Keväinen kukkamatto puutarhaan

Pienet sipulikukat ovat kevään sitkeitä ja varhaisia kukkijoita. Ensimmäisinä kukkaan ehtivät lumikellot ja seuraava sahramit. Myöhemmin keväällä nurmikko läikehtii sinisen sävyissä, kun posliinihyasintit, kevättähdet ja idänsinililjat alkavat kukkia. Toukokuussa on suloisten helmililjojen vuoro.

Suunnittele keväällä, istuta syksyllä

Sipulikukkien istutuspaikat kannattaa katsoa valmiiksi aikaisin keväällä, kun lumi on väistynyt, mutta puutarha on vielä paljas. Silloin silmä kertoo, mihin kaivataan seuraavana vuonna väriä ja kukoistusta. Merkkaa sopivat istutuspaikat puutarhaan kepeillä tai kivillä. Sipulikukat istutetaan syksyllä ja silloin voi olla vaikea enää hahmottaa mikä paikka oli paljas keväällä.

Lumikellot ovat parhaimmillaan puiden ja pensaiden aluskasvina, ja sopivat erinomaisesti metsäpuutarhan tunnelmiin. Lumikellot kasvavat 10–15 cm korkeiksi. Kuvassa puistolumikello.
Tähtisahrami ’Ruby Giant’ kukkii maalis–huhtikuussa. Violettikukkainen lajike on kohtalaisen kookas ja lisääntyy suhteellisen nopeasti esimerkiksi nurmikolle siniseksi kukkamereksi.

Eri lajeilla pitkä kukinta

Kevään ensimmäinen kukkija on siro ja kylmää uhmaava lumikello (Galanthus nivalis). Ne kannattaa istuttaa paikoille, joista lumi sulaa ensimmäisenä. Etelä-Suomessa herkkää kukintaa saattaa päästä ihastelemaan jo helmi-maaliskuussa. Parhaiten lumikellot sopivat puiden ja pensaiden alle.

Sahramit, tuttavallisesti krookukset, nousevat maalis-toukokuussa kasvupaikasta ja lajista riippuen. Ensimmäisinä sahrameista kukkivat kulta-sahrami (Crocus chrysanthus) ja tähtisahrami (C. tommasinianus), joiden jälkeen on kevätsahramin (C. vernus) aika. Sahramit ovat myös jäniseläinten mieleen, joten tarvittaessa ne voi suojata pitkäkorvilta verkoilla.

Pienet ja sitkeät idänsinililjat (Scilla siberica) nousevat maasta uskollisesti vuosi toisensa jälkeen. Varsinaista hoitoa nämä sirot kaunottaret eivät istuttamisen jälkeen kaipaa. Valkoinen idänsinililja ’Alba’ kukkii puhtaanvalkoisin kukin. Se leviää sinistä sisartaan maltillisemmin.
Isokevättähti (S. lucillae) levittäytyy nurmikoilla ja kukkapenkeissä sivusipuleista ja siemenistä kylväytymällä. Se ei ole vaativa maaperän suhteen. Paikka voi olla aurinkoinen tai kevyesti varjoisa, kunhan maaperä on vettä läpäisevä.

Sinisenä mattona kukkivien idänsinililjojen eli scillojen laajat kasvustot herättävät ihastusta vanhojen talojen pihamailla. Kukinta ajoittuu huhti-toukokuulle keväästä riippuen. Idänsinililjat eivät hetkahda kilpailusta nurmiheinien kanssa, vaan ovat oivallisia kasveja paljaan kevätnurmen kaunistajaksi. Kun scillat ovat kukkineet ja kuihtuneet, onkin sopivasti ensimmäinen nurmikonleikkuun aika. Muita kokeilemisen arvoisia kevätkukkijoita ovat ihana isokevättähti, suloinen posliinihyasintti ja topatat helmililjat.

Posliinihyasintti (Puschkinia scilloides) tuo mieleen vanhat posliiniastiat. Sirot sinivalkoiset kukat ilmaantuvat pian lumikellojen jälkeen. Kestävä posliinihyasintti kukkii miltei paikassa kuin paikassa, olipa kyse auringosta, varjosta, kuivasta tai kosteasta kasvupaikasta. Se sopii hyvin idänsinililjojen kumppaniksi kukkanurmikoille, jossa se leviää yhtä iloisesti.
Toukokuussa kukkaan puhkeavat helmililjat (Muscari) ilahduttavat vuodesta toiseen. Ne viihtyvät aurinkoisella tai puolivarjoisalla kasvupaikalla ja ovat maan suhteen varsin vaatimattomia. Kuvassa persianhelmililja ’Ocean Magic’ (M. aucheri), jonka kukinto on vaaleansinivalkoinen. Helmililjoista tutuin on sininen tummahelmililja (M. armeniacum).

Kestotilaaja! Lue lisää digilehdestä

  • Kevään pienet merkit / Kotipuutarha 2-2018 s. 24

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.