Sitkeä sissi

Kesäreissulta palatessamme puutarhassa tuntui tapahtuneen kukkaräjähdys, josta kerroinkin jo täällä. Kiertely pihamaalla näytti räjähdyksen levinneen myös kukkapenkkien ulkopuolelle. Unikot kukkivat nyt kauniisti singelin seassa.

Tämä sitkeä sissi taitaa olla oopiumiunikko. Keräsin viime syksynä siemenkotia talteen ja osa päätyi koristeeksi kesähuoneeseen. Kevään tullen kuivuneet siemenkodat alkoivat tuntua kovin tunkkaisilta koristeilta, joten siirsin ne ulkona olevan ruukutuspöydän uumeniin odottamaan jatkokäsittelyä.

No eihän siinä kauaa kulunut, kun linnut olivat löytäneet siemenkätkön ja nokkineet siemenkodat rikki. Nyt näitä unikkoyllätyksiä löytyy sieltä täältä singelin seasta. Huvittavaa tässä on se, että tämän kesän ensimmäinen unikkokylvö kukkapenkkiin ei tuottanut tulosta. Suorakylvön aikaan osui todella pitkä kuiva kausi ja saattaapi olla, että unohdin kastella tuoreita kesäkukkakylvöjäni… Lintujen karuun ympäristöön kylvämät kaunokaiset sen sijaan voivat oikein hyvin.

Samapa tuo, missä kohtaa pihaa unikot kukkivat. Iloa niistä on näinkin!

2 Comments

  • Yhtä kauniita ovat hiekkakäytävällä, kuin kukkapenkissäkin. Ja helposti ne ylimääräiset saa hiekasta pois nyppäistyä.

  • Ihanan värinen ja kauniisti sopii sepeliinkin:) Minullakin pukkaa pieniä orvokkeja joka puolelta, enkä henno nyppiä niitä pois kun ovat niin suloisia.

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.