Keväästä hurmioituneena

Vihdoin meilläkin tuntuu ihan oikeasti keväälle! Lunta kyllä piisaa edelleen ja piippoja ei näy, mutta kevään pihatyöt on aloitettu (kalkitseminen) ja ränneistä lorisee vesi. Voi mitä sulosointuja! Eniten olen kuitenkin hurmioitunut näistä valoisista aamuista.

Aamuaurinko siivilöityy lasitetulle terassille niin kutsuvasti, että tekisi mieli istahtaa sinne kahvikuppi kourassa. Päivisin terassin lämpötila nousee jo t-paitakeleihin, mutta aamut ovat vielä ihan liian viileitä kahvitteluun. Voi sitä onnen hetkeä, kun sinne saa jossakin vaiheessa hipsiä paljan varpain. Lasitettu terassi valmistui viime kesänä vasta heinäkuussa, niin en vielä tiedä miten aikaisin terassin kesäaamut koittavat.

Auringon lämmittäessä terassia se täyttyy hyasintin ihanasta tuoksusta. Onneksi kukaan meillä ei ole allerginen sille. Oletko huomannut, että erivärisissä hyasinteissa on voimakkuudeltaan erilainen tuoksu? Keltaisen hyasintin tuoksu on melko voimakas. Se tietenkin korostuu näin avonaisessa kukassa.

Yksi varma kevään merkki on ensi viikolla alkavat Kevätmessut. Minäkin kiertelen siellä parina päivänä, toivottavasti nähdään!

Mies tosin on vähän kauhuissaan päästämässä minua, sillä viime vuoden messuilta palatessani totesin tyynesti eteisessä: ”Taisin juuri tilata meille lasitetun terassin”. Messuilla oli helppo vertailla tuotetta ja eri palveluntarjoajia. Mitähän kivaa sitä tänä vuonna keksisi..??

 

Ps. Vielä tänään sunnuntaina ehtii osallistua uuden Juhlapuutarha-kirjamme arvontaan! Klikkaa itsesi Kanelia ja kardemummaa -blogiini TÄNNE, niin pääset mukaan arvontaan. Arvonta päättyy 8.4.2018 klo 24.

2 Comments

  • Juuri nyt, metristen hankien ympäröimänä tuntuu jo kalkitseminenkin ihan utopialta, saati lämpöisenvihreät kesäkuvat. Mutta se tulee, kun tarpeeksi uskon siihen! <3

    • Kyllä se tulee! <3 Meillä on taas satanut lunta, mutta onneksi joka päivä myös sulaa ihan reilusti pois. Kohta jo ihmetellään valoisia öitä:)

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.