Tässäpä teille jo perinteiseksi muodostunut puutarhakirja katsaukseni. Sain tänä jouluna itseltäni lahjaksi nuo kaksi englanninkielistä opusta. Suuren ihastukseni Monty Donin kirjan Gardening at Longmeadow ja minulle ennestään tuntemattoman Freda Coxin A Gardener`s Guide to Snowdrops. Kolmannen kirjan sain hieman joulun jälkeen, mutta lasken sen silti lahjakirjojen joukkoon ;) Nyt minulla on viimeinkin tuo Ella Rädyn Viljelykasvien nimistö, josta on helppo tarkistaa kasvien oikeat nimet vaikkapa postauksia kirjoitellessa.

Montin ohjeilla punajuurien kasvattaminen onnistuu helposti.
Montyn ohjeilla punajuurien kasvattaminen onnistuu helposti.

Montyn kirjaa olen ehtinyt lukea maaliskuulle asti. Kirja onkin käytännöllisesti jaettu kuukausien mukaisiin lukuihin ja niissä käsitellään juuri meneillään olevan kuukauden töitä ja kauneutta. Ensin olikin tarkoitus, että lukisin aina kuukauden kerrallaan, mutta nyt olen tosiaan jo kuukauden etuajassa. Ei vain millään malttanut lopettaa kun alkuun pääsin. Kirjan englanti on helppolukuista ja kauniit kuvat tukevat tekstiä, tehden siitä myös esteettisen nautinnon! Ja kukapa voisi vastustaa Montyn charmia, joka välittyy hänestä otetuista kuvista niin ihanasti <3

puutarhakirja5

Tätä Fredan kirjaa olen ehtinyt vasta selailla. Kirja sisältää tarkkojakin kuvauksia lumikelloista, niiden kasvatuksesta ja lisäämisestä. Ompa mukana myös yksi kokonainen lukunsa galanthofiileistä, joista osa on jo siirtynyt katselemaan taivaallisia lumikellomättäitä. Kirjan kuvitus on myös kaunis ja mikäpä onkaan parempaa ajanvietettä näin talvella, kuin uppoutua unelmiinsa oman pihan lumikellojen kukinnasta. Olenkin kerännyt jo vuosia myös itse erilaisia lumikelloja ja niitä alkaa olemaan jo pienen kokoelman verran. Täältä ihanan keväisestä postauksestani voit nähdä muutamia kokoelmani helmiä <3 Ajatelkaas, enää muutama kuukausi ja lumikellot alkavat nousemaan toden teolla. Ennen näiden pakkasten alkua en malttanut kuitenkaan olla tapani mukaan vähän tonkimatta kukkapenkkejä ja löysinkin niistä jo ihan pikkuruisia lumikellojen piippoja. Vain niiden pienet versojen kärjet näkyivät mustasta mullasta ja hetken niitä ihailtuani, peittelin ne hellästi takaisin lehtien alle <3

[columns_row width=”half”]
[column]

Freda Coxin kirjassa on isoja värikuvia erilaisista lumikelloista.
Freda Coxin kirjassa on isoja värikuvia erilaisista lumikelloista.

[/column]
[column]

Kaunis koko sivun kuva Montyn plantaasilta Longmeadowista.
Kaunis koko sivun kuva Montyn plantaasilta Longmeadowista.

[/column]
[/columns_row]

 

Ella Rädyn Viljelykasvien nimistö.
Ella Rädyn Viljelykasvien nimistö.

Mukavaa vastapainoa noille kahdelle ensimmäiselle kirjalle tarjoilee puolestaan tämä Ella Rädyn Viljelykasvien nimistö. Raskas tietokirja joka ei ole tarkoitettukaan kevyeksi iltalukemiseksi, vaan kirja toimii nimistönä sisältäen noin 9000 Suomessa viljeltävän tai tänne tuotavan kasvin tieteelliset nimet, sekä niiden suomen- ja ruotsinkieliset vastineet. Kirjan johdannossa annetaan myös ohjeet tieteellisten nimien kirjoittamiseen. Kirjasta tulen toivottavasti saamaan apua postausten laatimiseen, sillä tavoitteenani on laittaa postauksiini ainakin yksi kasvikuva täydellisellä nimellään varustettuna. Todellisuudessa haluaisin tietenkin laittaa kaikkien mainitsemieni kasvien nimet täydellisesti, mutta valitettavasti siihen ei minulla ole ollut aikaa. Mikäli kuitenkin joskus kaipaat jonkin täällä blogissani näkemäsi kasvin nimeä, niin kysyhän siitä ihmeessä tuolla kommenteissa, jonne voin sen sinulle jälkeen päin kirjata.

  1. Olen heikkona puutarhakirjoihin ja heti sait minut kyllä suuriin houkutuksiin.
    Monty on yksi lempparipuutarhurini ja rakastan lumikelloja. En uskalla edes avata mitään nettikirjakauppaa, etten välittömästi tilaa noita kahta kirjaa. Harkitsen ainakin yön yli. :)
    Tuo Viherkasvien nimistö on minulle tärkeä työväline ihan päivittäin. Se on myös oiva apu, jos matkustaa ulkomaille kasviostoksille tai puutarhamatkoille. Sieltä voi helposti tarkistaa, mikä kasvi tai ainakin kasvisuku onkaan kyseessä, vaikkei yhteistä kieltä olisikaan.

    • Hih, sehän tässä blogien lukemisessa on se ”vaarallinen” puoli, että rahan menoa on monesti tiedossa. Ihastuu uusiin kasveihin ja vaikkapa näihin puutarhakirjoihin! Välillä on vaan oltava kovana ja siirrettävä ostamista vaikkapa omien synttäreiden tai kuten minä teen niin joulun seutuun. Itse ne omat lahjat kannattaa ostaa, tulee varmimmin mieleisiä ;)

  2. Ihanat kirjat, niitä tulee katseltua varmaan sadat kerrat. Mulla on nyt Montyn ja Carolyn katselukausi menossa. Joka päivä ainakin yksi Monty telkasta kunpa saisin heidän valtavan intonsa tarttumaan itseenikin. Jokainen kasvi, olkoon miten leviävä ja kaatuileva rikkaruoho tahansa on hihkumisen ja ylistämisen arvoinen. Yhdessä jaksossa carol suorastaan pomppi ilmaan jostain kasvista kertoessaan. Ovat idolejani

    • Kyllä noita puutarhaguruja niin mielellään katselee! Heistä oikein huokuu se valtava innostus ja se myös tarttuu katselijaan. Yritin eilen netistä selvittää milloin starttaa uusi kausi, mutta tarkkaa päivää en löytänyt. Edellisinä vuosina kausi on alkanut vaihtelevasti maaliskuun aikana.
      Ihanaa muuten kun tulit käymään tänne uudelle puolelle <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Lähetä kommentti

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Tilaa Kotipuutarha-lehti

Tutustumistarjous 4 lehteä 25 €
Tilaa nyt