Kuka on pudotellut ulos tippaleipiä? ;)

Mukavaa vapunpäivää kaikille! Aloitin juuri aamuni iisolla munkkirinkilällä, lasten vielä nukkuessa huoneissaan. Arjen pieniä, hienoja hetkiä:)
Tällaiset ”tippaleivät” löysin viikolla pihalta! Kauniita korvasieniähän nämä oikeasti taitavat olla. Parempi kun ei kukaan tippaleipinä näitä söisi, kovasti vaativat ainakin ryöppäystä, ennen ihmisravinnoksi kelpaamista. Itse en näitä missään nimessä aio syödä, ihailen vain heidän kauneuttaan ja toivon, että saattelevat itiönsä maahan, nousten joku toinen kevät uudelleen<3

Tässä kevään yllättäjä! Vuosia sitten istutettu, jo kuolleeksi julistettu balkaninvuokko koki ylösnousemuksen! Laitoin näitä jo viime syksynä lisää tuonne kolmen kiven penkkiin. Luulin, että tuo edellinen paikka olisi ollut liian kuiva ja paahteinen kesäisin. Nyt vain taisi kuitenkin olla tälle kasville jotenkin hyvin suotuisat olosuhteet, sillä myös Saila Saaripalstalta on raportoinut vastaavaa!

H. orientalis, `Anastasia`

Tässä uusia balkaninvuokkoja, kera viehkojen sinttien<3 Oikein kuulen niiden jo keskenään kuiskivan ja toivovan edes yhden lämpöisen päivän avautuakseen. Aika koleaa ja sateista tässä onkin taas ollut viime päivinä ja nytkin näyttäisi aurinko paistavan, mutta pilviverhon takaa. Vaan eihän se tarhuria pidättele, paljon on hommia mielessä.

Tässä yksi joka kutkuttaa tekemättömyydellään, täytyy vain ensin rahdata ne loput takkapuut:( Vaan eipä tässä voivotella, vaan nautitaan jokaisesta ulkona vietetystä hetkestä<3

tähtitupllaani `Persian Pearl`

Ja jokaisesta täydellisestä uudesta nupusta<3

Tämä karvaisia marjoja kasvattava karviaismarjapensas on kasvanut tässä kiven vieressä ties kuinka kauan. Se on keväisin aina niin ihanan aikaisin lehdessä. Missään muualla lähimetsissä en ole tätä nähnyt, jotenkin vain olen aina ”tiennyt”, että joku ihminen on tämä tähän joskus saattanut kasvamaan, odottamaan meitä ja tätä taloa. Vieressä kohoaa myös tontin alkuperäinen ”kirsikkametsä” ja villiintyneet syreenipensaat<3

Tässä vielä toinen yleiskuva alapihalta. Kylläpä näyttää onnettomalta:)

Tuolla kuvan penkissä kuitenkin heräilee monenmoista kaunotarta<3 Kylläpä tämän keltakoiranhampaan lehdet voivatkin sitten olla kauniskuvioiset!!

Näiden pitäisi olla molempien samaa kolmilehteä, lieneekö kuitenkaan? Lehtien väriroiskeet ovat toisella paljon tummemmat!

Onhan siellä penkissä yksi kukkiva kukkakin:) Pallovuokkokylvökseni on muuten itänyt varmaan 100%:sti!! Myös syysesikko ja nystyesikko ovat itäneet. Vielä odottelen kovasti tähkäesikon itämistä! Ihanaa, saan ehkä sittenkin taas uusia esikon taimia syksyllä istutettavaksi puutarhaan.

Kaikissa uusissa pikarililjoissa näyttäisi olevan elämää, jipii! Nimisäleet ovat lennelleet mikä mihinkin ja koitan arvella niiden paikkoja, sitä mukaan kun kasvit ehkä joskus kukkivat:) Takavasemmalla valkovuokon lehden vieressä puskee voimakkaita tummia ja vuokkomaisia lehtiä, mitä kummaa? En yhtään muista istuttaneeni tähän mitään tuollaista?! Monta päivää mietin ja mietin kunnes ainakin luulen muistavani! Mielessä on hailakka kuva siitä miten pitelen posliinivuokon tainta kädessäni, syksyisellä taimialekirroksella paikallisessa Taimiteutarissa. Olisiko se mitenkään voinutkin lähteä mukaani ja päätyä tuohon kasvamaan?! Ensimmäinen posliinivuokkoni kasvaa ihan toisaalla katsuran alla ja se on aina kesän edetessä vähän kärsinyt kuivuudesta. Olen kyllä ollut aikeissa kokeilla sitä jonnekin muualle, mutten ole uskaltanut lähteä sitä siirtämäänkään. Voisi hyvinkin olla, että tuo kyseinen vuokkonen olisi silloin jotenkin, kuin itsestään,  pompsahtanut ostoskoriini;D

Vakka-Taimesta viime keväänä hankittu punakolmilehti (T. erectum) on terhakkaasti elossa:) Ainakin kahta kyseisen paikan taimea vielä kovasti odottelen herääväksi, toivottavasti eivät ole kuolleet:(

Tästä vuokosta en ole oikein vieläkään päässyt selvyyteen, odottelen lehtiänsä. Mielessäni pyörii myös ajatus olisiko voinut pussin taimet mennä sittenkin Sulevilla sekaisin, sillä toisaalla missä odottelen yhden valkovuokon alkuja, työntääkin sinivuokon tupasta. Sulevilla tai Mammalla, katsotaan sitten kunhan vähän kasvu vielä etenee, löydänkö toisen valkokukkaisen sinivuokon ihan toisesta penkistä. On tämä jännää, suorastaan salapoliisimaista hommaa:)

Tässä kuvia hurjasti viihtyvästä kevätlinnunsilmästä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten hyvin kasvi voi viihtyessään levitä. Tämä olisi tavoitteena kaikkien pihaan tuotujen kasvien suhteen. Niille pitäisi jo alunalkaenkin järjestää, niiden alkuperäisen kasvupaikan kaltainen kasvuympäristö! Ja pitää mielessä, ettei yrittäisikään kasvatella sellaisia kasveja, joille ei pysty tarjoamaan niiden vaatimia kasvuolosuhteita. Tämän ajatelman kun aina taimimyymälässä saisi pidettyä kirkkaana mielessään;DD

Ylemmän kuvan oja päättyy tänne poikittaiselle ojalle. Tuosta kiven takaa olin suunnitellut tuota ojaa vähän levennettävän, jotta saisin lisää tilaa kostean paikan kasveille. Olen kyllä tullut jo hieman toisiin ajatuksiin, enkä ole enää ollenkaan varma haluanko sittenkään rikottavan tuota kohtaa. Se on jo niin kauniisti sammaloitunut ja vuokkojen peittämä<3 Paikka on kesäisin kuitenkin niin varjoinen, että aurinkoa vaativat kasvit kuten kurjenmiekat ja rentukat, eivät siellä kuitenkaan viihtyisi. Ja tuo takaalalla näkyvä valtava koivu pitäisi sitten vielä kaataa ja ja… Tänä keväänä ei millään enää jaksaisi kaataa yhtään ylimääräistä puuta… Pakko on lisäksi joitakin projekteja nyt unohtaa:( Jos ei kokonaan haudata, niin siirtää kuitenkin hamaan tulevaisuuteen!
Tuohon kivien taakse suunnittelen muuten istutavani kilpiangervoa. Siellä kasvaa jo pieni taimi liuskavaleanervoa, joten suuria lehtiä sinne olisi tulevaisuudessa tulossa!

No nyt onkin jo tupa täynnä wabbuhulinoitsijoita, serpentiinit vain lentää ja palloja pompotellaan:) Aika aamiaisen ja sitten kaikki mars ulos hillumaan, kukin tavallaan;) Mukavaa Viikonloppua kaikille!

Avainsanat

26 Comments

  • Ihanaa, kaikkea ihanaa siellä, ihana postaus! Elämä on tosiaankin jännittävää, jos on syksyllä istuttanut jotakin uutta ja sitten keväällä arpoo, mitä mistäkin nousee.
    Ihanalta kuulostaa suurilehtiset kasvit, minusta on hyvä ajatus istuttaa vuokkojen jälkeen nousevia suurilehtisiä: valeangervon ja kilpiangervon lisäksi kilpirikkoakin, ja jättäisi ojan muodon rauhaan. On se meinaan aika iso projekti sitten sitä laajentaa noin pitkältä matkalta!
    Olen siinä uskossa, että joidenkin kolmilehtien lehdissä esiintyy aika paljonkin värivaihtelua, kukissakin voi olla vähän eri sävyjä.
    Hei, tosiaankin, kuolleeksi jukistetun balkaninvuokon vierestä nousee jo toinen kuolleeksi julistettu! Mun pitäisi katsoa blogista, koska ne on viimeksi kukkineet, ei ainakaan kahteen vuoteen!! Enkä edes lehtiä ole nähnyt, vaikka olen yrittänyt etsiä viime vuosina.
    Tosi hyvä ohjenuora tuo, että tarjoaa parhaat olosuhteet, joskus vaan on vähän vaikeaa taimistolla, kun ei oikein tiedä tai muista, millaisissa olosuhteissa mikäkin viihtyy. Siksi tulee haksahdettua. Ei toki muuten 😉
    Nam, korvasienet on superherkkua!

  • Oi valtava miten paljon ihanuuksia puutarhastasi löytyykään. Nuo koiranhampaat ovat niin ihastuttavia ja pikarililjat =)

  • Kiitos! Kun oikein läheltä tarkastelee ja polvilleen heittäytyy, niin karun näköiseltä pihaltakin saattaa löytyä kauniita pieniä kasveja<3
    Vaan olisi se jo aika saada niitä isompiakin linjoja vedeltyä, rakenteita ja aidanteita ja suurempia kasveja yleensäkin. Vähän tihrustamiseksi tämä nyt on mennyt, vaan kun perennat ja sipulikasvit ovat veineet sydämmeni mennessään<3

  • Voi kun kiva, että pidit postauksesta! Minusta on alkanut tuntua, että postaukseni toistavat itse itseään:) Odottelen jo malttamattomana kevään tapahtumia ja taimienvaihtoja, saisi blogikirjoituksiinkin kuvia jostakin muualta kuin omilta kulmilta. Tässä kuussa pitäisi alkaa tapahtumaan, monta juttua on jo kalenterissa ja äsken laitoin kyselyn Vakka-taimeenkin, missä tapahtumissa aikovat tänä vuonna vierailla;)
    Hiljaa hyvä tulee ja toisaan aina kannattaa noita innolla suunniteltuja projektejaan hieman tuumailla;) Koivu kumminkin imisi tuosta kohdasta kaiken veden joten ainakin se pitäisi ensimmäisenä kaataa. Hyllytän siis tämän projektin, ainakin joksikin aikaa;D Tuon kilpirikon ihan unohdinkin, siinähän oli se ihana vaaleanpunainen kukintokin<3
    Olen niin arka noiden sienten syönnin suhteen, kun en ole saanut lapsuuden kodistani ohjausta niiden käytölle;) Haaveenani on joskus vielä oppia sienistä ja niiden käytöstä paljon, paljon…

  • Kiitos Jori! Olen ihan hurahtanut noihin pikkuruisiin sipulikukkiin<3 Ja niin onnellinen kun näyttäisi hurjan paljon nousevan myös niitä ihan viimeisiä alekoiranhampuleita (E. revolutum `White Beauty`)!!

  • Kylläpä tippaleipäsienet ovat aikaisessa. Ne ovat herkullisia, mutta minäkään en ole niitä enää poiminut. Voin jakaa riemusi balkaninvuokkojen ylösnousemuksesta, sama ihme tapahtui täälläkin. On ihanaa kun voi tutkimusmatkailla omassa puutarhassa ja tehdä löytöjä. Hauskaa vappua!

  • Korvasienet tarvitsevat kolme ryöppäystä, ennen syömistä. En kyllä itsekkään niitä halua syödä:|
    Ihania istutuksi on pihallasi!

  • Tosi ihanan värinen palloesikko! Mun tarvis käydä noita jostain shoppailemassa, ovat paljon kivempia kuin liilat joita mulla jo on 🙂 Mukavaa Vappua ja ihanaa toukokuuta!

  • Ihania kevätkuvia ja tunnelmia! Mukava kuulla, että palloesikkosi itivät noin hyvin, niitä kandee ehkä sitten kokeilla kasvattaa. Hienosti on sinun kolmilehtesikin jo alulla. Mukavaa aikaa tämä kevät, kun joka päivä löytää yllätyksiä 🙂

  • Varmasti nyt on sitten tosiaankin ollut otollinen vuosi noille balkaninvuokoille! Puutarhaharrastus tuo mukanaan niin iloja kuin pettymyksiäkin. Osa kasveista häviää ja toiset kukoistaa. Lisäksi oman jännityksensä hommaan tuo nuo luonnoneläimet, jotka välillä koettelevat tarhurin sietokykyä. Löysin juuri äsken pikkutulppaanien syötyjä tappeja penkin reunasta:( Harmittaa, mutta oli sentään syönyt kasvit, eikä vain katkonut niitä.

  • Aika vaivalloista on valmistaa korvasieniä, vaikka kyllähän niitä tosi hyviksi sitten kehutaan. Maku kuitenkin palkitsee vaivan:)

  • Jännä onkin nähdä mitä sävyjä kylvökseni palloesikoista tulee, mikäli saan ne nyt tietty ensin säilymään ja kasvamaan isoiksi:) Nuo kannattaa varmaan ostaakin nyt kukkivina, niin näkee värin. Omat ostin syksyn alesta, ollen täydellisen tietämätön niiden väristä:)

  • En minäkään ole niitä kovin usein nähnyt. Meidän pihalle on paljon tuotu puunkuoriketta ja luulen, että pihamme monet sienet ovat alunperin saattaneet kulkeutua tuon kuorikkeen matkassa. Korvasienien lisäksi on ollut ainakin niitä limasieniä ja piispanhiippoja!

  • Tämä on jo toinen kerta kun kylvän palloesikoita ja viimeksikin itivät ihan hyvin. Silloin vain tapoin pikkuruiset taimen alut liialliseen paahteeseen. Vain yksi taimi säästyi, joka sekin lopulta hävisi kun yritin jakaa taimen. Nyt uusi yritys:)

  • Kaikkea ihanuutta siellä kasvaa! Ihana tuo ojanne, eihän sille tarvitse tehdä mitään kun on niin upea! Istuttaa vaan kaikkea mitä tahdot lisukkeeksi. Toivottavasti saatte ne urakat hoidettua pian pois, isot projektit on rankkoja aina. Minulla muuten tuo balkaninvuokko kasvaa kuivassa ja kuumassa ja leviää hulluna. Kesät tosin viettää kuunliljojen alla ja ne jäämät jäävät talveksi suojaksi.

  • Piti tulla tänne äimistelemään… Siis asutaanko me ihan lähekkäin? Ei sentään samalla kylällä? Blogistania yllättää. Pitää joskus visiteerata 😀

  • tuo tippaleipä jäisi minultakin syömättä, itse ihailen metsätiellä kasvavia korvasieniä. vaikka sienistä muuten pidänkin ja niitä paljon kerään, en syö mitään mitä pitää ryöpätä ennen ruuaksi laittoa.
    vuokot on vaan niin ihania! tuo metsänreuna risupenkkeineen ja toisaalta avo-ojineen on todella viehättävä.
    ps älä murehdi suotta, nää sun pihapostaukset ja suunnitelmat on todella mieluista luettavaa:))

  • Hei kiva kuulla, että balkaninvuokko menestyy sinulla noinkin kuivassa ja kuumassa, jospa tuo omakin vanhempi kasvusti sitten säilyisi tuossa kallion vierellä.

  • Voi kiitos Teija! Luulempa vain että palailen haasteisiin ehkä joskus syksyllä, nyt tuntuu, että kaiken ylimääräisen ajan haluaa viettää ulkona<3

  • Hih no ei ihan, Mamma viherturaa Lohjalla, naapurikylällä! Laitankin pian postauksen tulevasta blogitapaamisesta, tiedä vaikka jos jo siellä nähtäisiin!

  • Kiva jos tykkäät ja onhan se niin, että jos alkaa postaukset kyllästyttämään, niin eihän näitä onneksi kukaan pakota lukemaan;D

Vastaa:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.