elokuu, 2017

Syksyn tuntua ilmassa

by
Heräsin tänään aikaisin aamulla ja kävin kuvaamassa kosteassa mutta aurinkoisessa puutarhassa. Hortensiat kiinnittivät huomioni ja niiden kauneus huumasi minut. Ajan taju katosi ja kun tulin sisälle oli riisipuuro hautunut varsin kuivaksi 🙂 Onni on kerroskattilat joissa ruoka ei kuitenkaan pala pohjaan 😉 Mutta takaisin aamun kuningattariin. Mustilanhortensiat varastavat joka syksy näyttämön alapihallamme. En ole vielä koskaan leikannut niitä mitenkään, rapsin ...lue lisää

Hyötytarhan huumaa

by
Hyötytarhan seutu on ollut tänä vuonna kauneimpia alueita puutarhassamme. Vaikka kesä ei ollutkaan kovin lämmin, on kasvu ollut vauhtiin päästyään erittäin rehevää ja kaunista. Jossakin määrin oikeastaan oikein harmittaa kun käsillä on sadonkorjuun aika sillä se tarkoittaa sitä, että pian kasvimaan kauneus katoaa. Toisaalta kasvimaan antimet antavat kuitenkin meille iloa vielä pitkään, sillä satoa riittää varmasti myös säilöttäväksi. Tummapalkoinen pensaspapu ...lue lisää

Maakellariprojektin kuulumisia

by
Maakellarin teko on edennyt pienin askelin kohti päätöstään, jonne on kuitenkin vielä matkaa. Vaikka kummallakaan ei ole ollut enää lomia, ollaan kuitenkin saatu raivattua sen verran aikaa normaalin arjen keskelle, että on aina kerros silloin tällöin päästy muuraamaan. Ensimmäistä tiiltä mallattiin lomallani 18.7 ja siitä homma lähti hissukseen etenemään. nyt on korkeutta kahdenksan kerrosta ja on aloitettu väli- ja tuplaetuseinien ...lue lisää
sisatilat-mamasgarden

Vierailu Flörin taimistolla

by
Viimeinen lomaviikko alkoi olla jo puolivälissä ja olin koko lomani aikana käynyt vain yhdellä taimistolla, joten oli jo korkea aika päästä vähän viherhumputtelemaan. Jo huhti- toukokuun vaihteessa piti lähteä vierailulle Turun suunnalle mm. kasvitieteelliseen Ruissaloon yhdessä hyötyläisten kanssa mutta silloin matkasuunnitelmat kuivahtivat ja reissu jäi tekemättä. Niin mukavaa kuin se olisikin porukalla reissata, tulin jälleen kerran todenneeksi sen, miten vaikeaa ...lue lisää
varjotarhassa-mamasgarden

Lomalla ja sen jälkeen

by
Arki jyllää jälleen lähes täysillä, sillä työt alkoivat ja ihana lähtemisen vapaus on ohi. Vaikka suurin osa lomasta menikin työn touhussa, ehdittiin myös vähän reissatakin. Kamerassa on reilut 300 kuvaa Turun turneeltamme, jolloin vierailimme Ruissalon kasvitieteellisessä ja Flörin puutarhamyymälässä. Ihana aurinkoinen päivä, jota muistelen varmasti vielä pitkin syksyä ja talven tuiskuja. Reissulta kotiutui hurjasti uusia kasveja, jotka vielä odottavat istuttamistaan, ...lue lisää