Maatilamatkailua – Great Country Farms

auringonkukkapellolla

Jos matkustaa Yhdysvaltoihin syksyllä, kannattaa ehdottomasti harrastaa maatilamatkailua. Nämä ovat loistavia paikkoja fiilistellä syksyä, poimia kauden tuotteita sekä nauttia iloisesta sadonkorjuutunnelmasta. Washington DC:n ympäristöstä löytyy monta varteenotettavaa maatilakohdetta. Toiset ovat keskittyneet majoitukseen ja erilaisten retriittien järjestämiseen (on kukkajoogaa, konsertteja jne.) ja toiset taas ovat täynnä puuhaa perheen pienimmille. Me suuntasimme noin tunnin ajomatkan päähän naapuriosavaltio Virginiaan, Great Country Farms -maatilalle. Great Country Farms oli listattu myös Washington Postissa käymisen arvoiseksi syyskohteeksi.

maatilamatkailua

Lokakuisena lauantaina ikähaarukka paikan päällä oli laaja. Monet olivat (vaatetuksesta päätellen) ottamassa ”virallisia” syksykuvia. Perheillä oli mätsääviä paitoja, koirilla kaulassaan pienet ruudulliset syyshuivit ja pikkuihmisiä istutettiin kurpitsojen keskelle. Kurpitsat ovatkin näin lokakuussa maatilojen suurin vetonaula.

kurpitsapellolla

Maatilakohteiden verkkosivuille on listattu, minkä tuotteen sadonkorjuu on parhaillaan menossa. Poimintakausi alkaa toukokuun puolivälissä mansikoilla. Sitä seuraavat muun muassa kirsikat, luumut, persikat, karhunvatukat ja perunat. Tällä kertaa poimintavuorossa olivat omenat, kurpitsat sekä auringonkukat. Traktorikyyditykset farmilta pelloille pyörivät kutakuinkin non-stoppina, joten paikan päällä voi samoilla kaikessa rauhassa ja etsiä täydellistä kurpitsaa. Tai kuvakulmaa.

pumpkin picking

Jos ei ole aikaa peltoretkeen, ostokset voi tehdä myös ladossa. Näissä valikoima tosin hupenee vauhdilla, parhaat palat viedään heti aamutuimaan. Sadonkorjuun lisäksi Great Country Fallsissa riittää puuhaa koko päiväksi koko perheelle. On siiderinvalmistusta ja maistelua, temppuratoja, maatilan eläimiä, kantrimusiikkia, vaahtokarkkien paahtamista, kahvilaa ja omenadonitseja. Näin Halloween-aikaan paikalla oli myös kurpitsoja syövä dinosaurus. Varsin monipuolista maatilamatkailua!

sadonkorjuu_okra_kurpitsat

maatilamatkailua

Tien toisella puolella kohoavat jyrkät rinteet, jotka ovat täynnä viiniköynnöksiä. Kaunis maisema ja alueen viinitilat tarjoavat elämyksiä kaikille aisteille.

viinitila

Näiden testailu jäi toiseen kertaa, vaikka Bluemont Vineyard -viinitilan näköalaterassilta kantautuneet iloiset naurunpyrskähdykset antoivat viitteitä varsin maistuvasta viinivalikoimasta.

viiniköynnos-viinirypäleet

Kuten kuvista huomaa, syksy on saapunut tännekin. Kaunein ruska antaa vielä odotuttaa itseään, mutta sää on jo muuttunut huomattavasti viileämmäksi. Näin lokakuussa on valtavasti kaikenlaista syksytapahtumaa. Niihin kuuluvat tietenkin kurpitsat ja omenasiideri, joiden tuoksua ryydittää vielä makea kaneli. Ei ollenkaan hullumpi tapa nauttia lokakuusta, varsinkaan kun loasta ei ole tietoakaan!

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.