huhtikuu, 2018

Multausta ja lumikellofestareihin valmistautumista

by
Viikonloppu hurahti puutarhatouhuissa, kuinkas muutenkaan. Vielä perjantaina tehtävälistani oli pitkä mutta nyt on olo jo todella helpottunut sillä oikeastaan jäljellä on enää opastekylttien vieminen edellisenä iltana ja juhlajuoman sekoittaminen 🙂 Tilasin viikolla kauniin lasisen hana-astian ja aion tehdä siihen jonkin hyvän juomasekoituksen, alkoholittomana tietenkin ;D Samalla kun siivoilin paikkoja, kasailin jo erilaisia pöytätasoja festareita varten. Täytyy sanoa, että nyt tulivat ...lue lisää
uusimpia-tulokkaita-mamasgarden

Puutarha herää hiljalleen kevääseen

by
Tein heti aamusta pienen kierroksen puutarhassa ja tunsin viimeinkin suurta helpotusta. Olotilani ovat viime viikkoina vaihdelleet epätoivosta vielä suurempaan epätoivoon.  Mitä olisikaan lumikellofestivaalit ilman lumikelloja?! Nyt kuitenkin näyttäisi onneksi siltä, että puutarhan lumikellot nousevat sittenkin ja vielä niin, että ne olisivat jopa kauneimmillaan reilun viikon päästä <3 Tehtävälistani on yhtä pitkä kuin lasten joulun alla kirjoittamat mutta teen sen minkä ...lue lisää

Talventähtiä Lohjan museolla

by
Minulle jäi eilen aamulla hetki aikaa ennen töiden alkamista ja ehdin pyörähtää kaupunkimme kauniilla museon alueella. Linnut lauloivat, oikeastaan melkein huutivat aamulaulujaan. Ilmassa oli kevät. Vaikka kevät tulikin tänä vuonna myöhään, olin melko varma siitä, että talventähdet (Eranthis) olisivat kuitenkin jo nousseet. Olin jo useana keväänä käynyt ihailemassa niitä samalla alueella navetan edustalla. Kerran satuin paikalle yhtäaikaa kaupungin puutarhurin kanssa ...lue lisää
suloinen-kasvihuone-mamasgarden

Pikainen messuilu ja vierailu Ruissalossa

by
Koko edellisen illan ja vielä eilisen aamunkin pähkäilin vähän kahden vaiheilla. Lähteäkö Turkuun vai jäädä omaan puutarhaan mylläämään ja valmistelemaan lähestyviä lumikellofestareita.  Olin kuitenkin jo ehtinyt hehkuttaa lähtemistäni somessa joten matkaan päädyin lopulta lähtemään. Enkä olisi jaksanut äkkiseltään toista raskasta puutarhapäivääkään, sillä edellisenä päivänä huhkin paikoilleen usean neliön alan liuskekiveä.   Flörin osasto oli messujen parhaimmistoa. Kutsuva ja kauniisti stailattu, ...lue lisää

Syksyn ja talven ihanimmat puutarhakirjat

by
Voi sitä onnen päivää kun sain syksyllä käsiini Montyn uunituoreen puutarhakirjan Down to Earth. Olin odottanut sen ilmestymistä kuin kuuta nousevaa ja kirja osoittautui juuri niin hyväksi kuin olin odottanutkin. Taattua Montya hyvine neuvoineen ja vinkkeineen ja mukavan ymmärrettävällä englannin kielellä kirjoitettuna. Kirjan lopussa on myös käyty läpi vuoden jokainen kuukausi ja silloiset puutarhatyöt. Aika hyvin ne sopivat myös tänne ...lue lisää