Muurialtaan muodot

Hyvin suunniteltu ja rakennettu muuriallas istutuksineen korostaa oleskelualueen parhaita puolia ja antaa sille viimeisen silauksen.

muurialtaan muodot

Valmis istutussuunnitelma muurialtaaseen

Muotoonleikatut pensaat ja erilaiset lehtimuodot ovat tämän suunnitelman ydin. Oleskelualueen ja talon vieressä istutuksen tulee olla katseenkestävä myös lähietäisyydeltä. Siisti yleisilme edellyttää säännöllistä leikkausta ja kitkentää. Muurialtaaseen tehty istutus sopii mainiosti myös sisäänkäynnin yhteyteen. 

Geometriset muodot kielivät ihmisen käden jäljestä. Puksipuu, rungollinen tuija, keijuangervo ja keltajapaninangervo antavat pallon muotoisiksi leikattuina liikettä ja pehmeyttä istutukseen. Geometristen muotojen avulla istutukseen saadaan tuotua symmetriaa ja yksinkertaista selkeyttä. 

Suorakaide istutusaltaan muotona on voimakas valinta. Se sopii erityisesti 90-luvun rakennuksiin, tiilitaloihin ja rapattuihin kivitaloihin. Kookkaana elementtinä istutusallas on parhaimmillaan, jos se toistaa talon muotokieltä. Muurikivestä rakennettu istutusallas on myös käytännöllinen; sinne ei leviä nurmi ja rikat on helppo pitää kurissa. 

Istutussuunnitelma

Perusta puolen metrin korkuinen ja 1 x 2,5 metrin korkuinen istutusalue muurikivestä tehtyyn istutusaltaaseen. Rajatussa kasvualustassa kasvit tarvitsevat vähintään metrin syvyisen tilan. 

(Rodgersia aesculifolia)

Kermanvalkoiset kukat ovat viehättäviä, mutta kasvin koristearvo perustuu sormimaisiin, kookkaisiin lehtiin. Viihtyy puolivarjoisalla tai varjoisalla paikalla. Korkeus 60/100 cm, kukinta 7.

(Buxus)

Viihtyy puolivarjoisella paikalla ravinteikkaassa läpäisevässä kasvialustassa. Suojattuna se voi talvehtia ulkona Etelä-Suomessa, mutta varmimmin kasvi talvehtii sisällä kellarissa. Korkeus 50 cm, menestymisvyöhykkeet I-II.

(Iris Sibirica-Ryhmä)

On siro valkoinen lajike, jonka lehdistö on miekkamainen. Viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisalla paikalla. Korkeus 75–90 cm, kukinta 6–7.

(Thuja occidentalis)

Pysyy rungollisena pikkupuuna suurin piirtein yhtä korkeana kuin ostettaessa. Ainoastaan latvus kasvaa kokoa. Viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisalla paikalla. Korkeus 100–130 cm, menestymisvyöhykkeet I–IV.

(Salvia x sylvestris)

On hyvä reunakasvi pyöreän kasvutapansa ja pitkän kukintansa ansiosta. Kasvi leviää maltillisesti, mutta paahteisella paikalla loistosalvia saattaa siementää. Korkeus 45 cm, kukinta 6–9.

(Spiraea japonica)

Kasvaa melko hitaasti, mutta peittää lopulta kasvualustansa kokonaan. Muiden angervojen tapaan se sietää hyvin voimakasta leikkausta. Korkeus 70 cm, kukinta 7–8, menestymisvyöhykkeet I–VI.

(Heuchera sanguinea)

Kukkii lähes koko kesän karmiininpunaisin kukinnoin. Kasvin mätästävä lehtiruusuke on näyttävä myös sellaisenaan. Viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisalla paikalla. Korkeus 20/40 cm, kukinta 6–8.

(Carex morrowii)

On helppohoitoinen koristeheinä katveisille kasvupaikoille. Talveksi se kaipaa paksun lumipeiton. Talvenkesto on epävarmaa paikoilla, joissa lumi sulaa aikaisin keväällä. Korkeus 35 cm, kukinta 7.

(Spiraea japonica)

Kestää hyvin jopa vuosittaisen alasleikkauksen tai muotoonleikkauksen. Korkeus 50–60 cm, kukinta 7–8, menestymisvyöhykkeet I–III.


Kestotilaaja! Lue lisää näköislehdestä

  • Muurialtaan muodot / Kotipuutarha 9-2016 s. 38

Kiinnostuitko?

Tilaa Kotipuutarha-lehti nyt tutustumishintaan.
Saat seuraavat 4 lehteä vain 25 €!

Tilaa nyt

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt