Kukkia kasvimaalla — onko se sopivaa?

kukkaisa-hyotytarha-mamasgarden
Ensimmäiset daaliat ja kosmokset ovat avautuneet hyötytarhan reunalla.

Vuosi vuodelta erilaisten kukkien määrä hyötytarhassani lisääntyy. Minulta uupuu kunnollinen penkki daalioilleni, joten nyt jo kahtena keväänä ne ovat kukkineet kauniisti hyötytarhan puolella. Täytyy myöntää, että koen siitä jonkin asteista ahdistusta, jota ei aina täysin lievitä edes kauniiden kasvien komea kukintakaan.

perunaa-kukkien-takana-mamasgarden
Daaliat ja kylvökukat täydessä loistossaan. Perunaa kuitenkin kaivetaan niiden takaa.

Daaliapenkin lisäksi minulta puuttuu paikka kylvökukille. Haluaisin kukkia niin paljon, että hennoisin kerätä niitä myös sisälle maljakkoon. Tarvitsisin siis myös erillisen cut flower-penkin 🙂 Olisivatko nämä uudet penkit ratkaisu tähän ongelmaan? Tuskinpa, sillä pian nekin täyttyisivät ja löytäisin itseni jälleen kaivamasta daalian juurakoita kasvimaan multiin. Ja tietysti ihania kylvökukkia löytyisi aina vain lisää ja lisää ja pian niistäkin pitäisi osa taas kylvää kasvimaalle.

unikot-mamasgarden

Ja jos en ole itse kylvämässä siemeniä niin luonto hoitaa sen puolestani. Jostakin ihmeestä hyötytarhaan ilmestyi viime vuonna ensimmäiset punaiset unikot ja vaikka yritin katkoa siemenpallukat hyvissä ajoin on näky tänä kesänä ollut tämä. En vain mitenkään hennonut keväällä kitkeä tai kattaa terhakoita unikon alkuja jotka puskivat valtavalla voimalla kasvimaan takaosan laajennukseen.

kehakukkaa-mamasgarden
ruiskukkia-mamasgarden

Ja koska takaosan toinen laajennusosa jo kasvoi kukkia niin oli helppo päätös kylvää kukkia myös toisen puolen laajennukseen. Niinpä minulla kasvaa nyt puolipallon muodossa unikoiden lisäksi myös ruis- ja kehäkukkaa. Ja kehäkukkaahan voi myös käyttää salaatteihin joten siemenpussit tyhjenivät sukkelasti ilman sen kummenpaa ahdistusta.

latva-artisokka-mamasgarden
Latva-artisokka – kukka vai kasvis?
salaattia-mamasgarden
Pavut, sipulit ja salaatit kukkien keskellä.

Mutta näin sadonkorjuukauden alkaessa herää joka vuosi pienoinen katumus vähäisten neliöiden järkevästä käyttämisestä. Vaikka kukkien väliin mahtui tänäkin vuonna myös syötävääkin, olisi sitä mahtunut paljon enemmän ilman kukkia.

Kasvaako tässä järkevän hyötytarhurin kylvämää tilliä ja syötäviä krassin kukkia?

Vaan yhtä nopeasti kuin ahdistus alkaa, se myös poistuu! Tosiasiassahan minä olen kuitenkin mahdottoman laiska hyödyntämään tuota vähäistäkin satoa mitä kasvaa kukkien keskellä. Erikoisemmat kasvikset tai yrtit jäisivät varmasti hyödyntämättä ja lopputulos olisi sama. Hyötytarha antaa minulle varmasti jatkossakin lähinnä esteettistä silmän ruokaa, järkevää hyötytarhuria minusta ei enää saa vaikka kuinka yrittäisin. Siispä päätänkin lopettaa yrittämisen ja antautua jatkossakin cosmosten vietäväksi.

cosmos-velouette-mamasgarden
Cosmos `Velouette` on kuin siveltimellä maalattu.
cosmoskukka-mamasgarden
Kosmosten rinnalla kasvaa kesämalvikki Lavatera trimestris `Mont Blanc`.

pyöreä tekstillä-blogin-loppuun

11 Comments

  • Ehdottomasti kukkia kasvimaalle. Minulla on auringonkukkia, unikoita ja kehäkukkaa. Määräänsä enempää ei kukaan syö joten näköaistille voi antaa omat eväät.

    • Kiitoksia vertaistuesta😊 Kukkaset saavat kukkelehtia katkossakin osana hyötistä💚

  • Upean runsasta silmänruokaa. Ilman muuta kukkia kasvimaalle ja jos tilaa jää, niin sinne sekaan tilliä ja porkkanaa. Minullakin on kehäkukkaa, pioniunikkoa, kosmoskukkaa, auringonkukkaa ja samettikukkia hyötykasvien kumppanina. Pienissä tiloissa ei hyötykasveja voi ylettömästi kasvattaa, joten annetaan kaikkien kukkien kukkia.

  • tottahan toki kukkia pitää olla kasvimaalla, osahan karkoittaa myös ei-toivottuja öttiäisiä;)
    tänään juuri leikkasin kuivumaan kehäkukkia, samalla nostettiin myös jo lakoontuneet sipulit kuivumaan. ruiskaunokit, kosmoskukat, kesäharso, krassit, tiikerikaunosilmät, keltasauniot kukkivat kilvan tillin ja auringonkukkien kanssa parhaillaan niin kasvimaalla kuin lavoissakin.

    • Oih, kesäharso kuulostaa ihanalle💚 Täytyy lisätä se kokeiltavien kylvökukkien listalleni👍

  • Voihan sitä kasvimaalla hyvin silmänruokaakin kasvattaa🌸🌸🌸. Todella kauniitahan ovat tällaiset kukkivat potagerit. Sitä vähemmän vihanneksia, mitä vähemmän niitä saa käytettyä.

    Asia on minusta tietenkin noin, vaikka itse toisin toiminkin. Meillähän ei ole yhtään kukkaa kasvimaalla, koska se ei ole potager, vaan ”tuotantopelto”, joka mahdollisimman pienessä tilassa tuottaa omavaraisuuden kasvisten suhteen koko vuodeksi. Meillä kyllä on ollut ylituotantoa sen jälkeen, kun lapset muuttivat pois kotoa, vaikka pienennetty kyllä on. Haluan, että kasvimaan hoito sujuu mahdollisimman helposti. Sen verran olen joskus kehäkukkaa ja samettikukkaa kokeillut ammoisina aikoina, että jäi se mielikuva, että hankaloittivat kattamista ja kitkemistä. Eivätkä tuholaisiinkaan auttaneet. Kuvittelen kuitenkin, että jos kukat ovat pääroolissa ja muutama vihannes piilossa siellä täällä, niin varmaan paljon paremmin auttavat tuholaisiin. Ei pääse vihannesten hajut niin esiin. Ja mitä pienempi kasvimaan pinta-ala on, sitä vähemmän on merkitystä kitkemisen helppoudella. Pienen alan kitkee mielikseen.

    Ihanat unikot!

    • Sinä oletkin upeasti onnistunut pitämään kukat ja vihannekset erillään, kadehdittavaa säntillisyyttä😊 Tuon kattamisen helpottamiseksi kylvinkin keväällä kukat riveihin joiden välit sain katettua ruohosilpulla. Unikot tosin ovat täysin villinä sekamelskana mutta kasvavat niin tiheässä ettei rikoille onneksi jäänyt tilaa😂

      • Kuitenkin ihailen perma-kulttuuria, jossa monivuotiset koristekasvit ja hyötykasvit ihan sekaisin ja lomittain. Samoin ihailen potagereja kylvökukkineen. Itselleni se kuitenkin tuntuisi jotenkin liian vaikealta, vähän samaan tapaan kuin monet askartelut. Kärsivällisyys ei siis tahdo riittää näpertelyyn tai yksityiskohtiin, pitää olla yksinkertaista ja simppeliä.

  • Tietenkin myös kukkia kasvimaalle:) Ja juuri niin paljon kuin itselle on sopivasti!

    • No sinäpä sen sanoit💚 Paljon, vähän tai ei ollenkaan, kukin tavallaan ja aina voi seuraavana keväänä tehdä toisin👍

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.