Vierailu Flörin taimistolla

Viimeinen lomaviikko alkoi olla jo puolivälissä ja olin koko lomani aikana käynyt vain yhdellä taimistolla, joten oli jo korkea aika päästä vähän viherhumputtelemaan. Jo huhti- toukokuun vaihteessa piti lähteä vierailulle Turun suunnalle mm. kasvitieteelliseen Ruissaloon yhdessä hyötyläisten kanssa mutta silloin matkasuunnitelmat kuivahtivat ja reissu jäi tekemättä. Niin mukavaa kuin se olisikin porukalla reissata, tulin jälleen kerran todenneeksi sen, miten vaikeaa on saada usean ihmisen kalentereihin aikaa samalle päivälle :( Joten eikun vakioporukka eli lapset autoon ja menoksi :)

flor-mamasgarden

Olin jo keväisestä messuyhteistyöstä asti halunnut käydä katsastamassa entisen Kauppilan uudistetun ilmeen ja nyt viimein sain nähdä Flörin uuden stailin.

[columns_row width=”half”]
[column][/column]
[column][/column]
[/columns_row]

Keväisen uudistuksen yhteydessä oli tarhan julkisivua vasten laitettu upeita istutuksia, jotka sopivat hienosti yhteen mustan seinän kanssa ja kasvit oli myös nimetty hauskoilla kastelukannu-nimitikuilla. Valitettavasti kuvat eivät kyllä tee oikeutta istutuksille, sillä suorassa auringon paisteessa kuvaaminen oli yhtä tuskaa.

taimia-mamasgarden

Sisätiloissa sama tumma teema jatkui mutta aika pian suuntasin kohti ulkotarhaa ja aloin vimmatusti käymään läpi taimitarjontaa :) Paljon taimia oli nostettu tuollaisille pöydille, joiden avulla taimien hoito ja niiden katselu helpottuvat kummasti. Oli ihanaa kun ei tarvinnut kulkea nenä maassa, vaan sai kurkistella tarjontaa selkä suorana! Ja löytyihän sieltä kotiin viemisiä, vaikka mitä ihanaa <3 Joukkossa oli jo jonkin verran tarjouskasvejakin, jotka olivat vielä oikein hyvässä kunnossa. Myös vesikasvitarjonta oli mielestäni hyvä ja löysin mm. pitkään etsimäni sarjarimmen! Sainkin muuten jo viikonloppuna istutettua nuo uudet vesikasvit lammikkoon, sillä viiltelin ”vesikasvikorit” mattopuukolla ihan tavallisista muoviruukuista :) Saa nähdä miten toimivat?!

[columns_row width=”third”]
[column][/column]
[column][/column]
[column][/column]
[/columns_row]

Tarjonnan joukossa oli myös joitakin erikoisuuksia kuten tuo liljakanukka `China Girl` (Cornus cousa). 

Myös upeita syyskukkijoita oli saapunut mutta niiden hinnat olivat niin kovia, että minulta jäivät vähemmälle huomiolle. Toki taimet olivat varmasti hintansa väärtejä, hienossa kunnossa ja upeassa kukassa niillä olisi taikonut hetkessä kesän aikana rupsahtamaan päässeen istutusalueen paraati kuntoon.

[columns_row width=”half”]
[column][/column]
[column][/column]
[/columns_row]

Kun taimitarjonta oli katsastettu ehdin vielä tutustua ulkomyymälän istutusalueeseen, joka koostui kahdesta osaasta. Etualan lavatarha oli toteutettu tyyliin sopivilla mustilla istutuslaatikoilla, jotka oli nostettu alueen nimen mukaisesti lavojen päälle. Aloin itsekin miettimään tuota mahdollisuutta omien laatikoitteni kanssa jotka vielä odottavat loppusijoitustaan. Noin koholla laatikot varmasti kestäisivät pitempään hyvinä mutta toisaalta maakosketuksen puute lisäisi kastelun tarvetta melkoisesti. En tiedä, ehkäpä lopulta vain uusinkin omilla lavoillani jo hapertuneen talvivauvalani reunukset enkä toteutakaan keväistä messusuunnitelmaani?! Suunnitelmat muuttuvat ja muhivat matkan varrella, saa nähdä mikä onkaan loputulema ja milloin ehdin sen toteuttamaan :)

Lavatarhan takana avautui pieni kukkula jolla oli jo vanhempi istutus erilaisia perennoja, puita ja pensaita. Voi miten rehevänä tuo etualan saniainen kasvaakaan!! Täytyisi varmasti siirtää omani hieman aurinkoisempaan paikkaa, sillä kuusen helmoissa se ei ole kasvattanut kuin muutaman lehden :(

[columns_row width=”third”]
[column][/column]
[column][/column]
[column][/column]
[/columns_row]

Mäen istuksissa oli ihania kasveja ja paviljongin valtavan ruusun innoittamani kävin vielä lopuksi nappaamassa yhden ruusun ostoskärryyni. Tummakukkainen omajuurinen `Merveille`:n taimi <3

Tänään onkin täydellinen päivä istuttaa uusi ruusu puutarhaani. Lähdenkin tästä heti seuraavaksi lapiohommiin koneelta venymästä ;) Ihanaa kesän jatkoa kaikille, elokuu on vielä hieno kesäinen kuukausi ja vaikka mitä vielä kasvaa ja kukkii puutarhassa <3

  1. Taimistokäynnit ovat kyllä kesän ihania herkkuhetkiä!
    Minä olen nauttinut niistä useita kertoja tänä vuonna;)

    • Voi kun vielä pääsisi kiertelemään alennuksissa tekemässä löytöjä! Tai saisi aikaiseksi retken Vakka-taimeen. No sen voisi kyllä toteuttaa sitten vaikka ensi kesän lomillakin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt