Kuulumisia

Arum elongatum

Ompas edellisestä postauksesta hurahtanut jo pitkä aika! Tähän aikaan vuodesta aika kiitää monin verroin nopeampaa vauhtia ja aina vain tuntuu löytyvän tärkeämpääkin tekemistä, kuin koneen äärellä istuminen. Nyt olen kuitenkin tullut siihen pisteeseen, että olen mielestäni ansainnut ainakin tämän yhden illan lorvimisen koneella:) Sain nimittäin eilen kesän jättiprojektini likipitäen ainakin puoleen väliin valmiiksi. Terassin puitteet ja kaiteet on nyt rapsutettu, hiottu ja pesty!! Ja sain viimein tilattua puusepältä myös takaterassilta uupuneet pylvään hatut. Enää homeenestoaineen levitys, osaan kaiteita pohjamaali ja vihon viimeisenä sitten kaikkien osien maalaus. Huoh, toivottavaa olisi, että tämän operaation jälkeen kaiteet pysyisivät siistinä hieman pidempään kuin edellisen maalauksen jälkeen. Tällä kertaa mennään kokonaan alusta loppuun Uulan tuotteilla, ei enää maalimyyjän suosittelemaa muovimaalia kiitos! Muovi irtoili paikoitellen suurina limpareina:( Vaikka ovathan nuo kaiteet toki melkoisen säärasituksen alaisia, kun pellolta painaa tuulen kanssa vettä ja lunta. Vaan silti pitäisi minusta maalin kestää kuitenkin muutamaa vuotta pidempään.

No mutta sitten siihen tärkeimpään, eli puutarha kuulumisiin. Ihanainen Nuppulan taimivaihtokin oli ja meni. Mukaan tarttui taas takakontin täydeltä uusia upeita taimia ja sipuleita. Erityisen onnellinen olen erikoisista lumikellojen sipuleista, joita hamstrasin useita erilaisia. Sipulit olivat tuoreita, lähes juuri maasta nostettuja ja laitoinkin ne heti kotona pikaisesti maahan 3. varjotarhan penkkiin. Lähes kaikki tähän mennessä hamstratut kasvit sainkin multiin jo ennen suuria sateita (no meillä tuli n. reilut 50 mm), vain lammikon ympärille tarkoittamani kasvit odottelevat vielä kasvarin vieressä varjossa. Ja tätä vauhtia jos lammikko edistyy, niin saavatkin vielä odotella melkoisen tovin:( Lammikko on aina vain lähes puolillaan vettä, jota olen pumppaillut pois pitkin kesää. Noinkohan tuo kuivuu kokonaan ollenkaan kun nytkin parhaillaan vettä ripeksii. Onneksi kesälomaani on vielä kolmisen viikkoa aikaa, joten vallankin jos kelit tästä vaikka nyt kuivuisivat, niin ehkä on toivoa saada kumi paikoilleen vielä tämän vuoden puolella:) En ole kyllä vielä edes tilannut kumia, odottelen josko tulisivat sitten loppu kesällä taas tarjoukseen. Ennen kumin laittoa on kuitenkin vielä hurjasti lapiotyötä ja vaikka mitä työvaiheita edessä.

Postauksen aloituskuvissa näette muuten melkoisen haisulin 😉 Tänä vuonna kerkisin kuvata tuon varjotarhan takaosissa viihtyvät, jokseenkin eksoottisen näköisen kasvin (Arum elongatum), ja voi mikä lemu siitä lähtikään kuvan ottamisen aikoihin. Lieneekö tuoksunsa muistuttaisi jotakin raadon tai muun vastaavan hajua, yöks. Onneksi haju ei leviä kuitenkaan kovinkaan kauakasi, eikä sitä tunne edes nurmikon puolelta kasveja ihaillessaan. Kuvausta varten oli kuitenkin pakko hiippailla metsän puolelle lähietäisyydelle:)

Nämä tötteröt puolestaa koreilevat vain ylväällä ulkomuodollaan, eivätkä onneksi tuoksahda millekkään. Ylemmässä kuvassa on Sulevilta tilattu Arisaema amurense, jonka alkuperä on Tallinan kasvitieteellisestä puutarhasta. Alemmassa sama kasvi Vakka-Taimesta. Hienoinen väriero on kasveissa huomattavissa, vaikka saman nimisiä ovatkin.
Tässä kuva uusimmasta kärsäkallastani, Arisaema ciliatum. Tämäkin on onneksi jo päässyt kasvupaikalleen, mutta jostakin syystä se on jäänyt minulta istutuksen jälkeen kuvaamatta. Siellä se kyllä vielä eilen ainakin kukki täyttä päätä, nämä ovat kolmilehtien tapaan hyvin pitkäaikaisia kukkijoita. Ensimmäisen kuvan haisuli taas vuorostaan kukkii kauniisti vain muutaman päivän ajan, sen vuoksi se jäi minulta viime vuonna kokonaan ikuistamattakin.
Geranium phaeum Lavender Pinwheel

Loppuun vielä kuva viimeisimmästä kurjenpolvi hankinnastani. Lieneekö tämäkin kasvisuku kohta saa Mamman pauloihinsa, pahasti merkit viittaavat siihen suuntaan 😀
Kuvia olisi koneella paljon, paljon, paljon.. Taidampa kuitenkin nyt pätkäistä tämän postauksen tähän ja jatkaa myöhemmin. Harmittaa vain kun postaukset tulevat minulta niin myöhässä, että kasvien kukinta-aika ei välttämättä aina täsmää postauksen päiväyksen kanssa. Näillä paukuilla kuitenkin mennään ja postauksia tippuu harvaksiin varmasti myös tulevaisuudessa.

Tässä vielä linkki uusimpaan Gardener`s Worldin jaksoon <3 Sadepäivän sattuessa tämän ohjelman kaikki muutkin jaksot ovat niin kivaa katsottavaa. Mutta nyt toivottelen leppoisia kesäkuun viimeisiä päiviä, keskikesän huumaa, sitä tämä aika on täynnänsä!!

8 Comments

  • Kevääseen ja kesään sisältyy niin paljon ulkopuuhia ettei sitä ehdi sisällä istua koneen ääressä. Postaukset voivat olla kesällä sitten lyhyempiä versioita eikä läheskään aina ehdi kertoa läheskään kaikista tapahtumista oikea-aikaisesti.
    Meilläkin pitäisi maalata. Huomenna jos ei sada, maalataan leikkimökkiä pikkutyttöjen kanssa.
    Kärsäkalloja minäkin nyt olen ekaa kertaa hankkinut, mutta eivät ole vielä maassa.
    Niin kauniin värinen tuo uusin kurjenpolvesi.

  • Kuten Irene tuossa totesi, kesän aikana on niin paljon tekemistä, että väkisinkinkin on jostain muusta tingittävä. Ehtiihän sitä talvella istua koneella postaamassa. Kylminä talvipäivinä kesän kukista saa iloa ja voimaa seuraavaa kesää varten.
    Jännää, miten sitä innostuu aina uusista kasveista ja niitä haluaa kerätä erilaisia. Kurjenpolviakin löytyy runsaasti, joten sinulla on vilkkaat ajat edessä.

  • Kyllä se on niin että nyt on aika touhuta ulkona jos vaan suinkin ehtii ja kelit sallii..
    Kurjenpolvet ovat ihania ja viihtyvät täällä meilläkin kivisellä mäellä.

  • Ihania herkkuja, myös tuo raadontuoksuinen herkku 😀
    Vau mikä urakka! Oikea pellavaöljymaali myös suojaa puuta, eli on paljon parempi ulkona oleville puuosille kuin alkydiöljymaalit ym. muovisekoitteet.

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.