Tommolan tila — puutarhaihmisen paratiisi

Tommolan tila Leivonmäellä sattuu mukavasti matkan varrelle kun käymme sukuloimassa. Viime kesä jäi väliin joten nyt oli päästävä käymään kotimatkalla moikkaamassa Eijaa ja shoppailemassa kasveja Kauhurinteeseen.

[columns_row width=”half”]
[column]perennoja pellolla[/column]
[column]perennoja pellolla[/column]
[/columns_row]

Kun olin ensin kerännyt taimia kolme kassillista, saatoin lopulta keskittyä enemmän kuvaamiseen :) Eija kehotti käymään myös uudella puolella jonka kertoi rakennetun kolme vuotta sitten. Tämän postauksen kuvat ovatkin enimmäkseen tuolta uudelta puolelta, sillä ihastuin alueeseen kovasti.

Uuden alueen yläpäästä oli upeat maisemat.

Miten ihanasti alueella yhdistyikään pariskunnan molemmat intohimot, perennat ja hedelmäpuut! Ja kuinka helppo olikaan nähdä kasvit niiden lopullisessa koossa ja loistossaan! Tuolla alueella käynnin jälkeen palasin hakemaan taimiston puolelta vielä tähkäverbenan joka näytti niin ihastuttavalta isompana massana. Myös tumman tähtiputken (luonnossa vielä paljon tummempi kuin kuvassa) kohtaaminen vahvisti valintaani, sillä sen taimi oli jo sujahtanut ostoskassiin aiemmin.

[columns_row width=”half”]
[column]tähkäverbena[/column]
[column]tähtiputki[/column]
[/columns_row]

Joitakin herkkuja jäi vielä odottamaan tulevien kesien vierailuja kuten tuo alemman kuvan kurjenpolvi. Aivan huikaisevan kauniin värinen ja kukki niin valtavan isona ja mahtavana ryhmänä uuden alueen yläpäässä. Minulla on suuri intohimo tähän valkoisen ja violetin yhdistelmään kasveissa. Tässä kurjenpolvessa tuo liitto on mielestäni aivan täydellinen!

Uuden näytepuutarhan kurjenpolvista olisin halunnut hankkia tämän kaunokaisen mutta se ei ollut vielä harmikseni myynnissä.

Vaikka kurjenpolvi jäikin vielä haaveeksi niin en sitä sure vaan lähden kohta istuttelemaan muita hankintojani ihanan kosteaan maahan. Viikon aikana täällä kotosalla oli sadellut enemmänkin sillä saavi oli täytetty piripintaan kiitos työnjohtajan <3 Myös tänä aamuna sateli joten maa lienee niin kosteaa, että tarvitsevatko taimet edes istutuskastelua?! Ihmeellisen kostea heinäkuu tämä on kyllä ollut mutta kuitenkin samalla myös niin aurinkoinen, vaikka läkähdyttävät helteet jäivätkin uupumaan. Oikeastaan juuri sellainen kesä josta itse pidän eniten <3

alppipiikkiputki

pyöreä tekstillä-blogin-loppuun

  1. Onpas oikea kasviretkeilijän paratiisi. En ole tuolla koskaan käynyt, mutta Tommolan taimet ovat kyllä muuten tuttuja.
    Viimeinen kuva on aivan ihana.
    Toivottavasti esittelet kolmen kassin sisällön meille jossain vaiheessa.

    • Kyllä kannattaa käydä jos matka vie nelostietä Jyväskylän suuntaan
      Kasseihin mahtui 25 taimea jotka ovat nyt kaikki istutettu Kauhurinteeseen. Vain yksi jäi täysin nimettömäksi mutta muille taimille löysin nimet joko kamerastani, nimitikusta tai purkin kyljestä. Täytyy sitten arvuutella teillä tuon yhden taimen nimeä. Se on jo kukkinut joten ensi kesänä sitten mikäli säilyy talven yli

  2. Tommolan tilalla olisi niin ihanaa päästä joskus käymään. Minulla vain ei ole mitään sukulaisia eikä muuta siellä, ja melko pitkä matka vanhalla autonrähjälläni, jonka lopullista hajoamista saisi pelätä kymmenen kilometrin välein :-D Ja autollahan tuonne olisi mentävä, jotta pääsee perille ja saa ostettua ilman junassa roudaamisesta huolehtimista. Onneksi he käyvät kumminkin messuilla täällä etelässä!
    Voi, ihanat tähkäverbenat ovat tosiaan herkkuja. Suureksi surukseni kaikki neljä omaani ovat menehtyneet, eivät nousseet tänä kesänä. Ne ovat jotenkin kranttuja, eivät viihty. Ehkä kaipaisivat jotain ihan muuta kuin minulla on tarjota.

    • Totta ilman autoa ei onnistu reissu tuonne. Paljon sinne kyllä tehdään myös linja-autolla reissuja esimerkiksi eri puutarhaseurojen järjestämiä. Jos joskus pääsisit sellaiselle mukaan kunhan korona helpottaa. Aika lähellä olisi myös Pöntisen puutarha Sysmässä jolla meinaan käydä seuraavaksi.
      Voi harmi, hieman muistelinkin tuon tähkäverbenan olevan kranttu tapaus mutta onhan sitä kuitenkin kokeiltava kun siellä uudella näytepuutarhan alueella kasvoi niin hienosti. Siellä on kaikki kasvit istutettu muovien alle samoin kuin mansikan taimet riviin. Lieneekö muovi sitten suojaa kun pärjää niin hyvin?!

  3. Tommolan tila on ihana paikka. Olen käynyt viitisen vuotta sitten joten uutta aluetta en ole vielä nähnyt, siinäpä hyvä syy mennä käymään uudestaan.

  4. Tommolan tila on hieno paikka. Mekin kävimme siellä taas muutama viikko sitten, ja kotiintuomisiksi löytyi vaikka mitä ihanaa. Kaunista loppuviikkoa!

    • Juu, siellä tulee sellainen karkkikauppa fiilis Onneksi minulla oli kestokasseja mukana, sillä niiden kanssa oli helppo kiertää taimirivejä läpi ja nostella herkkuja kassiin.

    • Itsekin etsiskelin viikolla eilistä pientä reissuani varten käyntikohteita ja parhaimmaksi lähteeksi osoittautuivat juurikin blogit ja niiden reissupostaukset suosituksineen Päädyin käymään Eija’s gardenissa ja ikisuosikissani, Marketanpuistossa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt