talveksi.

Miksi perennoja pitää jakaa?

Moni perenna kaipaa jakamista 3–10 vuoden välein. Jakamisen ansiosta vanha kasvusto uusiutuu, kukinta elpyy ja samalla saadaan uusia taimia. Jakamisesta hyötyvät muun muassa kivikkoperennat, jalo- ja valeangervot, kuunliljat, ukonhatut, päivänliljat, kurjenpolvet, päivänliljat, kurjenmiekat ja syysleimut.

Jotkin perennat, kuten pionit, pitävät kasvurauhasta. Niitä ei siis kannata jakaa. Muita rauhaan jätettäviä ovat muun muassa piikkiputki, lehtoakileija, idänunikko ja kultatyräkki.

Milloin perennat jaetaan?

Keväällä kukkivat perennat, kuten kevätvuohenjuuri, lehtosinilatva ja unelmatädyke, jaetaan heti kukinnan jälkeen tai syksyllä. Syyskesällä kukkivat perennat, esimerkiksi syysleimu, komeamaksaruoho ja jaloangervo, jaetaan puolestaan keväällä.

Syksyllä jakoaika on elokuun alusta syyskuun puoliväliin. Näin jakotaimet ehtivät juurtua vielä ennen talven tuloa. Keväällä paras jakamisaika on toukokuussa, kun routa on sulanut ja perennojen kasvu on vasta käynnistynyt. 

  • Noin 3 vuoden välein jaetaan esimerkiksi neilikat, rikot ja esikot
  • Noin 5 vuoden välein jaetaan esimerkiksi maksaruohot, kurjenmiekat, syysleimut, keijunkukat, nauhukset, asterit, väriminttu ja kuunliljat
  • Noin 10 vuoden välein jaetaan esimerkiksi päivänliljat, jaloangervot ja ritarinkannukset

Näin jaat perennat

Kastele jaettava kasvi hyvin edellisenä päivänä. Nosta juuripaakku maasta. Kaiva riittävän syvältä, jotta kaikki juuret tulevat mukaan. Pistolapio on hyvä apuväline, varsinkin jos maa on tiivistä tai perennat ovat syväjuurisia. Pintajuurisia perennoja voi nostaa myös leveäpiikkisellä puutarhatalikolla.

kaiva juuripaakku maasta pistolapiolla

Monilla perennoilla on löyhä juuristo, jonka jakaminen onnistuu käsivoimin. Tiukat juuripaakut voi jakaa lapiolla tai käyttämällä apuna leipäveistä tai sahaa.

Jaa juuripaakku niin, että jokaiseen jakopalaan jää kasvista riippuen 3–10 alkua sekä juuria. Käytä apuna veistä, terävää istutuslapiota tai rikkaruohorautaa. Jos paakku ei tahdo hajota, polkaise se ensin reilusti puoliksi isolla pistolapiolla. Löyhäjuuriset perennat voi jakaa ilman työkaluja paljain käsin.

Istuta jakotaimet välittömästi uudelleen. Sopiva istutusetäisyys on 20–50 senttiä kasvilajista riippuen. Kastele istutetut taimet hyvin ja jatka tehostettua kastelua muutaman viikon ajan. Jos ilma on kuiva ja lämmin, taimia voi myös sumutella haihdunnan vähentämiseksi. Jos jaat perennoja kesällä, poista osa lehdistä haihdunnan vähentämiseksi.

istuta jaettu taimi kasin

Vinkki! Jos uusi penkki ei ole valmis tai jakotaimia jää yli, istuta ne talvehtimaan esimerkiksi sadosta tyhjentyneeseen kasvilavaan tai muuhun ns. valeistutukseen.

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä vain 25 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt