Odotusta

Olipa taas ihana nähdä aurinkoa! Sydäntalvea tässä toki eletään, mutta ajatukset kirmaavat jo vauhdilla kohti kevättä. Hitaasti lisääntyvä valon määrä saa mielessä aikaiseksi mukavaa kuplintaa ja innostunutta odotusta.

Pieni kierros pihamaalla osoittaa kaiken olevan ainakin näennäisesti hyvin. Ohut lumikerros ja pikkupakkanen luovat uneliaan vaikutelman. Mutta olen aivan varma, että nämäkin ruukut haikailevat jo lämmön ja yrttien perään.

Itse aloitan esikasvatukset yleensä vasta hiihtoloman mentyä maaliskuussa. Nyt on siis hyvää aikaa haaveilla ja suunnitella tulevaa. Uusia tomaattikokeiluja, köynnösportti etupihalle, nuotiopaikka… Mahtuisiko jonnekin vielä kasvulaatikko? Tai seinämallinen kasvihuone, se olisi ihana!

Joko teillä on tulevan kauden puutarhasuunnitelmat selvillä? Esikasvatukset vauhdissa ja kylvökartat piirretty?

4 Comments

  • Jotain tulee kasvateltua kotona.Saa nähdä mitä.Tilaa ei ole paljoa.Lasiterassi on,mutta sinne ei voi viedä kuin vasta toukokuussa taimet.

    • No vähän samoilla linjoilla täällä. Olohuoneen ikkunan edusta tulee täyttymään tomaatintaimista. Koululaisen huoneessa olisi ikkunat juuri passelisti taimien kannalta, mutta sinne en ehkä ilkeä viedä 😀 Onneksi monta juttua ehtii laittamaan vähän myöhemminkin. Ja loput voi ostaa valmiina, terhakoina taimina!

  • Kyllähän sitä monenlaista on haaveillut, ehkäpä liiaksikin 😉 Vielä ei kylläkään mitään kylvetty, mutta ehkäpä jo pian 😉

    • Tähän aikaan vuodesta onkin ihan parasta, kun kaikki on vielä mahdollista ja kaikkea mielestään ehtii 😀

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.