huhtikuu, 2019

Kirsikat aloittelee, viilentyneestä ilma-alasta huolimatta

by
Hurr, miten kylmää viime yönä olikaan. Vielä aamulla olivat kasvit matalana pakkasen puraisusta, niiailivat nöyrästi keväisen hallan edessä. Jokuset kylvökset näyttivät paleltuneen kasvihuoneessa mutta hyvä niin, sillä ihan liikaa olinkin taas innostunut siemenkylvöjä laittamaan. Ylempänä maan rajasta näyttivät kuitenkin kirsikan kukat selvinneen pelkällä säikähdyksellä ja joissakin kohdin oli jo kukkaset avautuneetkin. Tämän lyhyeen runkoon vartetut kuriilienkirsikan näin ensimmäisen kerran kukkivan ...lue lisää

Corydalis — kaunis kuin koru

by
Viime vuonna puutarhaystäväni Sirpa innostui Corydaliksista eli kiurunkannuksista ja niinhän siinä kävi, että tuo innostus tarttui minuunkin. Emme suunnitelmistamme huolimatta onnistuneet saamaan aikaiseksi yhteistä kimppatilausta mutta kun laitoin joka syksyistä sipulitilaustani Suleville, hupsahteli ostoskoriin myös joitakin kiurunkannuksen mukuloita. Vuosien saatossa olen hankkinut näitä ”kasvikoruja” myös taimivaihdoista ja kylvänyt siemenistäkin. Lisäksi lehtomaisella tontillamme ja lähiluonnossa kasvaa myös luonnonvaraista pystykiurunkannusta, C. solida ...lue lisää

Puuvartisen pensaan pistokaslisäystä – ilmaisia taimia pienellä vaivalla

by
Onpa ollut ihanaa viime päivinä puuhailla ulkona, lähes kesäisessä säässä. Eilisen kaivamisen vastapainona tänään oli vuorossa uusien kylvöjen lisäksi taimien koulintaa. Viime keväänä alkanut suunnittelu hyötytarhan uudistamiseksi on nyt hieman edistynyt. Eilen sain kaivettua alueen takaosaan uuden pyöreän muodon ja siihen olisi nyt tarkoitus sitten reunaan istuttaa matalana pidettävä aita taikinamarjasta, Ribes alpinum. Viime keväänä jo kyselin valmiita taimia mutta ...lue lisää
iirikset-kukkii-mamasgarden

Uusia lumikelloja ja vähän muutakin

by
Viikonloppu oli melkoista kevään huumaa ja päivät kuluivat lähes kokonaan ulkona puuhastellessa ja nauttiessa. Oli niin lämmintä, että tarkeni jopa makailla maassa. Kellarin päälle syksyllä levitetty tumma kuorikate oli rutikuivaa ja ihanan lämmin alusta, johon vetäisin pitkäkseni työn lomassa. Uusia ja vanhoja kasvikamuja putkahteli sieltä täältä ja esimerkiksi nuo kevätkurjenmiekat ` Katharine Hodgkin`, ilmestyivät kuin tyhjästä. Olin jo käynyt toteamassa, ...lue lisää