Lumikellojen keväinen tanssi

Kevät tekee tuloaan ja kukkasia löytyy puutarhasta joka päivä enemmän <3 Viime öiden viileys on oikeastaan vain tervetullutta, sillä se  pidentää keväisten sipulikukkien kukinta aikaa. Lunta ei onneksi ainakaan tänne etelään tullut, joten yön jälkeen aurinko sulattaa pian maan ja lämmittää mukavasti tarhurin kohmeisia sormia.

Galanthus `Dionysus` on suloisen pönäkkä kerrottu lajike.

Tässä vuosien myötä on Mamman puutarhaan kertynyt lumikelloja jo useita erilaisia lajikkeita. Tänä vuonna on uusia nousussa ainakin seitsemää erilaista. Niistä ainakin kolme on vielä avautumassa mutta onneksi kuitenkin jo hyvässä nousussa.

Tähtilumikello G. elwesii on aikaisin puutarhani lumikelloista.

Ensimmäisenä aikaisin keväällä, monesti jo lumen ja jään läpi nousee tanakka tähtilumikello. Kasvi on rakenteeltaan selvästi rotevampi ja täysin avautunut kukkansakin todella iso verrattuna vaikkapa tavalliseen puistolumikelloon. Minulla kasvaa näitä kahdessa paikassa ja tänä keväänä luulin jo menettäneeni näiden sipuleita tätä yhtä lukuunottamatta. Vaan onneksi huoleni oli turha sillä nyt näyttäisi siltä, että loput sipulit nousevat sittenkin tämän ainokaisen seuraksi. Mielenkiintoista olisi tietää mikä niitä sipuleita oikein tänä keväänä viivytti?! Liekö myyrä kuljettanut niitä syvmmälle? Sama viivästymä on tänä vuonna vaivannut aikaisia `Katharine Hodgkin` iiriksiä. Vaikka ´George` jo mahtailee täydessä kukassa, ovat Katharinat vasta ihan piipoilla?! No mutta luonto on ihmeellinen, eikä kaikkia sen kiemuroita pysty koskaan täysin selittämään!

[columns_row width=”half”]
[column]

Galanthus `S. Arnott` on yksi tämän kevään uusista lumikelloistani.

[/column]
[column]

G. `Jacquenetta`

[/column]
[/columns_row]

Puistolumikello G. nivalis

Tavallinen puistolumikello leviää parhaiten kasvupaikallaan ja muutaman sipulin rypäs on nopeasti kasvanut pieneksi tuppaaksi. Lumikellojen leviämistä voikin hyvin vielä avittaa jakamalla tuppaita aina muutamien vuosien välein. Nämä yksinkertaiset lisääntyvät myös siemenestä, kun taas erikoisemmat kerrotut vain sivusipuleista jakaantumalla.

G. nivalis `Viridapice`

`Viridapice` lajikkeen isompien terälehtien kärjissä on häivähdys keltaista. Erilaisia lajeja ja varsinkin jalosteita on lumikelloista lukematon määrä ja niiden väliset erot voivat olla erittäin pieniä. Eroja on joskus hyvin vaikea huomata ja äkkiseltään kaikki näyttävätkin hyvin samanlaisilta. Kasvit kun lisäksi kasvavat ympäri puutarhaa, ei niitä voi vertailla veirekkäinkään. Onneksi on valokuvat, joiden perusteella erotkin näkee paremmin.

 

[columns_row width=”half”]
[column][/column]
[column][/column]
[/columns_row]

Loppuun vielä kuvapari puutarhan muista kukkijoista. Syklaamin kukkia ei ole tullut kahta enempää eikä toisesta syklaamin mukulasta näy jälkeäkään. Toivottavasti sekin kuitenkin vain kärsisi tuosta jo aiemmin kuvailemastani viivästymästä. Olisin onnellinen jo vaikkapa vain muutamasta lehdestä <3 Virvaliljat tykittävät nyt täysillä. Olen niin onnellinen kun tämä näyttäisi meillä viihtyvän ja nyt tätä nousee kahdesta muustakin penkistä.  Kun istutin sipuleita toissa syksynä, kukki ensimmäisenä keväänä virvaliljat vain kahdessa kohdin. Kolmas oli hiljaa aina tähän kevääseen asti. Sipulit voivat joskus yllättää tarhurin, nousevat ylös vielä vuosienkin päästä istuttamisestaan.

Vaan nyt hiljennyt viettämään pääsiäistä ja sitten ensi viikolla lammikon kimppuun :) Maltan tuskin odottaa <3

 

  1. Liikuttavan näköisiä nuo lumikellot. Odotan mielenkiinnolla lammikko-postaustasi. Rakastan lammikoita!

  2. Voi kun sulla on mukavan monta erilaista lumikelloa!
    Mistä olet niitä löytänyt?

    • Suurin osa on hankittu Sulev Savisaarelta sekä taimivaihdoista. Suomesta näitä harvoin olen myymälöistä löytänyt

  3. Lumikellot ovat ihania!!!!! Niiden kukintaa olen odottanut jo monta vuotta, toivottavasti tänä keväänä pääsen näkemään edes yhden kukan omalla pihallani… Sinulla on upeita ja erilaisia lumikelloja, tykkään!

    • Lumikellot antavat tosiaan odotuttaa itseään. Viitisen vuotta menee ennen kuin istutukset alkavat tuuheutumaan.

  4. Lumikellot on sieviä, mutta niin kovin pieniä. Kameran linssin takaa niiden kauneus oikeastaan tulee paremmin esiin, hienoja nuo kuvat! Meillä ei näy aavistustakaan lumikelloista… 15 cm hanki päällä edelleen.

    • Kylmää on täälläkin ollut, mutta lumet kuitenkin jo sulaneet kasoja myöten. Talvesta muistuttaa kuitenkin lammikon pinnan ohut jääkerros.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt