Auta arat kasvit talven yli

Menestymisensä äärirajoilla kasvava kasvi, vasta istutettu taimi tai muuten vain herkästi nokkiinsa ottava kaunotar kannattaa suojata talvikaudeksi. Kun ensimmäiset vuodet on ohitettu onnellisesti ja kasvi on ehtinyt vahvistua, se kestää talven koettelemukset jo vähemmällä vaivannäöllä.

Varminta on miettiä talvehtimista jo kasvia istutettaessa. Mitä arempi kasvi, sitä suojaisamman paikan se vaatii. Eteläseinusta, ison kiven eteläpuoli ja suojapuuston tai pensasaidan tuulilta suojaama kasvupaikka ovat aroille kasveille ihanteelliset.

Talvehtiminen onnistuu parhaiten, kun kasvi on hyväkuntoinen. Riittävä kevätlannoitus, nuorien kasvien runsas kastelu ja elokuun alussa annettu syyslannoitus tukevat kasvua ja antavat voimaa kestää talven koettelemukset. Myös kuivina syksyinä kasveja kannattaa kastella.

Talvimärkyys on kaikille kasveille vahingollista, ja erityisesti arat kasvit kaipaavat läpäisevää, hiekkapitoista kasvualustaa sekä kohopenkkiä tai istutusta kumpareeseen. Kasvin juurella seisova vesi on niille myrkkyä.

Talven lisäksi kevätaurinko voi aiheuttaa kasveille pahoja tuhoja. Vasta istutetuille kasveille kannattaa suojapeitteet tai varjostusverkot virittää viimeistään tammikuussa. Poista suojat vasta, kun kasvu keväällä alkaa ja maa on sulanut.

VINKKEJÄ SUOJAUKSEEN

  • Kun maa on jäätynyt, laita arkojen kasvien päälle ja juuristoalueelle keko kuivia puunlehtiä tai talvisuojaturvetta (jutun pääkuva), joka ei ime vettä. Varsinkin vähälumisina talvina siitä on paljon apua. Ruusujen ja hortensioiden juurelle turvetta saa tulla niin paljon, että alimmat silmut jäävät kokonaan sen suojaan.
  • Hallaharsoa kannattaa käyttää myttyinä vasta istutettujen perennantaimien päällä. Se edistää niiden selviytymistä ensimmäisestä talvesta. Kiinnitä harso paikoilleen pikkukivillä.
  • Leikkaa joulun jälkeen kuusesta havunoksat ja levitä ne jouluruusujen ja muiden arkojen perennojen päälle keräämään lunta kasvien suojaksi.
  • Suojaa puiden varret myyrä- ja jänisverkoilla. Verkon sisään voit sujauttaa myös talvisuojaturvetta tai kuivia lehtiä. Varsinkin pienet piiskataimet saa suojattua näin koko pituudeltaan.
  • Nuoret puut ja pensaat voit suojata myös rungon ja latvuksen ympärille löyhästi kiedotulla moninkertaisella hallaharsolla tai talvipeitteellä. Erityisesti nuoret puksipuut hyötyvät huopapeitosta ensimmäisten vuosien aikana. Raskas nuoskalumi kannattaa kuitenkin pudistella peitteiden päältä pois, jotta pensaat eivät lamoa maahan (lue lisää puiden talvisuojauksesta täällä).
  • Seinää tai säleikköä vasten kasvava köynnösruusu kannattaa suojata huopapeitteellä. Samoin viiniköynnös ja pohjoisempana myös kärhöt. (Lisätietoa pensaiden ja köynnösten talvisuojauksesta täällä.)
  • Kuivassa viihtyvät ja märkyyttä kavahtavat mehitähdet ja maksaruohot ovat kiitollisia saadessaan juurelleen kerroksen karkeaa hiekkaa. Kesälevisia taas inhoaa vettä niskassaan ja talvehtii siksi mieluiten ylösalaisin käännetyn muovilaatikon suojassa.

Kuvan keijunkukan voi suojata esimerkiksi lehtien avulla. Kasaa keko kuivia lehtiä suojaa tarvitsevan kasvin päälle. Kevään saapuessa haravoi ne varovasti pois.

Havut suojaavat arkoja kasveja lumelta. Jopa runko- ja äitienpäiväruusut ovat selvinneet talvesta ruukuissa maanpeittokasvien joukkoon piilotettuna, suojanaan lunta kerääviä havuja.

 

Lue lisää talvisuojauksista:

 

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.