ruusu

Kirkniemen kartano ja sen puutarhat

by
Vain muutamien kilometrien päässä meiltä kotoa, Kirkniemen kylässä sijaitsee tämä upea kartano jonka juuret sijoittuvat kauas keskiajalle aina vuoden 1417 tienoille. Kartanon vaiherikas elämä on pitänyt sisällään niin rappion hetkiä kuin loisteliaitakin aikoja ja omistajia on ollut iso liuta. Tunnetuimpana mainittakoon itse marsalkka Mannerheim joka osti kartanon ja sen ympäröivät maat vuonna 1945. Olin jo vuosia sitten ostanut kartanosta kertovan ...lue lisää

Lokakuinen puutarha — ennätyksellisen paljon kukintaa

by
Voi sentään kuinka kauniisti vielä monet puutarhan kasvit kukkivatkaan! Katsoin juuri sääennustuksia ja vielä ainakin tämän viikon verran saadaan nauttia kukinnasta ennen pakkasten puraisua. Keräsinkin tähän postaukseen oikein kukkakimaran, tulkaahan mukaan kierrokselle lokakuiseen puutarhaan. Daalioiden kukinta alkoi melko myöhään sillä istutin useimmat juurakot suoraan maahan ilman esikasvatusta. Vaikka kukinnan alku hieman viivästyikin niin senkin edestä niistä on ollut nyt iloa ...lue lisää

Pensasruusut – `Ilo` ylimmillään

by
Minulla on aina ollut erilaisiin ruusuihin sellainen viha-rakkaus-suhde. Toisaalta niiden raastavat piikit raatelevat tarhurin ja lastenkin ihoa mutta sitten kun kukinta on parhaimmillaan, kaikki naarmut annetaan anteeksi <3 Aluksi kun en vielä tiennyt paljon mitään ruusuista ostin useita vartettuja ruusuja jotka kuitenkin pian menehtyivät. En enää muista mihin syvyyteen olin ne istuttanut, kenties en tarpeeksi syvään, joten siinä saattoi olla ...lue lisää
Illan hämyssä

Illan hämyssä

by
Joinakin hetkinä elämässään sitä vain säntäilee päivästä toiseen ja tuntuu ettei kerkeä edes valoisan aikaan tehdä kunnollista puutarhakierrosta!! Pah, kyllä jokaiselle, sydämmensä kaveille menettäneelle, pitäisi taata kunnon kierros puutarhassa, joka ikisenä päivänä. Pitäisikö siihenkin alkaa laittamaan kännykkä hälyyttämään?! Valitettavasti syksyn edetessä ja talven pian kolkutellessa ovella, alkaa kotosalla vietetty valoisa aika olemaan muisto vain, ei siinä auta hälyytyksetkään:( Otin nämä kuvat ...lue lisää
Naistenpäivää

Naistenpäivää

by
Oh hoh mikä pakkanen oli taas yöllä:( Ei se talvi nyt helpolla näköjään päästä otettaan! Kuvailin aamulla taas hankia ja huokailin niiden paksuutta. Vaikea uskoa että tässä enää milloinkaan kukkisivat tulppaanit, kesäpikkusydämmet ja nämä ruusut (Peace), huoh:( Kuvassa olevassa luumupuussa olen muuten käyttänyt hätäsuojaukseen foliota! Verkko loppui syksyllä ja tämä puu jäi vain muovisen runkosuojan varaan, enkä ole tämän ympäriltä ...lue lisää