Daalioita ja muita — kesän kasvatuskokeilun tuloksia

Toukokuussa rakensimme alapihallemme uuden daaliapenkin, yhteistyössä Metsäpirtin multaa valmistavan HSY:n kanssa. Silloin lupasin kertoilla penkkiin istuttamieni kasvien kuulumisia myöhemmin kesällä. Ja voi miten kovasti itseäni jänskättikään, miltä alue mahtaisi kesän jälkeen näyttää. Kuivaksi kääntynyt kesä vielä lisäsi hermoiluani. Entä jos kaikki kasvit olisivatkin elokuussa kuivuudesta kärsiviä raatoja?! Onneksi lopulta selvisin jopa helteiden yli vain muutamalla kastelukerralla. Olisinkohan kastellut penkin kunnolla yhteensä noin kolmisen kertaa kesän aikana. Mitään lannoitetta en käyttänyt. Edes daalioiden istutusvaiheessa en laittanut varastolannoitusta vaan luotin uuden mullan voimaan.

[columns_row width=”half”]
[column]

Penkin vasenta reunaa hallitsevat korkeat ja tummat auringonkukat.

[/column]
[column]

Toisessa reunassa isoksi kasvanut suklaakosmoksen juurakko availee ensimmäisiä nuppujaan.

[/column]
[/columns_row]

Istutusten loppuun saattaminen venyi ja vanui ja daalioiden lisäksi tulin tökänneeksi penkkiin myös paljon kaikkea muuta, mitä olin keväällä siemenestä kylvänyt. Auringonkukat ja narsissitupakat ovat jo kasvaneet pikkuruisista aluista suuriksi jättiläisiksi. Ja eksyipä penkin kulmaan talven kellarissa talvehtinut suklaakosmoksen taimikin, sillä tarvitsin sen ruukun eräälle toiselle kasville. Ja onneksi eksyi sillä juurakko on kasvanut aivan häkellyttäviin mittoihin verrattuna edelliseen kesään jolloin se kasvoi pienehkössä saviruukussa. Se sai silloin loppukesästä myös härmän riesakseen ja olin ihan varma ettei koko juurakko enää seuraavaa kesää näe. Vaan sitkeästi aloin kuitenkin sitä keväällä varovasti kastelemaan ja vein kasvihuoneeseen. Pitkään näytti tosi pahalle mutta viimein sain iloita muutamasta vihreästä alusta ruukun pinnalla! Ja nyt taimi kukkii jo täyttä häkää ja nuppuja on tulossa tosi paljon.

[columns_row width=”fourth”]
[column][/column]
[column][/column]
[column][/column]
[column][/column]
[/columns_row]

Entäpä sitten ne daaliat, kuinka niiden kävikään?

Tänäkään keväänä en esikasvattanut edes uusia daalian juurakoita sisällä talossa, vaan istutin ne suoraan ruukkuihin kasvihuoneen lattialle. Aika hitaasti lähtivät eloon mutta olin tyytyväinen kun jokainen hankkimani uusi juurakko kuitenkin heräsi. Aluksi kasvu oli tosi hidasta mutta päästyään uuteen penkkiin ne ottivat pian kunnon spurtin. Sitten taas helteillä tuntui ettei mitään tapahtunut. Ymmärrettävää tietysti, että kasvi kääntää itsensä säästöliekille sellaisessa äärimmäisessä helteessä.  Vasta helteiden jälkeen, alkoi ensimmäisiä kukkanuppuja avautumaan ja nyt on erityisesti valkoisia `Eveline` lajikkeen kukkia runsaasti kukassa. Olen hennonut poimia niistä muutamia ihan maljakkoonkin!

`Eveline` vaikuttaa erittäin elinvoimaiselta ja sen juurakkoa olen päässyt jo jakamaankin.

Näyttäisi siis vahvasti siltä, että Metsäpirtin multa on toiminut juuri niin kuin pitääkin eli kasvattanut meille upeat daaliat ja muut, alapihalle ihailtaviksi. Suuri parkkialue näyttää nyt niin paljon viihtyisämmältä kun katse hakeutuu hiekkakentän takana loistavaan kukintaan. Vielä kun alueen viereisessä reunassa ovat mustilanhortensiat parhaillaan täydessä kukassa, on parkkipaikka mitä kaunein.

[columns_row width=”half”]
[column]

`Copper Boy` on väriltään ihanan kuparin ruskea.

[/column]
[column]

Pastellin sävyiset tsinniat pehmentävät muuten melko tumman sävyistä kukintaa.

[/column]
[/columns_row]

Ai niin se täytyy vielä kertoa miten kävi penkin reunoille kylvämälleni tuoksuapilalle. Ajattelin, että apila ryöpsähtelisi ihanasti kivireunukselta alas ja samalla sen pienet kukat levittäisivät suloista tuoksuaan. Vaan meillä koko kesän viihtynyt pihapupu tykästyikin kovasti apilaan ja kävi syömässä säännöllisesti uuden kasvun. Lisäksi helteet kurittivat jäljelle jäänyttä kasvustoa. No nyt se on paikoitellen hieman elpynytkin mutta alkuperäinen visioni tuskin tulee toteutumaan. Nyt ei ole kuitenkaan enää Puppelia moneen päivään näkynyt joten lieneekö jo aikuistunut ja lähtenyt vähän katselemaan maailmaa. Hyvin se pihapiirissämme kasvoi ja vahvistuikin. Aivan pienestä pallerosta pitkäkoipiseksi hujopiksi. Voihan se olla että vielä palaakin, sillä kylvin jokin aika sitten kasvimaalle ison alueen tuoksuapilaa. Ehkäpä nälkä jäniksenkin kotiin ajaa, vai olikos se sittenkin routa :)

Ihania elokuun tummuvia iltoja kaikille lukijoilleni!

pyöreä tekstillä-blogin-loppuun

    • Kiitos Kun helteet vaan jatkui ja jatkui niin olin ihan varma, että koko penkki kuivaa karrelle mutta niin ei onneksi käynyt. Mullan alle laitettiin paksu kerros savea joten se varmasti auttoi multaa pysymään kosteana. Saven alla on ihan hiekkaa ja tosi huokoista maata josta vesi holahtaa nopsasti läpi.

  1. Upeaa kukintaa. Tuollainen penkki olisi ihana, missä kasvaisi niin paljon kesäkukkia ja vastaavia. Olen alkanut haaveilemaan auringonkukkapellosta ensi vuodeksi. Peltoa ei kyllä ole.

    • Tämän tosiaan piti olla aluksi vain daalioille mutta tulihan sinne työnnettyä vähän kaikkea muutakin Vaan kaikki on joko yksivuotista tai talvetettavaa joten talveksi alue tyhjenee. Mietin vielä, että upottaisinko ainakin kokeeksi muutaman tulppaaniruukun suoraan penkkiin vai kaivanko vain kuopat valmiiksi ja talvetan ruukut kellarissa. Tulppaanit ehtisivät hyvin kukkia ennen kuin on aika taas istuttaa daaliat sinne.

  2. Moikka! Upeita kukkia. Oletko kasvattanut daalioita siemenistä että tuleeko niistä yhtä komeita kuin juurakoista? :)

    • Kiitos Daalioiden siemenkasvatus on itselläni vielä kokeilematta. Sen olen huomannut muiden kasvatuksista, että näyttäisi siemenestä kasvatetuista tulevan yksinkertaisina kukkivia. Kerrotuissahan on oikeastaan harvoin heteitä ja emejä edes tallella koska jalostus on ne vienyt ja tilalla on moninverroin terälehtiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt