Ajankohtaista huhtikuussa: kevät pihaan siivoamalla

Lumien sulamisen jälkeen piha näyttää usein vähän lohduttomalta, kun siellä täällä näkyy edellisen kauden kasvijätettä ja kuivuneita perennojen varsia. Paksu lumikerros on talven aikana liiskannut kaiken alleen, ja kevään ensimmäisillä vihertäjillä on työtä yrittäessään sitkeästi puskea harmaan läpi. Talvisuojausten alla odottelee uusi kasvu.
Nyt on siis aika tarttua sopiviin työvälineisiin ja avittaa hieman kevään tuloa! Liiallinen siisteys on puutarhassa harvemmin hyödyksi, mutta toki hoidetun näköinen puutarha on ilo silmälle.

Poista talvisuojaukset

Kun routa on sulanut, voit poistaa varjostuskankaat, havut ja pakkaspeitteet.  Jyrsijäverkkojen ja runkosuojien poistamisessa ei kannata kiirehtiä, sillä pitkäkorvat tuppaavat loikkimaan pihoilla usein pitkälle kevääseen.

Huomioi, että paksu havusuoja maan pinnassa hidastaa jonkin verran sulamista ja maan lämpenemistä keväällä.

Haravoi maltilla

Haravoidessa voi olla suurpiirteinen, sillä lehtiaines katoaa kyllä lierojen toimesta maan uumeniin, kunhan kasvukausi kunnolla alkaa. Toimenpide on enemmän esteettinen.
Haravointi voi olla kuitenkin tarpeen paikoilla, joihin on syksyllä jäänyt paksuja, liiskaantuneita lehtimattoja. Niiden haravointi syrjään saa alla olevan maan sulamaan ja vihertämään nopeammin. Maan rapsuttelu on hyväksi myös, jos se tuntuu kuorettuneelta, ja onhan työ toki myös hyvää hyötyliikuntaa!

Muista aina leikatessasi terävät välineet!

Siisti perennapenkit

  • Silppua perennojen varret ennen kuin uusi kasvu alkaa toden teolla.
  • Pienet oksasakset ovat sopivin työväline silppuamiseen, sillä käsin nyhtämällä juuret tai uudet versot saattavat vaurioitua.
  • Kerää kasvijäte kevyesti haraamalla ja kompostoi, tai jätä kattamaan maan pintaa. 
  • Voit leikata perennojen varret jo syksylläkin, mutta talven ajan törröttäjistä on iloa pihan linnuille. Lisäksi perennojen varret keräävät istutusten ylle ilmavaa lumipeitettä.

Hoidetun näköinen puutarha on ilo silmälle.

Varo uutta kasvua, kuten mullasta pilkistäviä sipulikasveja, jos haraat kasvijätteen pois.

Kuvat: Maija Astikainen


Kestotilaaja, lue koko juttu pihan kevätsiivouksesta digiarkistosta: Kotipuutarha 4/2016 s. 64-65

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.