Foihan Fritillaria

Tässäpä pikainen katsaus, puutarhassa tällä hetkellä kukkiviin ja ihastuttaviin kasveihin. Kuten jo osa lukijoista varmasti tietää, olen viime vuosien aikana hurahtanut pikarililjoihin<3 Kuin tietysti niin moneen muuhunkin kasvisukuun:) Viime syksynä sitten koitti tilaisuus kasvattaa pikarililjakokoelmaani ja tilasin Sulev Savisaarelta viisi uutta ihanuutta Tammelan multiin upotettavaksi. Tässä niistä nyt ensimmäinen kukassa. Hän on Fritillaria crassifolia subsp. kurdica. Matalassa varressa kukkii niin mahtipontinen ja samalla herkkä kaunotar, vajoan näiden uusien tulokkaiden myötä entistä syvemmälle pikarililjojen pauloihin<3

Tässä viehkoilee nyt toista kevättään F. michailovskyi, joka tuli onnellisena yllätyksenä tavallisten kirjopikarililjojen pussissa. Viime vuonna se kukki usealla kukalla, toivotavasti jaksaisi tulla jatkossakin ilahduttamaan edes näin yhden kukan voimin.

Tässä toista kevättään tavalliset kirjopikarililjat, ne eivät onneksi näyttäisi ainakaan taantumisen merkkejä!

Näitä assyyrianpikarililjoja (F. uva-vulpis) tuli viime syksynä istutettua vielä lisää ja näyttäisi, että tässä vähän aurinkoisemmassa katajanaluspenkissä viihtyisivät ehkä paremmin, kuin metsän reunassa. Toivottavasti näistäkin saa iloa vielä vuosia eteenpäin.

Tässä vielä nuput tiukasti supussa yksi Sulevilta tilatuista. Hän on F. ruthenica. Korkean varren päässä huojuvat muhkuraiset nuput ovat jo yksistään kauniita. Laitan tähän linkin löytämääni kuvaan. Katsokaa ja ihastukaa 🙂

Tässä nousemassa kaksi arvoitusta! En sitten yhtään muista, että olisin tähän penkkiin yhtään pikarililjaa syksyllä laittanut, mutta kovin nämä pikarililjoilta vain vaikuttaa. Odottelen kukkien aukeamista, jospa sitten tunnistaisin nämäkin.

Loppuun vielä kuvia muista kuin pikarililjoista:) Tässä kauniisti lehtiään availee lännenpagodikanukka Cornus alternifolia, jonka kaunis kerroksellinen kasvutapa on jo pienestäkin taimesta havaittavissa.

Punakolmilehti sen kun kasvattaa kaunista kukkaansa<3

Tässä iloinen yllättäjä! Viime vuonna Vakka-Taimesta ostettu yksi vartinen kasvi pukkaa jo toista vartta ja ensimmäistä kukan alkuakin näkyvissä! Tämä on sinikämmen, Glaucidium palmatum.

Tässä vanhoja tuttuja! Kylmänkukka on aina niin suloinen ja voi noita varjohiipan kukkanuppuja! Uskompa, että hiipat ovat seuraava hurahdukseni ;D Yksi jo kasvarissa odotelee istuttamistaan.

Tähänkin ihastuin ihan mielettömästi. Kielokki, miten kauniin keltainen on värinsä<3 Hentoinen vaalean keltainen sopii hyvin, pian kukintansa päättävien valkovuokkojen valkoiseen.

Helmililjat antavat nyt tällä hetkellä parastaan. Puutarhasta löytyy näitäkin jo ainakin kolmea erilaista:) Tämän nimestä ei ole varmuutta, ostin sen viime vuonna Nuppulan taimivaihdosta. Se on ehkäpä Muscari `Valerie finnis`.

Kukapa enää kohta katselee rumia kaivonkansia, kun niiden edessä kasvaa hurmaavia tulppaaneja (Tulipa sylvestris) ;D  Vielä kun pensaat vähän tuosta kasvavat, niin hyvä tulee! Kaikki ale pensaat ovat vahvasti hengissä ja kasvussa, eniten odotan vaaleanpunaisten lumimarjapensaiden kasvua<3

Loppuun vielä tämän hetken komein kukinto! Keltakoiranhampaat (`Pagoda`) antavat parastaan.

Tänään taitaa olla tiedossa sadepäivä, mutta huomenna pitäisi auringon taas paistaa. Kohta lähdetään lasten kanssa Marketanpuiston markkinoille, sadetakit vain niskaan ja menoksi:) Mukavaa viikonloppua kaikille!

14 Comments

  • Voi apua, kun oli taas vaarallinen postaus tälläiselle kasvihörhölle! Kaikkia ihanuuksia, katsoin linkinkin ja ihastuin tietysti 🙂

  • Ihania pikkuisia. Himoan tuota sinikämmentä kovasti! Pikarililjat ovat vielä kohtuuhintaisiakin, se on niissä extramukavaa. Mekin oltiin Marketanpuistossa pikaisesti!

  • No olikohan se nyt sulla kun oli se valkoinen tarhakylmänkukka blogissasi?! Vastaava tummanpunainen tarttui tänään mukaan marketanpuistosta 😉 Kyllä maailma on pullollaan suloisia kasveja <3 Ostin myös edullisia pikkuruisia sinivaleunikon taimia, vaaleanpunaisia tietysti! ja vaikka mitä muutakin 😉

  • Huomasin äsken, että joku on vähän maistellut joidenkin fritillarioiden terälehtiä 🙁 Liljakukkoja en ole nähnyt, vaikka joka päivä käyn tarkistamassa tilanteen. Toivottavasti hurmurini kestävät kaikki hyökkäykset!

  • Mietinkin siellä kävellessäni, että mahdetaanko köpötellä tietämättämme kohdakkain! Mukavat oli markkinat ja onneksi ilma olikin suosiollinen, vaikka toisin ennustettiin.
    Tuon sinikämmeneni kukka onkin jotenkin viallinen, eikä taida vielä tänä vuonna olla kovin kuvauksellinen. Ehkä hyväkin, ettei ekana vuonnaan laita energiaa kukintaan.

  • Musta tuntuu, että varjohiippaihastusta on ilmassa itse kullakin 😉 Tuo koiranhammas on tosi kaunis, alan nyt vasta pikku hiljaa sille lämmetä. Oliko kiva päivä Marketanpuistossa? Mitä shoppailit?

  • Olen ollut varjohiippojen fanittaja jo vuosia, mutta täytyy myöntää, että nuo pikarililjat ovat myös hauskan näköisiä.
    Pagodikukan kasvutapaa olen ihastellut jo jonkin aikaa, mutta en ole vielä törmännyt kasvotusten yhdenkään kanssa. Ihana ilmestys!

  • Varjohiipat vain ovat niin kauniita<3 Ainakin tarhavarjohiippani on kaunis lähes vuoden ympäri!
    Keltakoiranhammas on todella viehättävä, vaikka itsekin vieläkin hieman karsastan keltaisia kasveja. Tällä hetkellä olen kuitenkin aivan ihastunut vaaleankeltaisiin ja odotteleepa siellä kasvarin kulmalla Mustion Linnan kullerokin istuttamistaan. Keltaiset vain jotenkin tunkeutuvat puutarhaani ;D
    Marketanpuistossa oli mukavaa ja hankintoja esittelin juuri uusimmassa postauksessani. Sinäkin olit löytänyt Uudestakaupungista varsinaisia herkkukasveja!!

  • Bongasin keltakoiran hammasta ainakin Lohjan museon puutarhasta, sieltä huvimajan ympäriltä.( Toki olisit tervetullut katselemaan sitä myös tänne meille:)). Olin nimittäin jo perjantaina menossa sinne puutarhaseuran kasvivaihtoon. Vähän etuajassa, sehän on vasta tämän viikon torstaina. Oletko tulossa sinne?

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.