Räjähdys puutarhassa

Toista viikkoa pois puutarhasta heinäkuussa ja vastassa oli melkoinen kukkaräjähdys. Jaksoon oli mahtunut ihan oikeita heinäkuun helteitä (oho!) sekä runsaasti sadetta. Nyt kesähuoneen edustalle ei meinaa enää itse mahtua mukaan. Mutta eipä näin nopeasti vilkaistuna erotu myöskään rikkaruohot. Nekin ovat nauttineet lämmöstä ja kosteudesta vähintäänkin yhtä innokkaasti.

Etupihan pari vuotta vanhat perennapenkit ovat täyttynyt siinä määrin, että kohta on työtä sekä saksille että lapiolle.

Sormustinkukka, myskimalva, jättipoimulehti ja jalopähkämö ovat kauniita ja helppohoitoisia, mutta turhankin innokkaita leviämään.

Onneksi nämä mysteerililjat ovat sitkeitä naapureita. Mysteerililjoja siksi, etten muista istuttaaneeni niitä. Ilmeisesti kyseessä on värililja ’Levi’. Kauniita ne ovat joka tapauksessa ja raikastavat penkkiä kivasti kaksivärisillä terälehdillään. Kaiken lisäksi liljakukkoja on tänä kesänä ollut todella vähän. Hurraaaaa sille!

Kesähuoneen polut alkavat pikku hiljaa täyttyä ja kaventua, aivan kuten aikoinaan haaveilin. En vain arvannut sen tapahtuvan näin nopeasti!

10 Comments

    • Kiitos! Kohta pitää vaan ryhtyä harvennushommiin, vaikka tällainen huoleton värikaaos kyllä minulle sopiikin:)

  • Hei! Kaunista on! Mitkä valkoiset kukat kukkivat penkissäsi nyt? Tarvitsisin omaan paraatipenkkiini valkoisia heinäkuun kukkijoita! 😊 -Katariina –

    • Heippa! Ihan piti tehdä puutarhakierros ja varmistaa, mitä siellä kukkii valkoisena juuri nyt. Ainakin valkoinen verikurjenpolvi, kerrottu kyläkurjenpolvi, ketoneilikka, pioni, ritarinkannus, kellopeippi, malva, liljat, salvia ja iisoppi. Myös valkoiset syysleimut ovat jo osassa penkkejä aloittaneet kukintaansa. Toivottavasti tästä oli apua! 🙂

  • Ihanalta näyttää! Minulla on uudessa penkissä monia samoja kukkia, toivottavasti siitä tulee joskus yhtä upea. Tällä hetkellä näyttää lähinnä sotkulta. 🙂 Onko tuo keltainen reunakukka maksaruohoa?

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.