Olen jo vuosia seuraillut kylätiemme varrella erään talon puutarhaa ja varsinkin talon vieressä kasvavaa merkillisen hienoa puuta. Tänä aamuna se idea sitten iski tajuntaani. Miksenpä vain rohkeasti menisi tuon talon ovelle esittäytymään ja pyytämään lupaa käydä ihailemassa tuota puuta lähempää.

japaninmagnolia-mamasgarden

Lupa heltisi ja kuvaamisen lisäksi sain viettää erittäin mukavan juttutuokion itse talon puutarhurin kanssa. Jutustellessa ja puutarhaa kierrellessä aika kului kuin siivillä ja tuntui, että olisimme tunteneet puutarhurin kanssa jo ennestään. Täysin vieraita oltiin kuitenkin toisillemme ja vain yhteinen innostus puutarhanhoitoon ja kasveihin yhdisti meitä. Tämä sama tunne toistuu kerta toisensa jälkeen kun tutustun uusiin puutarhaihmisiin. Vihreä yhdistää ja antaa puheenaiheita kuin itsestään. Vihervinkit vaihtuvat ja molemmin puolin saadaan uutta innostusta ja inspiraatiota. Ei voi kuin taas jälleen kerran todeta, miten ihana harrastus tämä puutarhanhoito voikaan olla <3

[columns_row width=”half”]
[column]lähikuva-magnoliankukka-mamasgarden[/column]
[column]magnolian-kukintaa-mamasgarden[/column]
[/columns_row]

Japaninmagnolian lajikenimi oli unohtunut mutta Magnolia kobus tämä todennäköisesti on. Sitä lisätään suomessa rekisteröimättömillä lajikenimillä `Vanha rouva` ja `Mustila`, joten todennäköisesti tämä Viherlassilasta aikoinaan ostettu puu saattaa hyvinkin olla peräisin Mustilan arboretumissa kasvavasta vanhasta rouvasta. Nettiä vähän selaillessani törmäsin myös tarhamagnolia `Merrill`:iin, joka myös muistuttaa tätä puuta. Tarhamagnolioiden toinen vanhemmista onkin japaninmagnolia, mutta koska kylätien magnolia on puutarhurin kertoman mukaan ollut hyvin talvenkestävä viittaisi se vahvasti siihen, että kyseessä olisi Magnolia kobus eikä risteymä. Hm, tätähän pitäisikin kysyä itse Juha Ujulalta, maamme johtavalta magnolia asiantuntijalta!!

Voisiko olla mitään ihanampaa kuin istua tuossa penkillä ja ihastella kaunista puuta. Kunpa oma magnolianikin vielä joskus kukkisi.

 

[columns_row width=”half”]
[column][/column]
[column][/column]
[/columns_row]

Puutarha oli myös kokonaisuudessaan todella kaunis ja kaikesta näki, että sitä on rakennettu ja hoidettu suurella innolla. Rakenteilla oli suuri alue, joka oli reunustettu turveharkoilla Kyllä nyt täytyy itsekin tänä kesänä päästä jatkamaan omaa kesken jäänyttä harkkomuuria. Harmi vain kun harkot ovat niin arvokkaita mutta on ne niin kauniita ja niistä on helppo rakentaa!

Tämän aamuisen kokemukseni myötä en voi muuta kuin rohkaista teitä hyvät lukijani. Menkää ja tutustukaa toisiinne. Käykää rohkeasti ihailemienne puutarhojen omistajien juttusille, saatte mitä todennäköisimmin mukavan puutarhakierroksen ja juttuhetken lisäksi, myös paljon hyviä vinkkejä matkaanne <3

  1. Kauniissa puutarhassa olit vierailulla. Se on niin totta: puheenaiheet ei lopu, jos yhteisenä kiinnostuksena on puutarha. Mikä magnolia itselläsi on?

    • Minulla on juuri se Mustilan vanha rouva Nyt sen emo kukkisikin siellä Mustilassa parhaillaan, kunpa senkin joskus vielä saisi nähdä.

  2. Upea magnolia, teen listaa kaikista pensaista ja puista joita haluaisin pihaamme koristamaan, ja tuo magnolia taisi päästä juuri listalle :). Pitäisi tosiaan rohkeasti vaan mennä juttelemaan kiintoisan puutarhan nähdessään, yleensä puutarhaihmiset puhuvat samaa kieltä.

    • Tuollaiset listat on ihan parhautta On niin ihanaa suunnitella ja haaveilla kaikista suloisista kasveista. Sitten ne vaan joskus tulevat vastaan taimistolla ja ne on ihan pakko ostaa omaksi

  3. Minä näin teinkin viime syksynä, kun halusin tutustua tarkemmin naapurimme pihaan. Lupa heltisi nopeasti ja sekä isäntä että emäntä innolla esittelivät pihaansa!

    • Kyllä suurin osa tarhureista haluaa esitellä kättensä töitä! Joskus voi käydä niinkin ettei meinaa päästä lopulta lähtemään kun juttua riittäisi ja riittäisi

  4. Onpa upea magnolia! Sillä täytyy jo olla ikää, kun se on noin suuri.

    • Se oli vasta viiden vuoden paikkeilla! Minäkin luulin vanhemmaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt