Cottage garden — kotimökin puutarha

Sormustinkukat kuuluvat cottage gardenin peruskasveihin.

Olen viime aikoina pohdiskellut paljon meidän puutarhan värimaailmaa ja kasvivalintoja. Olen ihannoinut englantilaisia cottage garden tyylisiä puutarhoja niin kauan kuin muistan ja salaa haaveillut, että joskus omassa puutarhassa saattaisi aistia edes ripauksen Gertrude Jekyllin kauan sitten lanseeraamasta puutarhatyylistä. Oikeastaan vasta tänä kesänä kun kellarin vierustan suurehkon istutusalueen kasvit ovat varttuneet, uskallan väittää näkeväni siinä hieman tuon tyylin runsautta ja värikkyyttä.

puutarhalampi
sormustinkukka
sormustinkukka

Cottage gardeniin kuuluvat tietynlaiset kasvit mutta pelkästään käyttämällä noita kasveja ei saada aikaiseksi tyylin vaatimaa tunnelmaa. Vaikka lammikon rannalla kasvaa paljon sormustinkukkia niin eivät ne yksinään riitä luomaan tyylin vaatimaa tunnelmaa. Olenkin tullut siihen tulokseen, että cottage gardenin luodakseen täytyy panostaa valtavan kokoisiin istutusalueisiin joilla aina on jokin kasvi kukassa. Vasta kellarin vierusta on ollut meillä tarpeeksi laaja ja aurinkoinen alue. Ja aurinkoinen sen todellakin täytyy olla! Varjoisilla alueilla en tavoita tyylin vaatimaa tunnelmaa vaan niillä kuljetaan hieman jopa japanilaiseen suuntaan.

kesäpikkusydän

Miksi on niin vaikeaa käyttää värejä puutarhassa?

Olen aina pitänyt cottage gardeniin kuuluvista kirkkaista väreistä mutta jostain syystä en kuitenkaan ole osannut oikein käyttää niitä. Lähes jokaista kasvia hankkiessani yhdistän sen sävyn automaattisesti talomme vaalean harmaaseen sävyyn. Räiskyvät värit vain eivät mielestäni mitenkään istu talomme sävyyn. Olenko sinetöinyt myös puutarhan sävymaailman silloin kun talon väri valittiin? Kyllä ja ei. Mitä lähempänä taloa niin sitä tärkeämpää on mielestäni noudatella pastellin sävyjä jotka automaattisesti sointuvat talon väriin. Vaan reunamilla kuten kellarin takana olen selvästikin alkanut hieman irroittelemaan! Ja jostain ihmeen syystä tänä kesänä myös ruukkuistutuksista löytyy punaista! Ehkäpä räväkät ruukkuistutukset olivat jokin haparoiva yritys kohti räväkkäämpää värien käyttöä?!

rudbeckia
mustaselja
rudbeckia

Ihan kivalle ne punaisetkin kukat näyttävät, varsinkin kun katselusuunta tuossa kellarin päädyssä on yleensä aina talosta pois päin. Ja kun kellarin katolla olevan harman ilmastointimöksän viereen on mukavasti kasvanut valkoista siankärsämöä, näyttää alue ihan tasapainoiselta.

siankärsämö
Valkoiset siankärsämöt ovat itsestään hakautuneet kasvamaan harmaata taustaa vasten.
valkoiset siankärsämöt niityn reunalla rauhoittavat punaisten ja kelta-oranssien rudbeckioiden hehkua.

Sopivatko luonnonkukat cottage gardeniin?

Mielestäni sopivat kyllä. Ne antavat kaivattua keveyttä raskaiden ja räiskyvien värien välissä. Yksistää luonnonkukilla ei kuitenkaan tuon tyylin tunnelmaa tavoitetata.

kissankellot

Entäpäs sitten keittiöpuutarha?

No kyllä sopii jos minulta kysytään. Varsinkin perinteinen kasvimaa syötävineen ja kukkineen on oikeaa cottage gardenia parhaimmillaan. Siellä näen tärkeänä alueen rakenteet. Niiden tulisi olla mahdollisimman yksinkertaisia ja luonnollisen näköisiä. Mielellään kasveilla verhoiltuja.

avokomposti
Avokomposti verhoutuu kesäisin köynnöspinaatin suojiin.
hernekepit
Hernekeppeinä ehdottoman käteviä ja kauniita ovat kaikenlaiset risut ja kepit.

Luonnonmateriaalit ovat käteviä käyttää ja niitä on aina tarjolla. Tuon tukikeppi tyylin olen tainnut oppia Monty Donilta <3

Usvainen aamu hyötytarhan reunalla.

Erilaisten tyylien iloinen sekamelska

Erilaisten tyylien ja värien pohdintani siis lähti liikkeelle kun jälleen kerran suunnittelin kauhurinteeseen istutettavia kasveja. Ja kuinkahan monennen kerran suunnitelmani menivätkään taas uusiksi?! Eipä siis taida minusta olla jäljittelemään mitään tiettyä tyyliä, vaan parasta tyytyä tähän ihka omaan kotimökin puutarhaan, kaikkiin sen tyyleihin ja tyylittömyyksiin. Kaikista tärkeintä on kuitenkin valita oikea kasvi oikeaan paikkaan jotta kasvit näyttävät hyvinvoivilta ja täyttävät paikkansa kauniisti. Niinpä päädyin hankkimaan pastellin väristen ruusujen ja valkoisen likusterisyreenin kaveriksi jälleen kerran mm. erilaisia hortensioita. Lisää Kauhurinteen kuulumisista kuitenkin sitten joku toinen kerta, nyt riennän ulos koulimaan viimeisiä kylvötaimia.

Omat kylvötaimet mahdollistavat laajojen istutusalueiden kasvittamisen.

Ihanaa aurinkoista maanantaita<3

pyöreä tekstillä-blogin-loppuun

14 Comments

  • Onpa hieno kasviteline, minulla ovat maassa ja on kyllä sellaista kykkimistä pottien kanssa. Samaa tuskastelen, oma katse hakeutuu aina puutarhamyymälöissä vaaleanpunaisten sävyihin vaikka muitakin on olemassa. Pitäisi opetella käyttämään värejä enemmän ja tehdä rohkeita yhdistelmiä.

    • No sulla taitaa olla sama sen talon värin kanssa, että pastellit vaan sopii niin kivasti sävyyn. Vaikka mulla on kyllä sama omien vaatteidenkin kanssa, värien käyttö on kaikkea muuta kuin rohkeaa. Jospa koitetaan kukka kerrallaan vähän rohkaistua😊

  • Minä en ole muistanut kertaakaan mätsätä talon väriä kasveihin. Tosin talomme on vihreähkö, joten kaikki kasvit menevät sen kanssa (minun mielestäni), koska lähes kaikissa kasveissa on vihreää. Minä ostan kasveja täysin harkitsemattomasti se edellä, mikä milloinkin ulkonäössä viehättää, joten värejä löytyy laidasta laitaan. Minulla on joskus eri alueille suunnitelmia ja värialueita, mutta erinäisistä syistä, nekään eivät kauan pidä.

    • Voi mikä ihana talon väri💚 Oi miksen tullut ajatelleeksi silloin kun väriä valittiin😟 Tosiaan mikä tahansa väri sopii vihreän talon kanssa👍

  • Nostan hattua kaikille, jotka osaavat ja jaksavat suunnitella ja toteuttaa puutarhansa värimaailman jonkun tietyn metodin mukaan. Minulla on monenlaisia visioita, jotka sitten puutarhamyymälässä unohtuvat saman tien. Usein tulen kotiin ihan jonkun muun kanssa, kuin mitä lähdin hakemaan. Puhumattakaan niistä ”kun halvalla saa” -ostoksista.
    Kauniita nuo voimakkaan punaiset väripilkut ovat muuten pastellissa näkymässä. Mietin, kuinka usein katselen omia kukkiani taloa vasten ja totesin tekeväni niin todella harvoin. Yleensä katseen suunta on pois päin talosta, kohti kasveja.

    • Sama on kyllä itsellänikin, ostan paljon kasveja ihastuksen perusteella mutta yleensä ihastun aina pastellisiin sävyihin😊 Nyt olen viime vuosina hankkinut ihan tarkoituksella tumman viininpunaisia jotta kokonaisuus ei olisi ihan pliisu💜
      Meillä on talo mäen päällä ja tosi usein alapihalta katselen ylös talolle päin. Talon välittömässä läheisyydessä ei kuitenkaan ole istutusalueita paitsi nyt uusin säleikköpuuaita. Sen alusen kanssa täytyykin nyt olla tarkkana jotta mätsää talon sävyyn.

  • Rakastan lukea puutarhureiden juttuja omasta puutarhatyylistään ja sen analysoinnista. Omaa puutarhaanikin kun katselen, niin mietiskelen, mikä näyttää olevan mulle tärkeää. Siis harrastan jälkeenpäin analysointia 😁. Etukäteen en jaksa paljoa suunnitella. Jälkianalysointi johtaa kyllä siihen, että paljon siirrän kasveja, koska katsellessa pukkaa uusia ideoita, miten olisikin kauniimpi. Kasvivalinnat menee paljon innostuskausien mukaan.
    Vaikka innostun puutarhaystävien sekä oman puutarhani puutarhatyylien mietteistä, niin en tiedä oikeista puutarhatyyleistä mitään 😁. En ole lukenut mitään oppeja gottagegarden- tai muistakaan tyyleistä. Ei ole kai oikein kiinnostanut. Enkä ole siis koskaan pyrkinyt mihinkään tyyliin, istutellut vain, miten milloinkin on huvittanut.
    Ja siis tämähän tarkoittaa sitä, että olen kiinnostunut puutarhurien puutarhakäsialasta, siitä miten he yksilöllisesti toteuttavat puutarhaansa riippumatta siitä yrittävätkö toteuttaa jotakin tyylisuuntaa vai ei. Puutarha on jonkinnäköinen peili puutarhuristaan ja se on mun mielestä todella mielenkiintoista.
    Kiitos jutusta. Oli niin kiinnostavaa saada kuulla, minkälaisia asioita kasvivalintojesi takana piilee.

      • Hih, joskus olenkin ajatellut, että edustan puutarhallani ihan uutta tyyliä, sottage gardenia😂

    • Jälkeen päin analysointia se itsellänikin paljolti on. Ihastun kasveihin ja annan usein kodin myös toisten hylkäämille kasveille (tunnistitkos suloisen utuisen mustaseljasi kuvissa?), joten etukäteen en paljonkaan suunnittele. Tai oikeastaan kyllä suunnittelen mutta ne eivät tuskin koskaan toteudu täysin sellaisinaan😊 Nytkin Kauhurinne on muuttunut havurinteestä kivikon kautta ruusutarhaksi😂 Voi hyvänen aika tätä touhuani!!
      Minua taas kiinnostaa hirmuisesti lueskella erilaisista puutarhatyyleistä ja siitä historiasta mitä niihin liittyy. Kun vaan löytäisin lisää kirjoja tuolta saralta. Nyt luen muuten parhaillaan Mari Mörön uusinta kirjaa Kukkasillaan🌼

      • Oliskin kiva saada sulta lukuvinkkejä. Jospa innostuisin. Kyllähän se varmaan avartaisi ja varmasti tuottaisi taas vielä ideoita.

        • Täytyisi vaikka syksymmällä tehdä ihan postaus kirjoista, hyvä vinkki👍

  • Talon väri on muuten joskus aika hallitseva osa puutarhaa, joten väkisinkin tulee mietittyä kasveja sen mukaan, miten sopivat talon kanssa yhteen. Meillä on puutarhassa talon lisäksi kaksi isompaa rakennusta ja pieni grillikatos ja kaikki ovat väriltään punaisia. Samoin naapureiden talot. Katsoipa melkein miltä suunnalta tahansa, niin aina on punaista vastassa. Minulla meni pitkään, että uskalsin istuttaa jotain muutakin kuin valkoisia tai keltaisia kasveja enkä edelleenkään laita esim. tummanpinkkejä tai punaisia kasveja seiniä vasten. Jotkut värit vain riitelevät liikaa ja toiset hukkuvat seinän väriin. Nyt kun istutusalueet ovat laajentuneet, niin on löytynyt paikkoja sellaisillekin väreille, jotka eivät sovi rakennuksiin. Joskus olen miettinyt, että mikähän mahtaa olla puutarhani tyyli. Olen päätynyt siihen tulokseen, että varmaan jotain cottage gardenia on havaittavissa, mutta lisäksi vaikutteita sieltä sun täältä. Kai se on sitten sitä sottage gardenia 😀

    • Kävisikös sinisen sävyt hyvin punaista vasten?! Valkoinen kyllä tosiaan varmaan ihan paras ja nousee edukseen punaista vasten kun muuten tuntuu vähän hukkuvan ainakin aurinkoisilla paikoilla.

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.