Upea itoh-pioni ’Julia Rose’

itoh-pioni-julia-rose
Itoh-pioni 'Julia Rose' vaihtaa väriä avauduttuaan.

Ihana itoh-pioni ’Julia Rose’ aloitti puutarhamme pioneista kukinnan ensimmäisenä. Tämä tuntuu olevan erityisen sitkeää tekoa, sillä kuluvan kauden kuivuus ei ole sitä hätkäyttänyt. Ylipäätään pionit näyttävät juuri nyt oikein virkeiltä ja pullistelevat täynnä nuppuja.

itoh-pioni-julia-rose

Itoh-pionit

Itoh-pionit ovat hybridejä, eli ne ovat puuvartisen ja ruohovartisen pionin risteytyksiä. Nimensä ne ovat saaneet japanilaisen Toichi Itohin mukaan, joka onnistui tekemään tuon risteytyksen vuonna 1948.

Itoh-pionien varsi on kova, joten ne eivät tarvitse tuentaa edes kukkiessaan. Varret eivät talvehdi, vaan uudet versot alkavat kasvaa keväällä.

Kukinta-aika itoh-pioneilla on ihanan pitkä, sillä aloitettuaan kesäkuussa ne kukkivat jopa pari kuukautta. Tosin upeimmillaan ne ovat heti kukinnan alkuvaiheessa. Myöhemmin kukkanuppuja avautuu sinne tänne muutama kerrallaan.

itoh-pioni-julia-rose-nuppu

Itoh-pioni ’Julia Rose’

’Julia Rose’ kukkii puolikerrannaisin kukin. Sen nuput ovat aluksi hyvinkin punertavia, mutta kukka vaalenee nopeasti avauduttuaan täyteen loistoonsa. Silloin siinä on häivähdys aprikoosia ja keltaisen sävyjä. Kukat ovat suuret ja lehdistö rehevä. Tuoksu on melko mieto.

itoh-pioni-julia-rose-avautumassa

Upeaa näissä on se, että jokainen kukinnan vaihe tarjoaa ”uudennäköisen” kukan. Niin paljon sävy ja ulkonäkö muuttuvat kukinnan edetessä.

itoh-pioni-julia-rose-vari-vaalenee-avautuessaan

Itse koen itoh-pionit helppohoitoisiksi ja varsin nopeakasvuisiksi. Näyttävästä kukinnasta on päässyt nauttimaan runsaana jo heti istutusta seuraavana kesänä.

ioth-pioni-kesahuoneen-edessa

Yllä olevassa kuvassa (heinäkuulta 2017) ’Julia Rose’ näkyy tuolla aivan kukkapenkin päädyssä, kesähuoneen ovia vastapäätä. Halusin sen heti oven läheisyyteen, sillä kahvittelemme kesähuoneessa yleensä ovet auki. Samalla on mukava ihastella kukinnallaan pitkään ilahduttavaa itoh-pionia. Ja voi pojat, että tuossa viimevuotisessa kuvassa näyttää rehevältä! Silloin ainakin riitti kosteutta…

Avainsanat
,

5 Comments

    • Kiitos Tepa! 🙂 Tosin tuo viimeinen kuva on viime vuoden heinäkuulta, jolloin kaikki rehotti, kiitos kosteuden. Toisaalta kaikki oli myös myöhässä normikesään verrattuna. Saa nähdä, päästäänkö tänä kesänä samanlaiseen rehevyyteen. Onneksi pionit eivät näytä olevan moksiskaan säävaihteluista!

    • Olen kyllä nyt vähän itoh-pionien lumoissa. Toinenkin on puutarhassa ollut, mutta sen vei 3 vuoden takainen tiukka talvi mukanaan. Onneksi ehti ilostuttaa pari kesää. Lisää on nyt saatava:)

  • Nyt kun on aika taas suunnitella ensi kesän kukkaloistoa niin törmäsin googlen kuvahaussa useampaankin kertaan blogiisi. Niin upea tämä yllä oleva kukkapenkki! 😍 Osan perennoista tunnistan ja joitain löytyy itseltäkin, mutta mahtaako löytyä jostain päivityksestä/kirjoituksesta näitä lajikkeita tai jopa juttua penkin perustamisesta? Pihasi on muutenkin niin kaunis! Itse olen vasta aloittelija näissä puutarhahommissa ja piha huutaa kukkapenkkejä! Nyt jo tiedän, että viime kesänä perustamani eivät riitä mihinkään 😄

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.