toukokuu, 2017

Vaihteeksi kuvakimara puutarhan puolelta

by
Vaikka tämä kevät onkin ollut kiireinen olen silti pitänyt kiinni siitä, että kierrän puutarhan ainakin kerran päivässä! Joskus sattuu mukaan myös kamera ja tulee otettua muutama kuvakin. Tässäpä kooste kierroksiltani muutaman viikon ajalta. Osa kuvien kukkasista on jo lakastunut mutta pitkään kukkivia ovat ainakin trilliumit. Ne jaksavat kukkia viikko toisensa jälkeen <3 Tässä suloinen vuokkoängelmä (Isopyrum thalictroides). Kukkansa kuin valkovuokolla ...lue lisää
maakellarin-perustusten-muottilaatikko-mamaasgarden

Maakellarin perustukset

by
Oi onnea! Kellariprojekti pyörähti tällä viikolla oikein toden teolla käyntiin ja saatiin tehtyä juuri sen verran kuin olin toivonutkin. Ei olisi lomaviikkoni voinut paljon parempan saumaan sattua, sillä ilmatkin olivat todella suosiolliset. Pisaraakaan ei satanut ja aurinko porotti niin, että viimeisinä päivinä oli ihan pakko pitää pitkähihaista pooloa päällä. Ennen kuin päästiin katkaisemaan yhtään lankkua, piti kellarin paikka tasoittaa huolellisesti. ...lue lisää

Marketanpuiston markkinoilla ja blogitapaamisessa

by
Hih, artikkelikuvakin on otettu ihan vinosti yhdellä kädellä:) Kuva kertoo kuitenkin lauantain mukavista tunnelmista niin paljon, että valitsin sen tähän postaukseen ihan ensimmäiseksi. Iloinen markkinameininki odotti minua heti saavuttuani Marketanpuistoon. Olin varannut pari tuntia markkinoiden kiertelyyn ennen jo perinteeksi muodostunutta blogitapaamista. Pari tuntia hujahti kuin siivillä ja tapasin monia ihania ihmisiä <3 Minulle läheinen yhdistys löytyi markkina-alueen takarivistä ja Katjan ...lue lisää
mehilaisvahaa-ympin-paalle-mamasgarden

Pölli hommia

by
Sieniympit saapuivat eilen ja heti tänään oli muutama tunti aikaa naputella tapit pölleihin. Kirjoitin sieniviljelystä jo aiemmin keväällä ja minun oli tarkoitus käydä myös Iso-orvokkiniityn sieniviljelytalkoissa mutta niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, etten tokeentunut Karjalohjalle asti. Siispä vedin tämän tapituksen ihan omilla netistä hankituilla tiedoilla ja taidoilla. Katsotaan miten käy, puhdas kokeiluhan tämä vain on, enkä harmistu vaikkei satoa näistä ...lue lisää
maakellarin-paikka-mamasgarden

Kellariin liittyviä teknisiä juttuja

by
Kellarin optimaalinen sijainti ja salaojitus Kun kellarirakennukselle on löydetty paras mahdollinen paikka tontilta, on ensimmäisenä mietittävä paikan kosteusolosuhteita. Pohjoisen puoleinen rinne on ilmansuunnallisesti paras, mutta jos alue on samalla kovinkin kosteaa lutakkoa, voi kellarin rakentamisen siihen unohtaa. Oma kellarin paikkamme tulee lähes pohjoisrinteeseen, vaikkakin sen vasen kylki jää ikävästi melko aurinkoiseen jä lämpimään paikkaan. Liikaa lämmön nousua yritämme estää hyvällä ...lue lisää
japaninmagnolia2-mamasgarden

Kylätien kaunotar

by
Olen jo vuosia seuraillut kylätiemme varrella erään talon puutarhaa ja varsinkin talon vieressä kasvavaa merkillisen hienoa puuta. Tänä aamuna se idea sitten iski tajuntaani. Miksenpä vain rohkeasti menisi tuon talon ovelle esittäytymään ja pyytämään lupaa käydä ihailemassa tuota puuta lähempää. Lupa heltisi ja kuvaamisen lisäksi sain viettää erittäin mukavan juttutuokion itse talon puutarhurin kanssa. Jutustellessa ja puutarhaa kierrellessä aika kului ...lue lisää
jouluruusu-mamasgarden

Toukokuun ensimmäisiä päiviä

by
Oi onnea nyt eletään viherturaajan vuoden herkullisimpia aikoja! Viime päivien lämpimät ja aurinkoiset ilmat ovat saaneet puutarhan kasvit kiirehtimään kasvuaan. Toivottavasti ensi viikolle povattu viilentyminen ei saa uusia kasvinosia paleltumaan, vaan vain hieman hidastaa tätä kasvun kohinaa. Minun puolestani nyt saakin hidastella, joten viileämmät ajat eivät ole huono asia ollenkaan. Tiedä sitten tarvitsisiko enää räntää kuitenkaan alkaa räpsimään 🙁 Puutarhassa ...lue lisää