Ruusujen lumoissa

ruusujen-talo

Hämmästelen yhä Washington D.C:n kauniita kaupunkipihoja ja reheviä puutarhoja. Usein tontit ovat jyrkkiä ja pieniä, mutta se ei estä kukkaloistoa tai pikkuista hyötytarhaa. Tällä kertaa ollaan ruusujen lumoissa, sillä löysin taannoin upean pienen ruusutarhan.

ruusuja kaupunkipuutarhassa

Siitä lähtien talo ja sen ruusujen täyttämä etupiha ovat kulkeneet meidän perheessä nimellä ”ruusutalo”. Olen tavattoman huono muistamaan kadunnimiä tai hahmottamaan ilmansuuntia, mutta ohjeistus ”ruusutalolta vasempaan” uppoaa heti.

muotoonleikattu-puksipuu

Ruusujen keskellä oleva kartionmuotoiseksi leikattu puksipuu isossa uurnassa on ylevä näky. Se tuo ryhtiä ja särmää muuten hempeään ruusutarhaan.

ruusujen lumoissa

Ruusulajikkeita oli erilaisia ja kasvillisuutta ihailtavan monessa kerroksessa. Naapuritalon seinä on lähes kosketusetäisyyden päässä. Mutta talojen välissä kasvava havu ja seinällä kiipeilevät rehevät köynnökset pehmentävät harmaata tiiliseinää ja tuovat rehevyyttä kovaan kaupunkiympäristöön.

ruusuja rinnetontilla

Ruusut laskeutuvat aivan jalkakäytävälle saakka. Yritin viipyillä ruusujen lumoissa ja puutarhan suloisessa tuoksussa mahdollisimman pitkään. Kovasti kuikuilin talon omistajaa, sillä olisin kovin mielelläni tiedustellut persikkaan vivahtavan vaaleanpunaisen ruusun lajiketta.

ruusujen lumoissa

Itsehän olen ruusukasvattajana aivan noviisi. Kotipihasta löytyy ainoastaan juhannusruusu ja tarhakurtturuusu ’Snow Pavement’. Täällä ruusut ovat todella yleisiä ja näyttävät kukkivan aivan ikuisuuden. Ja se ihana tuoksu, joka tuntuu aina voimistuvan illan tullen! Ruusujen sielunelämään on nyt ehdottomasti tutustuttava tarkemmin ja lisättävä kaunokaisia myös omaan puutarhaan.

hempeä ruusu

Onko teillä vinkata helppoja, kauniita ja varmoja lajikkeita aloittelevan ruusutarhurin puutarhaan? Tai tokihan kaikki ruusut ovat kauniita, mutta hakusessa siis ennenkaikkea helpot lajikkeet?

Jos ruusupeukalo on vasta hakusessa kuten itselläni, kannattaa käydä lukemassa vinkkejä ryhmäruusujen istutukseen ja kasvatukseen Kotipuutarha-lehden artikkelista täältä (klik klik) . Voi kun pääsisi jo pian taimikaupoille!

4 Comments

  • Upeaa puutarharuusujen loistoa! <3
    Täälläkin olen saanut tänäkesänä nauttia vallan kauniista ruusujen lumosta.
    Kesätunnelmia sinne!

  • Upeita ovat ja tuoksun voin kuvitella. Queen Elisabeth on ollut yksi lajike, mitä kotona olen kasvattanut. Haasteellisia ovat kasvattaa, mutta tykkään.

  • Otti heti silmään itelläkin tuo ruusu. Mandariiniruusu tuli mieleen, mutta oisikohan… tuommosta väriyhdistelmää olevaa ruusua olisin vailla itsekin. Tosi kaunis!

  • Voi että siellä on upeita pihoja. Niin huolella hoidettuja ja hyvin tyylikkäitä. Oma kestosuosikkiruusuni on kanadalainen köynnösruusu ‘John Davis‘ joka on helppo, kestävä ja kasvaa suureksi. Sopisi hienosti myös seinää vasten kasvamaan.

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.