Tomaattikuulumisia

En ole tainnut ikinä päästä (joutua) elokuulle asti ilman oman maan tomaattimaistiaisia. Kasvihuoneen suojissa on kypsymässä useampi tomaattilajike, mutta yksikään ei vielä punnerra. Tai kellerrä. Tai minkä värinen siitä nyt sitten pitäisikään tulla. Nyt ei voi kuin laittaa kädet ristiin ja toivoa aurinkoista elokuuta.

Kasvihuoneen läheisyydessä kasvava kirsikkapuu on ensimmäistä kertaa varjostanut kasvihuonetta liikaa. Yleensä puu on tuonut kaivattua varjoa ja viileyttä heinäkuun iltapäivän tunteihin. Tänä kesänä aurinko on pilkistänyt erityisen paljon esiin juuri iltasella, sateisen aamun ja päivän jälkeen. Silloin säteet eivät enää tavoita ansarin suojissa olevia tomaatintaimia.

Tomaatteja ei siis todellakaan ole vielä tarvinnut latvoa. Mutta varkaita olen poistanut aina sellaisen nähdessäni. Varkaat ovat niitä runkotomaatin lehtihankoihin kasvavia ylimääräisiä versoja, jotka turhaan kuluttavat kasvin energiaa. Lisäksi teen aina maanantaisin järjestelmällisen taimitarkastuksen, napsin varkaat ja poistan samalla alimmaisia lehtiä taimista, muutaman kerrallaan. Tämä antaa tomaateille lisää tilaa, valoa ja ilmavuutta kasvaa.

Ansarin suojissa kasvaa tuttuja vuosien varrelta, kuten muhkea pihvitomaatti ’Super Marmande’ sekä keltainen kirsikkatomaatti ’Idli’. On hauskaa, miten kullekin lajikkeelle ominainen muoto tulee esiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Pihvitomaatti ’Super Marmande’.
Kirsikkatomaatti ’Ildi’.

Uusi tuttavuus ’Green Zebra tekee vihreänkeltaisia juovikkaita tomaatteja. Se muistuttaa tällä hetkellä hyvin paljon yhtä suosikeistani, ’Tigerella’ tomaattia. ’Tigerella’ on aikainen lajike, joka tekee maukkaita, punakeltajuovikkaita tomaatteja. ’Tigerellassa’ nuo juovat tulevat voimakkaammin esiin ainakin tässä vaiheessa kasvua.

’Green Zebra’.
’Tigerella’.

Täysin uusi tuttavuus on ’Andine Cornue’, jonka kasvattaminen on ollut hieman haasteellista. Ensin kolmesta siemenestä iti kaksi, joista kasvariin istutettaessa katkesi toinen. Jäljelle jäänyt yksilö on ollut liikkeissään hyvin rauhallinen ja sen raakileet tuovat mieleeni enemmänkin jalapenon kuin tomaatin.

Marjatomaatti ’Golden Currant’ taas tuo mieleeni karviaiset. Näistä pitäisi kypsyä kullanoranssin värisiä, makeita pieniä tomaatteja. Tämän lajikkeen haasteena on ollut, että lehtihankoihin kasvavia varkaita ei poisteta. Tomaatti alkaakin jo olla melkoinen villi pöheikkö kasvihuoneen nurkassa.

’Andine Cornue’.
Marjatomaatti ’Golden Currant’.

Ehkä eniten odotan kuitenkin luumutomaatti ’Olivaden’ kypsymistä, sillä se näyttää tekevän runsaasti satoa. Tomaatit ovat pitkänomaisia ja punaisia, ja näyttävät juuri täydellisiltä salaatteihin.

Luumutomaatti ’Olivade’.

Mutta vielä on pitkä matka sadonkorjuuseen. Nyt vain peukut pystyyn pitkälle jatkuvan tomaattikauden puolesta!

10 Comments

  • Väriä tomaatteihin kaivataan täälläkin. Sadetta lienee jo tullut riittävästi tälle elokuulle, joten nyt toivotaan paljon auringonpaistetta.

    • Kyllä tässä nyt joku tasapaino pitäisi olla. Päätetään siis, että sateet oli tässä ja seuraavaksi on auringon vuoro!

  • Peukut pystyyn täältäkin. Ihan sama tilanne (epätoivo) on tomattien suhteen. Latvoin jo kaikki taimet ettei enää tee kukkaterttuja.

    • Yleensä olen latvonut vasta kun on alkanut tila loppua kesken. Mutta pakkohan tässä on ryhtyä tositoimiin ja yrittää auttaa tomaattien kypsymistä kaikin tavoin. Ihan hullu kesä.

  • Lämpöä kaivataan tosiaan. Minulla on ihan ruukuissa pensastomaatteja sekä amppelitomaatteja. Hiukan vasta punertaa. Kukkia on todella paljon. Pitäisikö kukat nyppiä pois? Auttaisiko raakileiden kypsymisessa? Tähän aikaan kesästä ei kukist taida ehtiä tulla tomaatteja.

    • Juuri katselin ulkona ruukussa kasvaneita amppelitomaattejani. Ohjelmassa on seuraavaksi lehtien ja versojen poistamista, jotta saan kasvustoa edes vähän ilmavammaksi. Toivottavasti tämä nopeuttaa myös kypsymistä. Eli varmasti on myös kukkien nyppimisestä hyötyä!

  • Sulla on sentään hyvin raakileita! Mulla suurin osa vasta kukalla, joten ei taida tälle syksylle satoa ehtiä 🙁

    • Näistäkin tuntuu, että raakileita on ollut jo vaikka miten pitkään ja mitään ei vain tapahdu. Ihan surkea kesä, tekisi mieli mennä lakkoon. Mutta sen sijaan teen aurinkotansseja ja toivon vielä pitkää ja lämmintä syksyä!

  • Samanlainen tilanne taitaa olla vähän kaikkialla. Mielenkiinnolla odotan, miten sadon kanssa lopulta käy; kypsyykö kaikki sitten ihan kertarysäyksellä, vai kuinka? Tosiaan pitkä, aurinkoinen syksy olisi nyt toiveissa 🙂

    • Nämä pari aurinkoista päivää ovat jo tehneet ihmeitä! Ensimmäinen tomaatti lähti maisteluun eilen, yksinoikeudella kasvattajan suuhun 😀 Perheelle sitten seuraavaksi… Lisää lämpöisiä kelejä, niin kyllä tämä vielä iloksi muuttuu!

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.