Pihasuunnittelu

Kasvit tekevät puutarhan. Niiden avulla voi rajata tiloja, ohjata kulkua ja luoda näkymiä.

Pihasuunnittelu on puutarhan eri alueiden ja toimintojen yhteensovittamista sekä kasvivalintojen tekemistä. Suunnittelussa edetään suurista linjoista yksityiskohtiin. Ensimmäisenä ei kannata sännätä taimimyymälään tai rautakauppaan vaan miettiä rauhassa mikä juuri sinun pihallasi on tärkeää.

Toiveet ja mahdollisuudet

Mieti ensin mitä toivot puutarhalta ja mitkä ovat tontin mahdollisuudet? Taajama-alueen omakotitalon pihasuunnittelussa pitää ottaa huomioon erilaisia asioita kuin vaikkapa rivitalopihan tai maalaistalopihan suunnittelussa. 

  • Minkä kokoinen ja muotoinen tontti on?
  • Rajautuuko tontti tai puutarha naapuripihoihin, luontoon vai tiealueeseen?
  • Onko tontilla korkeuseroja tai muita suunnitteluun vaikuttavia luonnonmuotoja, kuten kalliota tai lampi?
  • Millaiset olosuhteet tontilla on? Paistaako aurinko joka kolkkaan, onko maaperä kuivaa vai kosteaa?
  • Mittaa tontti ja piirrä pohjakartta, jotta tiedät käytettävissä olevat tilat. Merkitse piirrokseen tontin rajat, rakennukset, maastonmuodot sekä säilytettävät puut.

Tilanjako ja toiminnot

Hahmottele pihapiirrokseen ensin välttämättömät tilat ja toiminnot ja mieti sitten muita toiveita ja tarpeita.

  • Terassi tai muu oleskelualue, pysäköintipaikka, tila jätekatokselle sekä paikka postilaatikolle.
  • Leikkipaikka, tilaa grillille tai isommalle kesäkeittiölle, pyykinkuivatukselle ja tamppaukselle.
  • Puutarhavaja, pyöräteline, kompostialue, kesäkeittiö tai kasvihuone.
loiva-rinne480
Loivakin rinne voi tarvita tukemista. Kasvillisuuden juuret sitovat maamassoja, mutta jyrkemmässä rinteessä tukimuuri voi olla tarpeen.
pihapiirros480
Piirros auttaa hahmottamaan tontin mahdollisuuksia. Mittakaava kannattaa muistaa rakenteita ja kulkuväyliä suunniteltaessa sekä puiden ja isompien kasviryhmien paikkoja miettiessä.

Puutarhan kulkuväylät

Piirrä seuraavaksi luontevat kulkureitit sisääntulotien, asuintalon ja eri toimintojen välille. Usein kuljetut väylät on hyvä tehdä leveiksi ja helppohoitoisiksi, mutta pihassa voi olla myös kapeita polkuja, jotka vievät paikkoihin, joissa käydään harvemmin.

Muodot ja materiaalit

Mieti seuraavaksi millaisista väreistä, sävyistä ja muodoista pidät? Entä millaisista rakenteista ja kasveista pidät? Leikkaa lehdistä ideakuvia!

Muodoista neliöt ja suorakaiteet on helppo piirtää ja myös rakentaen toteuttaa. Kaarevat ja pyöreät muodot tuovat pihaan pehmeyttä. Paras lopputulos syntyy yleensä muutamien eri muotojen yhdistelmästä.

Mitä muotoja käytätkin, piirrä selkeitä, suuria kokonaisuuksia. Älä ripottele pikkukiveystä tai yksittäisiä pensaita sinne tänne.

Rakennusmateriaalit kannattaa valita yhteensopiviksi talon ja ympäristön kanssa. Kun valitset materiaaleja, ota myös selvää millaiset perustukset ja pohjatyöt ne vaativat rakennusvaiheessa.

kivipolku480
Mukulakiviä ja liuskekiviä yhdistelemällä syntyy hauskannäköinen pihapolku. Kapea ja epätasainen polku ei kuitenkaan sovi pihan pääasialliseksi kulkuväyläksi.
Yhdistelmällä eri rakennusmateriaaleja, puutarhasta tulee persoonallinen. Varo kuitenkin liiallista värien, muotojen ja materiaalien sekamelskaa ettei kokonaisuudesta tule rauhaton.
Yhdistelmällä eri rakennusmateriaaleja, puutarhasta tulee persoonallinen. Varo kuitenkin liiallista värien, muotojen ja materiaalien sekamelskaa ettei kokonaisuudesta tule rauhaton.

Kasvien valinta

Istutusten suunnittelu on yleensä hauskin vaihe. Kasviyhdistelmien luominen on kuin palapelin kokoamista. Muista kuitenkin, että kasvien valinnassa tärkeintä on ottaa huomioon tontin sijainti, valoisuus ja maaperä. Valitse siis kasveja, jotka viihtyvät hyvin tonttisi olosuhteissa.

  • LEHTIPUUT: Pieneenkin pihaan mahtuu ainakin yksi puu. Puut ovat suositeltavia siksi, että ne tuovat pihaan vertikaalista linjaa. Hedelmäpuut ilahduttavat kukkien lisäksi sadolla.
  • HAVUKASVIT: Muista istuttaa myös ainakin muutamia havukasveja. Ne tuovat vihreyttä pihaan talvella.
  • PENSAAT: Valitse kestäviä, mielellään kukkivia pensaita pihan peruskasveiksi. Marjapensaat eivät häikäise kukkaloistolla, mutta sato lämmittää syksyllä.
  • PERENNAT, HEINÄT JA SIPULIKUKAT: Täytä kasviryhmät lopuksi komeilla monivuotisilla kukilla eli perennoilla sekä koristeheinillä ja keväisillä sipulikukilla.
Tutki puutarhalehtiä ja ota talteen kuvia onnistuneista kasviyhdistelmistä. Tässä puolivarjon sekaryhmässä on yhdistelty puita, havuja, pensaita ja perennoja.
Tutki Kotipuutarha-lehtiä ja ota talteen kuvia onnistuneista kasviyhdistelmistä. Tässä puolivarjon sekaryhmässä on yhdistelty puita, havuja, pensaita ja perennoja.
istutussuunnitelma480
Kotipuutarha-lehdestä löydät myös pihasuunnittelun ammattilaisten tekemiä valmiita istutussuunnitelmia.

Apua puutarhan suunnitteluun

Ammattilaisen käyttö pihan suunnittelussa on perusteltua, vaikka olisit kokenutkin harrastaja. Ammattilaisella voi teettää esimerkiksi vain luonnoksen tai puutarhan yleissuunnitelman. Kun päälinjat ovat kunnossa, voit itse keskittyä huolettomammin istutusten ja materiaalien suunnitteluun.

Ota suunnitteluun avuksi myös Puutarhaliiton julkaisemat harrasteoppaat. Lehden kestotilaajana voit hakea aiheeseen liittyviä juttuja myös digiarkistosta.

Ammattimainen puutarhasuunnittelija piirtää pihastasi havainnollisen suunnitelman oikeassa mittakaavassa.

Järjestäytyneitä pihasuunnittelun ammattilaisia:

www.maisemasuunnittelijat.fi

www.puutarhaunelma.fi


Kestotilaaja, lue lisää aiheeseen liittyviä juttuja digiarkistosta.

  • 34 vinkkiä, uusi piha aluelle / Kotipuutarha 3-2014 

 

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.