lokakuu, 2021

Aamuauringon säteet ja puutarhakissa Saimi

by
Suloinen puutarhakissa Saimi on nyt asunut kanssamme kuukauden. Ja voi miten paljon iloa tuo pieni raitapaita onkaan elämäämme tuonut. Allergiahuolet ovat väistyneet, mitään suurempaa reagointia ei ole ilmennyt ja lääkkeetkin ovat olleet jo pitkään käyttämättä. Alankin vähitellen luottamaan siihen, että saamme pitää Saimin luonamme. Ja minusta tuntuu, että Saimikin viihtyy hyvin kanssamme. Hän on aina valmiina lähtemään kaveriksi ulos ja ...lue lisää

Daaliat talviunille — juurakoiden nosto ja käsittely

by
Jo muutamana yönä on meillä ollut melkoisen kylmää. Niinpä daalian varret olivatkin saaneet hallan puraisun osakseen ja näyttivät todella surkeilta. Oli aika tarttua talikkoon! Sanotaan, että daalia pitäisi nostaa vasta kun varret ovat saaneet pakkasta mutta itse uskon niiden talvetuksen onnistuvan ihan hyvin vaikka ei ihan niin pitkään odottelisikaan. Aina ei ole mahdollisuutta odotella ja nosto täytyy tehdä silloin kun ...lue lisää

Kevättä tekemässä — uusien tulppaanien istutus

by
Niin kuin hyvin monena syksynä aiemminkin, olen kaivanut jälleen melkoisen ahkerasti sipuleita maahan. Melkein tasan vuosi sitten kirjoitin edellisen kerran tulppaaneista. Kylläpä olinkin silloin innoissani valmistelemassa Kauhurinteen keväistä kukintaa. Samanlainen vimma on edelleen tulppaanien suhteen kuin silloinkin, eikä viime talviset myyräntyötkään saaneet minua lannistumaan. Myyrät nimittäin söivät usean metrin matkalta sipulit kokonaan ja jälkkäriksi meni yhden säleikköpuun juuretkin. Miten huolellisesti ...lue lisää

Lokakuun loistoa eräänä sateisena aamuna

by
Harmittelin eilen kun en ollut moneen päivään ehtinyt kunnolla ulos, saatika kuvaamaan nopeasti ohi kiitävää ruska-aikaa. Sisällä olooni on kyllä ollut erityisen hyvä syy mutta en paljastakaan sitä ihan vielä. Tänä aamuna painelin kuitenkin pihalle siitäkin huolimatta, että auringosta ei ollut tietoakaan ja tihkua tipahteli taivaalta. Kiertelin puutarhassa etsien kauneutta ja kyllähän sitä vielä löytyikin. Kaiken lisäksi keltaiset lehdet loistivat ...lue lisää