Askarteluja luonnonmateriaaleista — kransseja ja tuijapallo

Viikko sitten sovimme ystävän kanssa tapaavamme askartelun merkeissä tänään sunnuntaina. Ja voi miten kivoissa fiiliksissä kuluikaan koko viikko! Suunnittelimme innosta puhkuen mitä askarteluja tekisimme ja Pinterestissä kuva jos toinenkin sujahti jälleen omiin kansioihin. Vaikka jo pelkkä suunnittelu on mukavaa, niin ihanaa oli kyllä saada jokunen idea ihan valmiiksikin asti.

Itselläni oli kaikkiaan kolme erilaista ideaa joita halusin nyt kokeilla. Viikolla olin ostanut muutaman kasvin, jotka nyt istutin. Istutus oli tarkoitus koristella ohuilla sammalkransseilla. Tähän asti olen  tehnyt sammalkransseista tosi massiivisia ja isoja joten nyt oli vuorostaan aika kokeilla jotakin kevyempää ja sirompaa.

Leikkasin voimasakseilla paksuhkosta rautalangasta pätkän jonka muotoilin käsin ympyrän muotoon. Sauman hitsasin kiinni. Sammaleen kiinnitin renkaaseen vihreällä ompelulangalla. Tein kaksi eri kokoista rengasta mutta lopulta ehdin kuitenkin saamaan valmiiksi vain toisen. Alkuperäisessä Pinterestin ideakuvassa on käytetty kahta rengasta mutta siinä istutus on kyllä selvästi omaani isompi. Ehkäpä yksi rengas riittäneekin, olisiko kaksi jo vähän liikaa noin pieneen astiaan?!

Renkaan kiinnitin asetelmaan kahdella rautalangasta taivutetulla V:n mallisella koukulla. Mikäli istutusta pitäisi tuulisella paikalla, olisi varmasti hyvä upottaa rengasta hieman multaan sen alaosasta. Ainakin toistaiseksi istutus saa koristaa kasvihuonetta joten rengas pysyy paikoillaan ilman upotusta, pelkillä rautalenksuilla.

[columns_row width=”half”]
[column]

Ystävän tekemästä tuijapallosta tuli upea.

[/column]
[column]

Kynttilä kasvihuoneen ikkunalla.

[/column]
[/columns_row]

Suuri kranssi kastanjoista

Toinen kranssi syntyi hevoskastanjan kauniin kiiltävistä kastanjoista. Kiinnitin kastanjan kerrallaan pieneen ruuvipenkkiini ja porasin reijän sen läpi. Kastajat eivät halkeilleet kuten etukäteen pelkäsin ja poranterän kokokin osui kerralla oikeaan. Reijistä tuli juuri sopivan kokoisia vahvaan rautalankaan pujotettaviksi. Lopuksi taivutin rautalangan päät koukuiksi ja yhdistin ne toisiinsa. Saumakohtaan sitaisin pätkän leveää juuttinauhaa. Valitettavasti valmiista kastanjakranssista ei tullut vielä kuvaa koska tein sen loppuun vasta nyt hämärissä. Laitan sitten myöhemmin siitä kuvan vaikka Instagramiin.

Sekä kastanjoita, että sammalta jäi vielä joten varmasti jatkan askarteluja pitkin marraskuuta. Puutarhapuuhat ovat hiljentyneet, niinpä aikaa jää nyt enemmän rauhalliseen kotoiluun ja näihin puhdetöihin. Mukavaa alkavaa uutta viikkoa!

pyöreä tekstillä-blogin-loppuun

  1. Ihania ja inspiroivia askarteluja! Sammaleet ovat niin kauniita ja kaikki vihreä koukuttaa kokeilemaan. Mistä noita kastanjoita saa? Näyttävät kivoilta

    • Kiitos Marraskuukin tosiaan tarjoilee paljon kauneutta, vaikka usein sen harmautta vain kauhistellaankin.
      Tällä alueella kasvaa hevoskastanjoita vähän joka paikassa ja maasta niitä saa kerätä kuten maahan pudonneita risuja ja vaikka käpyjäkin. Ei tietysti kenenkään pihasta ilman lupaa mutta varmasti saa luvan kun kysyy, ovat monille yhtä suuri riesa kuin pudonneet omenatkin. Kastanjoissa on vielä kovin piikikäs ja kova kuorikin joten ihan pakko on haravoida ne pois nurmikoilta viimeistään keväällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt