jättikarhunputki

George esittäytyy

George esittäytyy

by
Kylmistä säistä huolimatta on ensimmäinen lumikurjenmiekka `George` kehittynyt koko ajan kohti kukintaa. Viikonloppuna puhaltivat niin kylmät tuulet, että ne tuntuivat tunkeutuvan luihin ja ytimiin asti, hur! Olisi voinut luulla, että siinä viimassa ja yön pakkasasteissa kuolisivat kaikki kukintaan kerinneet kasvit. Vaan hengissä ovat tosiaan ja täysin räpsähtäneet narsissiruukutkin olivat tänään nousseet takaisin pystyyn, sitkeitä sissejä<3 Tänä aamuna `George` oli vielä ...lue lisää
Jo vihertää

Jo vihertää

by
Tästä se alkaa meikäläisen bloggailu, jipii! Olinkin yllätyksekseni ollut bloggerissa jo huhtikuusta 2011 asti. Yritin jo tuolloin perustaa omaa blogia ja jäin silloin siihen uskoon, että en siinä onnistunut joten se sitten silloin jotenkin jäi. Olin kuitenkin onnistunut luomaan itselleni profiilin ja varaamaan tämän nimen käyttööni! nimen keksin siitä kun lapset ovat aina kutsuneet minua mamaksi tai mammaksi. Olen varmaan ...lue lisää