Tulppaanien istutus — päivän pituinen operaatio

tulppaanin sipuleita
Vietin koko eilisen päivä tulppaanin sipulien parissa.

Niinhän siinä sitten kävi, etten malttanutkaan enää odotella kelien kylmenemistä vaan istutin eilen kaikki tilaamani tulppaanien sipulit maahan. Oli kyllä melkoinen rutistus laittaa kaikki samana päivänä, sillä yleensä olen laittanut pussi silloin tällöin periaatteella. Onneksi valoisa aika kuitenkin riitti ja viimeiset sipulit sain maahan illan hämärtyessä. Kyllä maistuivatkin makoisalle sen jälkeen saunan löylyt ja isännän laittama iltapala.

Mikä laukaisi tulppaanimanian ja millaisella valikoimalla kauteen 2021?

Menneenä keväänä hurahdin totaalisesti tulppaaneihin ja nyt ihmettelen oikeastaan, että miksi niin lopulta kävikään?! Kellarin rinne kyllä kukki kauniisti tulppaanien aikaan ja yksi setä Tom (Tulipa, `Uncle Tom`) ilahdutti kukkiessaan ylhäällä kellarin katolla ylväässä yksinäisyydessään. Hän oli joutunut sinne todennäköisesti kellarin maansiirtotöiden yhteydessä. Ensi keväänä hänellä on muuten toivottavasti seuranaan 20 setää lisää! Kauniin rinteen lisäksi olin myös nauttinut koko talven joulun aikaan hankkimistani istutustulppaaneista, jotka lauhan talven ansiosta selvisivät terassilla kevääseen asti kauniina.

Niin ja sitten tulikin idea säleikköaidasta jonka alusta täyttyisi kukkivista tulppaaneista ja aidalla kukkisivat omenapuun oksat valkoisina kukkapilvinä. Kaikki lähtee unelmista, luulen että juurikin tuo espalier-aita antoi viimeisen sysäyksen tulppaanimanialleni. Niinpä tilasin sipulit jo heti kesäkuun alussa kun ne tulivat myyntiin. En tapani mukaan sen kummemmin suunnitellut vaan tilasin vain sellaisia lajikkeita jotka ihastuttivat tai joista minulla oli jo aiemmin hyviä kokemuksia. Tilaus sisälti suurelta osin dramaattisen tummia lajikkeita mutta mukaan mahtui myös vaaleampaa ja herkullisen oranssia.

  • `Black Hero` kerrannainen tumma
  • `Continental` yksinkertainen tumma, myös varreltaan tumma
  • `La Belle Epoque` sekoitus aprikoosia, pinkkiä ja kahvia. Tämä on nähtävä omin silmin!
  • `Negrita` yksinkertainen hyvin vaalean violetti, myös kevyesti tuoksuva
  • `Paul Scherer` hyvin tumma yksinkertainen, palkittu RHS Award of Garden Merit
  • `Princess Irene` Lämpimän oranssi, viinin punaisin liekein, myös palkittu
  • `Queen on Night` tumma yksinkertainen, luotettavaksi toteamani
  • `Spring Green` valkoinen vihreillä raidoilla, myös erittäin luotettava
  • `Uncle Tom` syvän tumman punainen, kerrannainen
  •  Tulipa humilus `Odalisque` pienikukkainen karmiinin punainen tähtitulppaani

Niin villiksi en uskaltanut heittäytyä, että olisin avannut kaikki pussit ja sekoittanut sipulit keskenään vaan otin aina kaksi erilaista lajiketta jotka seloitin vadissa ennen istutusta. Tämän toivon tuovan istutukseen luonnollisuutta kun saman väriset eivät ole yksinään omissa ryhmissään. Pareiksi muodostuivat Paul ja Irene, Black Hero ja Epoque, sekä molemmat Negrita ja Queen of Night yhdistyivät raikkaan Spring Greenin kanssa. Sipuleita riitti mukavasti koko espalier aidan matkalle. Pienet tähtitulppaanit istutin toisaalle rinteen puolelle.

Tulppaanien istutuksessa huomioitavaa

Toteutin tulppaanien istutuksen ns. heittotyylillä eli nakkasin kourallisen sipulisekoitusta aidan alle ja kaivoin sipulit niin syvälle kuin istutuslapiolla sain. Kolme kertaa sipulin mitta on hyvä syvyys. Siksikin istutin mahdollisimman syvään etteivät hiiret saisi niin helposti kaivettua sipuleita ylös. Tosin mikäli supikoira tai muu isompi eläin tulee kuopimaan niin silloin ei sipuleita pelasta mikään.

Syvään istuttaminen myös vähentää sipulin jakautumista joten se saattaa kukkia helpommin pidempään.

Käytin nimittäin luujauhoa istutuksen yhteydessä ja sen tuoksu saattaa houkutella eläimiä kaivelemaan aluetta. Otan sen riskin nyt toistamiseen kun huomasin viime keväänä miten kauniisti sipulit kukkivat kellarin rinteessä. Toinen paketillinen luujauhoa on vielä varastossa, tässä kuussa saapuvia uusia pionin juurakoita varten. Luujauhon ravinteet säilyvät maassa pitkään ja se luovuttaa niitä hitaasti. Toivon sen avulla saavani tulppaanit kukkimaan useamman vuoden.

Luujauho tuoksuu voimakkaalta ja saattaa houkutella koiria tai luonnoneläimiä kaivelemaan istutuksia.

Tärkein juttu on mielestäni kuitenkin tarpeeksi aurinkoinen paikka mihin ei jää vesi seisomaan. Kellarin rinne on ollut siitä hyvä, että siihen paistaa aurinko koko päivän ja rinteen vuoksi se ei todellakaan ole liian kostea. Nämä uudet istutukset ovat nyt tasamaalla mutta toisaalta heti niiden jälkeen Kauhurinne putoaa reilusti alaspäin. Omenapuutkin imevät maasta runsaasti vettä joten ehkäpä tulppaanit viihtyvät myös tuossa aidan alla. Aluksi oli tarkoitus myös ripsauttaa istutuskuoppaan hieman soraa mutta jo luujauhon lisääminen hidasti hommaa niin merkittävästi, että salaojitus jokaiselle sipulille erikseen jäi tekemättä.

Nyt kun kaikki sipulit ovat maassa voin alkaa suunnittelemaan säleikköaidan aitaamista ;D Sama verkko suojaa niin hedelmäpuita kuin sitten keväällä toivottavasti nousevia tulppaanin lehtiäkin jänisten ja kauriiden ruokailuilta. Verkon lisäksi kääräisen rungot vielä erikseen suojaan, sillä niin olen toiminut puutarhan kaikkien hedelmäpuiden kanssa.

Vaan nytpä köllähdänkin seuraavaksi sohvalle, vedän villasukat jalkaan ja löhöilen lopun päivää oikein kunnolla. Olen sen ansainnut!

pyöreä tekstillä-blogin-loppuun

 

P.S. Sipulikukkien istutuksesta voit halutessasi lukea lisää täältä Kotipuutarhan omilta nettisivuilta.

14 Comments

  • Espalierin alue näyttää varmasti keväällä ja alkukesällä todella kauniilta! Hyvä tietää, että luujauho saattaa houkutella eläimiä kaivuupuuhiin. Meinasin jo ostaa sitä, mutta jäi vielä hyllyyn. Jos se haisee yhtään vahvemmin koiran nenään kuin kanankakka, niin saan istuttaa samoja sipuleita monta kertaa. Koira nimittäin on saman tien kukkapenkeissä tonkimassa kompostit ja kanankakat suuhunsa, vaikka olisin haudannut ne miten syvälle tahansa. Verkot pitäisi pikkuhiljaa viritellä puuvartisten ympärille, että edes jänikset pysyisivät poissa arvokkaammista kasveista. Mukavaa viikkoa!

    • Juu, koira kyllä varmasti haistaa, onhan vielä kyse hänen herkustaan😊 Syö vielä sipulitkin siinä samalla ja saa vatsavaivoja😬
      En päässyt vielä täälläkään verkkoihin asti kun eilen oli niin tylsä ilma. Päivä meni ihan sisällä kökkiessä ja toipuessa sipulishowsta. Nyt olisi kyllä kaunis ilma, ehkäpä ruuan jälkeen jaksaisin aloitella ainakin runkosuojilla👍

  • Ah, minä näen jo mielessäni, miten ihanalta tulppaanit ja kukkivat omenapuut näyttävät samaan aikaan. Erittäin kannatettava suunnitelma :).

    • Toivottavasti tuo näky toteutuu👍 Vielä on kyllä niin pitkä aika mahdolliseen kukintaan, mitä vain voi tapahtua😬 Pidetään kuitenkin peukkuja ettei myyrät, muut eläimet tai vaikea talvi sotke suunnitelmia.

  • Komiaa kukintaa tiaros! Mäki oon pikkuhilijaa ruvennu sekoottamahan erifärisiä tulppuja keskenään. Ennen oon pitäny tiukasti aina färit omis ryhymis. Niin se miäli muuttuu. Mullon tulput viälä kaivelemata. Kattoon, että ehkä keskiviikkona vois aloottaa. Silloon pitääs olla suht sateeton päivä.

    • Vielä ehdit mainiosti tulppaanit laittaa maahan, itse ehkä vähän hätäilin kun oli nyt suurempi määrä mitä ennen on ollut. Vaan nyt on jo hyvää vauhtia runkosuojatkin menossa paikoilleen kun eilen illalla aloittelin urakkaa. Vielä jätin joistakin suojat pois jotta saan kivempia kuvia syyskrookuksista jotka vasta piipalla. Niin ellei hiiret kaiva niitä sitä ennen😬
      Juu, värien sekoittaminen antaa selvästi luonnollisemman fiiliksen istutusalueesta. Ihan kuin olisivat kukat kasvaneet luontoäidin istuttamina💚

  • Mulla vielä koko homma tekemättä, kun viimeinen tilaus saapui vasta eilen…
    Mutta vielä ehtii;)

    • Oikein hyvin ehtii kun vielä on ollut tämäkin viikko tosi lämmintä. Oikeastaan parempikin tulppaaneille, että laitetaan vasta viilenneeseen maahan👍

    • Oi, kiitos kovasti haasteesta💚 Mikä sen ihanempaa kuin uppoutua kesän kuviin ja muistoihin. Niitä ei meinaa talvella uskoa todellisiksi.
      Luujauho on tosiaan nimensä mukaista eli luuta jota varsinkin koirat tykkää syödä. Ja tietysti ne hyvän hajuaistinsa ansiosta haistavat sen helposti vaikka jauhon hautaisi maan allekin. Vielä ainakin ovat saaneet istutukset olla kuitenkin rauhassa, toivottavasti jatkossakin.

  • Ihanaa kukintaa keväällä luvassa! Tuo säleikköalue on varmasti upea kukkiessaan. Minulla on vielä yksi pussillinen tulppaaneita istuttamatta. Istutuskelit ovat kyllä olleet nyt mitä mainioimmat. Kauniita syyspäiviä!

    • Toivottavasti saadaan nauttia kukinnasta tulevina vuosina ja mikseipä saataisi mikäli saan suojattua puut huolellisesti jänisten ja sorkkaeläinten hampailta. Vasta runkosuojat olen laittanut, verkon asennan seuraavaksi👍 Ei varmaankaan kyllä ole sitä tarpeeksi varastossa, sillä meinasin ympäröidä koko aidan yhtenäisellä verkkoaidalla. Pitäisi kunnolla mitata tarvittava määrä ja tehdä verkkotilaus läheiseen rautakauppaan.
      Ihania puutarhahetkiä sinullekin🍁

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.