Tosirakkautta

tosirakkautta
Kasvihuone on kaivettu esiin lumen alta. Kevät saa tulla!

Näin ystävänpäivän kunniaksi haluan ylistää tosirakkautta! Siihen ei tarvita timanttisormuksia eikä mahtipontisia ruusukimppuja (ei minulla tietenkään mitään niitäkään vastaan olisi!). Mutta kun siippa käyttää vähäisestä vapaa-ajastaan kaksi tuntia rouvan kasvihuoneen kaivamiseen kinoksen alta, ihan vain jotta rouva pääsee purnukoidensa pariin fiilistelemään kevättä, voidaan jo puhua tosirakkaudesta.

Kasvihuone lumen peitossa

Asuinpaikkamme Kouvola on uutisten mukaan ollut tänä vuonna Suomen lumisin kaupunki. Ja se todellakin näkyy. Normaalisti tiputamme lumet kasvihuoneen katolta pari kertaa talven aikana, mutta viime aikoina sitä on saanut tehdä melkein joka viikko. Tästä johtuen kasvihuoneen ympäristö ja ovi olivat aika päiviä sitten hautautuneet lumeen ja jäähän.

Kasvihuone helmikuu

Lumivallien lisäksi ovikiskot olivat umpijäässä ja muutama kattolasi oli löystynyt. Mutta niin vain pari tuntia myöhemmin minulle huikattiin ”reitti selvä!” Voi autuutta! Voi lähestyvää kevättä! Voi tosirakkautta! Kaiken lisäksi kinokset humahtivat silmissä parin vesisadepäivän ansiosta.

Kasvihuone talviaurinko

Siellä ne tavarat odottivat kiltisti, kevätauringossa paistatellen. Ihan selvästi jo vähän kuiskivat kevätkaipuuta nekin.

Kasvihuoneen talvi

Ja olihan se itsekin parkkeerattava hetkeksi korituoliin kasvot kohti aurinkoa. Pieni tila lämpenee nopeasti ja hetken jo kuvittelin ympärilleni mullan tuoksua ja pikkuisia taimivauvoja.

Kasvihuone kevään odotus

Lumimassan aiheuttamat rakennevauriot ovat tähän mennessä rajoittuneet yhteen katkenneeseen heinäseipääseen (kop kop kop..!). Tuo kasvihuoneen etuosassa retkottava heinäseiväs on ohjannut ’Pink Flamingo’ tarha-alppikärhöä pergolaseinämästä kohti ansarin kattoa.

kasvihuone talvivauriot

Onhan tuota lunta kasvihuoneen sivulaseja vasten vielä ihan kiitettävästi. Seuraavaksi aionkin aloittaa kasojen pienentämisen sivustoilta, vaikka en usko niiden uhkaavan rakenteita. Mutta ihan vain varmuuden vuoksi. Ja kevään edistämiseksi.

kasvihuone lumen pudotus

Vakaa aikomukseni on nyt pitää reitti selvänä ja kattolasit puhtaina lopputalven, vaikka taivaalta tulisi mitä. Niin ihanalta tuntui taas päästä fiilistelemään kasvihuoneeseen. Tosirakkautta sekin.

Oikein ihanaa ystävänpäivää!

5 Comments

    • Kiitos paljon Satu! <3 Ja tämähän on sitä parasta rakkautta, arjen tärkeitä tekoja:)

  • Kyllä täällä on havaittavissa samanlaista tosirakkautta ilman säihkettä. Olin taannoin todella huolissani kun kasvarin katto oli valtavan lumimäärän peitossa. Mietin itsekseni, että mitenkähän pääsen lähellekään koko kasvihuonetta, koska lunta on meilläkin TODELLA paljon. Mutta yks päivä tulin töistä kotiin ja lumet oli poistettu. Kyllä sitä oli sydän pakahtua onnesta. Meillä tätä puutarha intoilua ei myöskään jaeta eikä siis kalastusintoa… Pulla ajakoon asian:)

    • Pulla käy onneksi moneen tarkoitukseen:) Ihan parasta nämä arjen sankariteot ja rakkaudenosoitukset <3

  • Samanlaista rakkaudenosoitusta sain minäkin osakseni, kun tuo toinen oli huolehtinut, ettei kasvihuoneen katto vajoa lumen painosta. Polkua yläpihalle onneksi ei ryhtynyt lapioimaan. Odottelen, että kinokset vähän laskisivat niin uskallan tarpoa kohti aurinkohuonetta. Kevään iloja! Tuija

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.