Kevätkirmailua

Vaikka pankin räjäyttävä kevätsää antaa vielä odotuttaa itseään, niin nyt on kyllä saatu nauttia kerrassaan upeista illoista. Ai että mikäkö on pankin räjäyttävä kevätsää? No tietenkin se, kun ihan yhtäkkiä, kuin silmänräpäyksestä, kaikki alkaa vihertää ja puutarhassa tapahtuu hengästyttävää tahtia. Kun ei enää itse pysy perässä, ei luonnon eikä jonossa odottavien puutarhapuuhien. Päivät ovat yhtä kevätkirmailua!

kevat_kevatpuutarha_kevatkukat_krookus_kevatillat__minttuajamustikoita

Sain ulkomailla asuvalta ystävältäni kauniin kevätkortin, jossa luki ”Spring into the Spring!” Ja siltä tuo kevät tosiaan tuntuu. Kirmailulta. Askel on kepeä ja mielen täyttää iloinen odotus. Joka ikinen kerta pihaan astuessa tietää löytävänsä puutarhasta jotakin uutta ihmeteltävää. Jostakin työntyy esiin uusi piippo, syreenin silmut pullistelevat entistä isompina, terhakka raparperi alkaa puskea maasta kurttuisia lehtiään. Ensimmäinen perhonen löytää keväisiin ruukkuistutuksiin ja hento valkovuokko nostaa päätään.

kevatkirmailua

Myös kesähuone ja sen ympäristö heräävät henkiin. Ruskean ja kuivuneen oloiset puut ja pensaat eivät näytä enää ollenkaan niin elottomilta, kun niiden alla alkaa vihertää lupaavasti.

kevatpuutarha_kevatkukat_kesahuone_minttuajamustikoita

Kun kiire ja touhotus meinaa käydä liian kovaksi, muistelen Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riinan kevätkiireisiin antamaa neuvoa: pysähdy hetkeksi ihailemaan puutarhaa, se rauhoittaa. Joten välillä pitää vain vetää henkeä, unohtaa kiireet ja kevätaskareet, istua alas ihmettelemään. Ja toden totta, pulssi alkaa tasaantua saman tien.

kevatillat_kevatpuutarha_kesahuone_minttuajamustikoita

Katse matkaa rauhallisesti jalkojen juuresta kohti nurkan takaa pilkistävää kasvimaata. Se huomaa maasta ponnistavat scillat, kääntyy kohti taivasta ja palaa vieressä hurmaavasti kukkivaan kevätruukkuun. Se tarkentuu nuupahtaneeseen kukkaan, rekisteröi vinossa sojottavan heinäseipään, tyhjennystä odottavan rikkaruohosäkin ja ja ja… taas mennään!

Mutta oikeasti toimivaa, niin kauan kuin vain malttaa olla! Ihanaa pidennettyä viikonloppua ja muistakaa pysähtyä aina välillä ihmettelemään.

1 Comment

  • Riinan ohje on erinomainen! Puutarha ja puuhastelu siellä saa ajan pysähtymään, ajatukset kaikesta kiireestä ja stressistä kaikkoavat, silmä etsii kaunista, multaa ja rapsutusta kaipaavat kädet puuhaa – puutarha on sielulle paras paikka!

    Iloista vappua ja kaunista kevättä!

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.