Kevään merkkejä ilmassa ja maassa

Voi tätä auringon kirkkautta ja valon voimaa, se on joka kevät niin ihanan ihmeellistä <3 Pitkän pimeyden jälkeen lisääntyvä valo tulee todella tarpeeseen.

huurteinen-saniainen-mamasgarden

Pieniä ihmeitä alkaa paljastumaan sulavan lumen alta. Tulin juuri lenkiltä ja meidän kylätiellä oli jo niin ihanan kuraisia kohtia :) Sääennusteessa tosin povataan ensi viikolle sateita, jotka tulevat osin lumena ja puolen viikon maissa laskee lämpötilakin hetkeksi ihan kunnolla pakkaselle. Vaan eipä haittaa, sillä tämän paivän paisteella jaksaa hyvin pienet pakkaset ja lumisateet <3

varjohiippa-kahvinporokate-mamasgarden

Levittelin taas viikolla jo ties kuinka monennen säkillisen kahvinporoja puutarhaan. Kerroinkin jo jossain aiemmassa postauksessa, että huollan meillä töissä kahviautomaattia, jonka porot olen kantanut kotiin jo usean kuukauden ajalta :) Kevätauringon paisteessa tumma porokate edistää myös lumien sulamista! Mikäpäs sen mukavampaa, kuin päästä lumista mahdollisimman nopeasti eroon sitten viimeistään kun kovat pakkaset ovat ohi. Lumien sulamista voi edistää myös levittämällä hangelle puun tuhka.

[columns_row width=”half”]
[column]

kotikolo-mamasgarden
Kenen kotikolo mahtaa olla tuolla kannon alla? Kun ei vaan olisi vesimyyrä joka herkuttelee varjotarhan istutuksilla :(

[/column]
[column]

saniainen-lumessa-mamasgarden
Miten ihmeessä nämä pienet ihmeet ovat selvinneetkin talven pakkasista täysin vihreinä?

[/column]
[/columns_row]

Päivän yllätyksen tarjosi haisujouluruusuni

Suurin ihme jonka tänään löysin oli haisujouluruusujen pullistuneet kukkanuput! Olen saanut nuo kasvit ystävältä pikkuruisina siementaimina ja kasvatellut niitä tuossa varjotarhan muhevassa mullassa jo vuosia. Viime talvena jänis pääsi tekemään tuhojaan ja luulin jo menettäneeni taimet. Vaan kuinkas kävikään, ne intoutuivat viime kesänä kasvamaan oikein kunnolla, eikä loppukesästä jäniksen tuhoista ollut enää mitään jälkiä näkyvissä. Jo syksyllä kasvien yläosassa saattoi huomata pientä pullistumista, mutta nyt niissä vasta erottuivat nuo nuput ihan selvästi! Kumpa nämä vielä selviäisivät paleltumatta ensi viikon pakkasista ja saisin nähdä ensimmäisen kukinnan tänä keväänä. Jo viikkoja sitten toin kasan hallaharsoa haisujen suojaksi ja sitä ennen suojasin näitä kasalla talvensuojaturvetta. Joten kaikkeni olen tehnyt näiden hyvinvoinnin eteen, nyt en voi muuta kuin odottaa ja katsoa kuinka näiden kanssa lopulta käy.

haisujouluruusu-mamasgarden

 

haisujouluruusu-suojaus-mamasgarden
Viime talven jänistuhoista oppineena suojasin syksyllä haisujouluruusuni (Helleborus foeditius) verkolla. Pakkasta torjuin talvensuojaturpeen ja hallaharson avulla.

 

perennasuoja-mamasgarden
Puutarhan erikoisin suojaus on tämä lasten jääkiekkomaali, jolla varjelen rehevää harjaneilikka kasvustoa, joka viime keväänä hävisi peurojen suihin.

Talvisaikaan eläintuhot eivät ole ainoa uhka kasveille, muista myös ikivihreiden varjostaminen!

 

havujensuojaus-mamasgarden

suojaus-kevätahavalta-mamasgarden

Levittelin jo eilen vanhoja perunasäkkejä muutamien vastaistutetujen havukasvien ylle. Vielä jäi yksi rhodo suojaamatta, täytyy huomenna saksia havuja joulukuusestamme sen suojaksi.

lumetonpaikka-mamasgarden

Loppuun vielä kaikille vihervinkki :) Nyt on hyvä aika kiertää puutarhassa ja silmäillä alueita, joista lumi sulaa ensimmäisenä. Näihin kohtiin kannattaa sitten syksyllä istuttaa aikaisia pikkusipulikukkia! Tähän Marjamäkea vartioivan katajan helmoihin aion itse laittaa ainakin lumikelloa ja talventähteä. Pälvipaikoista kannattaa tehdä itselleen muistiinpanot, sillä syksyllä tuskin enää muistaa keväisiä suunnitelmiaan.

Ihanaa hiihtolomaa kaikille sitä viettäville ja nautitaan kaikki näistä keväisistä päivistä <3

  1. Kiitos maalivinkistä, taidan kiikuttaa meidän maalin rodojen päälle jotta saan ne varjostettua. Kunnon puutarhuri hyödyntää lastenkin tavarat :)
    Kahvinporot ovat kuulemma loistavaa lannoitetta happaman maan kasveille.

    • Hih, maali oli tosiaan mulla jo viime talvena toisaalla yksien havujen päällä joita myös kauriit nappailivat. Joskus olen hädässä käyttänyt myös lasten pulkkia ja isoja foamliukureita, mutta sitten ne aina jotenkin ”mystisesti” häviävät kasvien päältä kun mäenlaskukelit yllättää :)
      Meillä on perusmaa ilmeisen kalkkipitoista, joten olen aika rennolla kädellä nyt laittanut noita poroja vähän joka puolelle. Aluksi kuitenkin kiersin huolella kaikki tontin happaman maan kasvit, mustikat, rhodon ja havut. Säkillisen laitoin myös tuplppaanipuun juurelle, sillä luin jostain että sekin pitää happamammasta maasta.

  2. Eikö olekin tosiaan ollut ihania nämä viime päivien kirkkaat päivät! Luvassa taas vähän suttuisempia kelejä ja jopa kovaa pakkasta yöllä viikon puolivälissä! Minä jo muutama päivä sitten suojasin omat pihapensaat verkoilla.

    • Totta, tänään sataa sitten vettä! Kyllä hirvittää tuo puolen viikon maihin povattu pakkanen kun taas vesi seisoo ja sitten jäätyy äkisti :( Kovaa kohtelua on tullut kasveille jälleen tänäkin talvena.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt