Kuukalenteri apuna puutarhatöissä

Vanha kansa perusti puutarhatöiden ajoituksen kuun rytmiin. Merkitsevää oli siis paitsi oikea kalenterikuukausi, myös se missä asennossa kuu on taivaalla. Ota Kuukalenteri avuksi puutarhaan!

Kuun vaiheiden merkitys puutarhassa

Kansanperinteen mukaan kuunkierto vaikuttaa kasvien kasvuun ja siihen miten eri työt onnistuvat. Suotuisin aika esimerkiksi tomaattien kylvämiseen ja istuttamiseen sekä vaikkapa yrttien pistokkaiden ottoon on yläkuun aikaan eli kalenterissa mustan kuun jälkeen. Vastaavasti perunoiden ja muiden muiden maan alle satoa tuottavien kasvien kylvämiseen ja istuttamiseen hyvä aika on alakuulla eli täydenkuun jälkeen. Rikkaruohojen kitkentä ajoitetaan kuunkierron viimeisiin päiviin.

Wanhan ajan Kuukalenteri, Yläkuu Kustannus.
Kalenterikuva: Satu Juvonen / Wanhan ajan Kuukalenteri, julkaisija Yläkuu Kustannus. Sivun pääkuva: Anne Pöyhönen.

Kuun vaiheen lisäksi oma merkityksensä on myös sillä, millä korkeudella kuu on taivaalla. Tätä kuvataan Kuukalenterissa tähtimerkeillä (nykyastrologiassa asteluvuilla). Neitsyt-päivät ovat erityisen hyviä kaikenlaisiin puutarhatöihin. Lehtivihannekset kannattaa kylvää rapu-päivinä ja juurikasvit härkä-päivinä. Oinas-päivät puolestaan ovat hyviä versotettavien siementen ja muiden nopeasti kasvavien ja heti käytettäväksi tarkoitettujen kasvien kylvämiseen.

Kuun vaiheet (täysikuu, puolikuu ja musta kuu) on ilmoitettu myös useimmissa tavallisissa kalentereissa. Varsinaisessa Kuukalenterissa on lisäksi kuun korkeutta ilmoittavat tähtimerkit sekä kullekin päivälle suotuisat työt. Kalenterista löytyy muun muassa parhaat päivät kukkien mullanvaihtoon, hedelmäpuiden varttamiseen, perunan nostoon ja muihin ajankohtaisiin puutarhatöihin.

Wanhan ajan Kuukalenterin vuosittain julkaisee ja myy Yläkuu Kustannus.


Lue lisää aiheesta! Kestotilaajana löydät jutut helpoiten digiarkistostamme.

  • Kuukalenterivinkkejä on julkaistu Kotipuutarha-lehdessä Neuvot ja niksit -palstalla numeroissa 3–10/2016.

 

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.