Loppukesän luotettavimmat syyskukkijat

Rudbeckiat ne vain kukkii ja kukkii...

Voiko mikään kukkia niin pitkään kuin nämä päivänhatut?! Uskomattoman freesinä säilyneet jo monta kuukautta vaan jokohan huomiseksi povattu myrsky viimein lannistaa sinnikkäät syyskukkijat. Harmillista jos niin käy mutta onpahan ne nyt ikuistettu tänne blogiin jos ovat nyt mennäkseen. Kokosin tähän postaukseen loppukesän luotettavimmat syyskukkijat eli ne jotka ovat ilahduttaneet erityisen pitkään tätä kesänä ja varsinkin nyt syksyllä. Nämä päivänhatut menevät kyllä ehdottomasti ensimmäiselle sijalle.

Niitä on koko kellarin takaosan rinne täynnä sillä siemenet itivät edellisenä keväänä hurjan hyvin ja taimet talvehtivat viime talven ongelmitta tuossa kasvupaikallaan. Hyvä niin sillä vielä kylvökesänä ne eivät ehtineet kukkaan ja luulinkin, että niistä ei olisi ollenkaan iloa. Onni oli lauha viime talvi, oi jospa tulevakin olisi samanlainen.

Sitä olen pohdiskellut, että kylväytyisivätköhän nämä itsestään kasvupaikalleen? Kaiken varalta täytyy kyllä kerätä siemeniä talteen ja kasvattaa ensi keväänä uusia taimia. Taimikasvatuksen vaiva kannattaa näiden kohdalla kyllä nähdä sillä on näistä niin pitkään ollut iloa!

Syyshohdekukat

Myös Heleniumit kukkivat jo toista kierrosta vaikken ollut edes leikannut ohikukkineita. Yhdestä taimesta on puhjennut ihan valtavasti kukkia. Harmi vain, että oranssin ruskeat sävyt eivät oikein sovi yhteen viereisten viileän violettien syysastereiden kanssa jotka ovat pian tulossa kukkaan.

Onneksi syyshohdekukat on perennoja joten tämän talvehtiminen on varmemmalla pohjalla kuin Rudbeckioilla.

Syysleimut ja hortensiat

Myös osa syysleimuista on vielä pienesti kukassa. Aika pitkään nämäkin joka syksy ilahduttavat vaikkakin tänä vuonan kukinta oli jotenkin minusta vaisumpaa kuin aikaisemmin. Lieneekö olisivat jakamisen tarpeessa tai sitten kasvavat vähän liian varjoisassa.

Näitä molempia pitäisi ehdottomasti saada siirrettyä myös Kauhurinteeseen. Siellä voisivat sopia kivasti uusien syysastereiden kanssa sävyiltään ja muutenkin molemmat tykkäävät olla hyvässä valossa ja muhevassa kasvualustassa.

Ja hortensiat ne vaan kaunistuu vanhetessaan! Onko mitään toista pensasta jonka kukinta kestää ja kestää, aina vain kauniina?! Olen niin onnellinen, että näiden lisääminen onnistui pistokkaasta. Pitäisikin vielä kokeilla miten pallohortensian kanssa onnistuisi pistokkaan juurruttaminen.

Tähkäverbenat

Myös tähkäverbenoissa on vielä kukkia jäljellä. Voi miten toivonkaan, että nämä eivät kaatuisi huomisessa myrskyssä. Kunpa tuulet eivät olisikaan ihan niin kovia kuin mitä on ennustettu.

Myös näistä olisi tarkoitus kerätä siemeniä ja saada lisättyä tätä Kauhurinteeseen violetin tähkäverbenan taimen kaveriksi.

Syysasterit ja daaliat

Syksyn luottoperennoihin kuuluvat ehdottomasti myös jo mainitsemani syysasterit mutta ne vasta aloittelevat kukintaansa. Niissä on tänä vuonna ollut härmää joten kukinnasta on todennäköisesti odotettavissa viime syksyä vaisumpi näytös.

Ja loppuun vielä pari kuvaa suloisista daalioista jotka kävin juuri leikkelemässä maljakkoon. Olen tänä vuonna ilahduttavan usein hennonut leikata kukkia maljakkoon ja nauttinut niistä myös terassilla oleillessa. Täytyy kyllä käydä kohta nostamassa maljakko sisälle turvaan, pois rajuilman tuiverruksesta.

Pitäkäähän hatuistanne kiinni ja pidetään peukkuja, että säästytään suuremmilta myrskytuhoilta ja sähkökatkoilta.

pyöreä tekstillä-blogin-loppuun

Avainsanat

2 Comments

  • Onpa sinulla komeat päivänhatut. Toivottavasti kylväytyvät, vaikka varmasti kannattaa ottaa siemeniä talteen. Istutin vuosi sitten yhden isohkon päivänhattupehkon, joka kasvoi ja kukki tänä vuonna huomattavasti vaatimattomampana. Kuviasi katsellessa taidan hommata keväällä siemeniä ja kasvattaa niitä lisää.
    Meillä tuulee kyllä aika navakasti, mutta myrskyksi on melko maltillinen sää. Toivottavasti myös teillä, ettei tule suurempia vahinkoja.

    • Kyllä nämä tosiaankin niin pitkään kukkivat, että esikasvatus kannattaa vaikka joka vuosi. Eikä näitä jostain syystä kyllä näe valmiina taiminakaan, ehkä siksi kun kukkivat vasta myöhemmin kesällä niin eivät menisi pelkkänä vihreänä kaupaksi?!
      Tuulee tosiaan navakasti mutta vielä on lähialueen puut pysyneet yhtä koivua lukuunottamatta pystyssä ja sähkötkin toimii👍

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.