Ihanan puutarhapäivän kuulumisia

syysvuokko2-mamasgarden

Viime yö oli kylmä ja aamu valkeni kuuraisena mutta niin ihanan aurinkoisena. Kulunut työviikko oli töissä melkoista hulabaloota ja kellariakin rakennettiin vielä työpäivieni jälkeen. Olin eilen ihan sippi. Hyvin nukutun yön jälkeen sain kuitenkin voimani takaisin ja olin aamulla täynnä energiaa. Heti aamukahvien jälkeen teimme työnjohtajan kanssa reissun rautakauppaan ja huomenna päästäänkin taas jatkamaan kellarin kanssa. Vuorossa lämpöeristys ja ilmanvaihtoputkien asentaminen. Jokseenkin viimeiset hommat ennen maatäyttöjä, jippii! Maatäyttöjen lisäksi pitäisi vielä tänä syksynä laittaa ainakin ulko-ovi, jotta kellaria voisi käyttää. Saa nähdä ehditäänkö ennen talven tuloa?!

Aamulla oli viimeinen hetki ikuistaa jäätyneet daaliat. Katkaisinkin jo vartensa iltapäivällä, sillä kuuran sulaessa kasvit muuttuivat lohduttoman näköisiksi. Varjon puolella kuura ei muuten sulanut koko päivänä, joten aika kylmä oli ilma koko päivän. Keväisiin pikku pakkasiin tottunut esikko ei ollut moksiskaan pienestä pakkasen puraisusta. Se on sulostuttanut toisella kukinnallaan uutta varjotarhan laajennusta koko syksyn. Nämä esikot ovat muuten ne Turun puutarhamessuilta kotiutuneet taimet. Siirsin ne jo hyvissä ajoin syksyllä sinkkisangoista penkkiin, jotta talvehtisivat varmimmin.

lumimarja-mamasgarden

Lumimarja `Mother of Pearl` teki jälleen vain muutamia marjoja. Ne ovat suloisen vaaleanpunaisia <3 Tämä pensaan kasvualusta on sille ehkäpä liian kuiva ja karu, sillä se on kasvanut tuskallisen hitaasti. Näiden olisi tarkoitus peittää rumat viemärikannet ja panospuhdistamon keskusyksikkö. Lieneekö koskaan täyttävät tehtäväänsä?!

Nyt jo kaksi talvea ulkoillut neidonhiuspuu kantaa kauniin keltaista ruskaa. Lehtensä ovat hetken kuin kultaa. Suurin osa lehdistä kuitenkin varisi maahan kun käärin puun äsken suojaverkon sisälle. Sainkin tänään laitettua kaikki suojaverkot niin kasvien kuin lammikonkin ympärille. Lasten laskumäki suuntautuu lammikon suuntaan joten asennan verkon niin kauan kuin meillä vielä lasketaan mäkeä.

Sain myös nostettua kaikki vesikasviruukut lammikosta ja kaivoin ne viime talven tapaan kasvimaalle talvehtimaan. Jotenkin kummassa ruukkujen määrä oli sitten viime talvesta kasvanut 🙂 Laitan taas ruukkujen päälle kaistaleen selfoamia, jonka avulla ainakin viime talven ruukut pärjäsivät hengissä kevääseen. Jatkossa ajattelin säilyttää vesikasviruukut sitten kellarissa. Ja ensi kesänä olisi viimein aikomus saada lammikon etureuna valmiiksi ja siihen voisi yrittää tehdä joillekin kestävimmille vesikasveille istutusaluetta, missä voisivat talvehtia niillä sijoillaan. Ihanaa suunnitella jo ensi kevättä!

Kuinka jaksankaan odottaa kevättä sillä näyttäisi siltä, että magnolia `Vanha Rouva` aikoo poksauttaa maailmaan ensimmäisen kukkansa!  Tuo silmu on selvästi isompi kuin muut tähän asti siinä olleet silmut, joten se kenties pitää sisällään pienen ihmeen <3  Kumpa vain talvi olisi suosiollinen ja tuo silmu selviäisi kevääseen.

Loppuun vielä pari kuvaa postauksen aloittaneesta syysvuokosta (Anemone tomentosa `Robustissima`). Voiko olla suloisempaa kasvia, en voi muuta kuin ylistää tätä kaunotarta kerta toisensa jälkeen. Talven kiristäessä otettaan vuokko sulostuttaa puutarhaa aina vaan.  Kun terälehdet ovat varisseet niin sen pyöreät  kukkapohjukset jäävät kauniiksi talventörröttäjiksi talviseen puutarhaan <3

Huomiseksikin on luvattu hyvää keliä ainakin tänne eteläiseen osaan maatamme, joten toivotankin ihanaa aurinkoista sunnuntaita kaikille lukijoilleni! Vielä voi nauttia puutarhassa puuhastelusta, talvi ei ole ihan vielä täällä.

 

 

 

 

12 Comments

  • Ihania kuura kuvia <3 Kevättä odotellessa 😉 Mukavaa viikonlopun jatkoa Sinulle 🙂

    • Kiitos💚 Niin kevääseen on enää nelisen kuukautta, sillä eikös se maaliskuu jo maata näytä😊

  • Minäkin ostin magnolian, ehkä melkoisen hullu yritys näille leveysasteille…
    Täytyy varmaan kietoa se pakkashuopaan talven tullessa.

    • Minullakin oli alussa hallaharso magnolian ympärillä ja joka syksy laitan puiden lehtiä n. 50 cm myyräverkon sisälle. Lehtikerros suojaa hyvin pinnallista juuristoa. Saman lehtitempun teen myös neidonhiuspuulle💚 Toivottavasti puusi selviää👍

  • Aivan ihana tunnelma ja kuvat! Ja kiitos muistutuksesta, verkot tosiaan pitäisi virittää. Hankitalistalleni lisäsin syysvuokon, on niin kaunis.

    • Kiitos💚 Onneksi puolen viikon maissa lauhtuu niin sitten ehtii ja tarkenee taas tehdä vielä vaikka mitä!

  • Kuurakuvat, kuten sumukuvatkin ovat kuvista kauneimpia. Ihanan herkkiä otoksia!

  • Ihana syksyn huipennus 🙂 Varsinkin viimeinen kuva on koskettava valoineen kaikkineen.

    • Kaiholla näitä kuvia nyt itsekin katselen. Painava lumi kaatoi alleen kaiken, katkoi puiden oksia ja nuo syysvuokkojen pompulatkaan eivät tänä vuonna saaneet jäädä talventörröttäjiksi☹️ Ainut lohtu on ensi viikolle luvattu lauhtuminen, jospa sitten päästäisiin vielä kellariakin tekemään.

  • Kauniita kuvia syysvuokosta. Sain vaihdosta oman muutama vuosi sitten ja en tarpeeksi harkinnut, mihin sen istutin, kun luulin sen olevan arka ja kuvittelin, että ei pysy ehkä edes hengissä. No sehän lähti leviämään kuin elanto. Tykkään leviävistä ja tilaa ottavista kasveista, mutta tuosta paikasta jouduin sen sitten kaivamaan pois. Ensin se joutui vain pois tieltä aivan liian kuivaan paikkaan, missä se sitten kitui yhden kesän. Nyt se on siirrettynä varastopenkkiin ja odottaa sitä, että tulee vielä joskus uutta istutusaluetta, jossa se saa vallata suuren alueen. Oon hieman kääntynyt ajattelemaan, että myöhäiset perennat ovat perennoista aivan parhaita. Lehdistö on hyvässä kunnossa koko kesän ja sitten kukkivat, ei mitään rumia vaiheita.

    • Minunkin on tullut panostettua lähi vuosina paljon niihin ensimmäisiin ja viimeisiin kukkijoihin. Toisaalta myös hyönteisille mieluisat kasvit ovat olleet lisäyksen alla. Nyt olen hurjan innostunut pionien luonnonlajeista, sillä ne kelpaavat pörriäisille ja kukkivat myös metsäpuutarhan puolella. Aina tulee uusia innostuksen kohteita💚

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.